Live Stream

Nykypäivänä on hyvin vaikea olla avaamatta televisiota, tai muuta suoratoistopalvelua, josta ei näkisi urheilua edes jossain muodossa. Vetoa ahkerasti lyövälle pelaajalle on täysin päivänselvä asia, että jostain urheilua on nähtävä, muuten vedonlyönnistä katoaa puolet sen hienoudesta. Live Stream urheilua ilmaiseksi ei välttämättä tänä päivänä (ainakaan laillisesti) ole saatavilla, sillä kaikki tahtovat osuutensa ns. piirakasta – ymmärtäähän tämän, sillä suurin osa pelaajien palkkioista esimerkiksi isoissa urheilulajeissa maksetaan juuri tv-oikeuksista saatavilla tuloilla.

Vedonlyöjän kannalta live streamien löytyminen on kuten todettua, pakollista, eikä ilman niitä kukaan jaksaisi oikeastaan vetoakaan lyödä. Vaikka rahan tekeminen kiinnostaa kaikkia, pelkästään jo analyysien ja taustatutkimusten tekeminen vaatii live-kuvan näkemistä. Voimme kuitenkin lämpimästi muistella esimerkiksi niitä aikoja, kun ilmaisia live streamejä ei ollut saatavilla, ja yön NHL-tulokset piti tarkistaa legendaariselta YLE:n teksti-tv:n sivulta 235. Jos et muuten tiennyt, samat tulokset löytyvät edelleen samasta paikasta (Liigan tulokset myöskin samassa paikassa, sivulla 221)!

Tässä artikkelissa tulemme käymään läpi vinkit suosituimpien urheilulajien parista. Huomaathan, ettemme missään nimessä halua mainostaa laittomia urheilu streameja, vaan keskitymme erityisesti virallisesti saatavilla olevien suoratoistopalveluiden tarjontaan, sekä kerromme sinulle parhaat katseluvinkit jokaisesta lajista erikseen!

PELAA NYT
Tulossa pian
Tulossa pian
PELAA NYT
Tulossa pian
Tulossa pian
PELAA NYT
Tulossa pian
Tulossa pian
PELAA NYT
Tulossa pian
Tulossa pian
PELAA NYT
Tulossa pian
Tulossa pian
PELAA NYT
Tulossa pian
Tulossa pian

Urheilua netistä ilmaiseksi

Urheilun katsominen netistä ilmaiseksi on yllättävän vaikea urakka, sillä kuten kertaalleen jo totesimmekin, monelle urheilulajille ja sarjalle televisioinnista tulevat tulot ovat yksittäisistä tulonlähteistä se suurin. Ilmaiseksi on kuitenkin streameja saatavilla mm. nettikasinoiden- sekä vedonlyöntisivustojen kautta. Tulemme käymään myöhemmin artikkelissamme lävitse, miten onnistut parhaiten live streamien löytämisessä sekä minkälaisia ehtoja näihin yleensä liittyy.

Liiga Live Stream Suomi

Liigan otteluita on hieman hankalampi katsoa live streamien kautta, varsinkin jos näistä ei ole halukas maksamaan. Toistaiseksi C Morella / Telialla olevat televisiointioikeudet rajoittavat Liigaa seuraavan henkilön mahdollisuuksia ilmaisiin live streameihin. Ei tule varmasti kenellekään yllätyksenä, että Liiga on ylivoimaisesti katsotuin urheilulaji Suomessa. Katsotuimman urheilulajin myötä Liiga on myös vedonlyöntisivustoilla erittäin hyvin edustettuna, sillä käytännössä jokainen sivusto joka alustan vedonlyönnille tarjoaa, tarjoaa myös kymmeniä pelikohteita Liigasta.

Live Streamia ei siis Liigan otteluihin (ilmaiseksi) ole juuri koskaan saatavilla, mutta mikäli sinulla ei ole mahdollisuutta maksaa Telian kaltaisista suoratoistopalveluista, voit käyttää vedonlyöntisivustojen tarjomaa liveseurantaa. Liveseuranta on yleensä luotu livevedon tueksi, joten se on kohtalaisen nopeasti päivittyvä, ja useimmiten ovat jopa Liigan omia sivuja luotettavampi lähde.

NHL Live Stream Suomi

Mikäli NHL-ottelut alkaisivat hieman inhimillisempään aikaan, olisi käytännössä varmaa, että se olisi koko maamme suosituin urheilusarja. Valitettavasti edes ilmaiset NHL streamit eivät saa suomalaisiapelaajia tarpeeksi ajoissa liikkeelle, sillä ottelut alkavat pääsääntöisesti vasta klo 00:00:n jälkeen. Tämä on monelle tekemätön paikka, vaikka NHL onkin pyrkinyt kasvattamaan Euroopasta tulevia rahavirtojaan sen osalta, että prime-time otteluiden lukumäärää ollaan lisätty joka kausi.

NHL otteluita ei ilmaiseksi juurikaan näytetä, sillä palvelun oikeudet Suomessa omistaa Viasat sekä Viaplay. Osa NHL otteluista kuuluu kuitenkin ns. avoimen sopimuksen piiriin, joissa yksittäisen televisiointiluvan kannalta voidaan tehdä poikkeuksia.

NFL Live Stream Suomi

NFL:ää on nyt takana yhteensä 100 kautta, ja Suomessa lajin suosio jatkaa kasvamistaan päivä päivältä. NFL on lajina siitä erikoinen, että hyvin harva suomalainen katsoo NFL Live Stream -lähetyksiä, mutta monet kuitenkin otteluista lyö vetoa. NFL:n suurta suosiota selittää luultavasti se, että otteluiden televisiointi ja streamaus on täysin omassa luokassaan, vaikka sitä vertaisi mihin tahansa muuhun urheilulajiin maailmassa. NFL:n televisiointioikeuksien koosta kertonee jotain se, että CBS kiinnitti loistavaa työtä analyytikkona (sekä aikoinaan Dallas Cowboysien pitkäaikaisena pelinrakentajana) tehneen Tony Romon huikealla 17 miljoonaa dollaria / vuosi-sopimuksella. Kyseessä on kaikkien aikojen suurin NFL analyytikolle maksettava korvaus.

NFL Live Stream vedonlyöntisivustoilla ei ole kovinkaan yleinen näky, ellei kyseessä ole jokin Eurooppaan suuntautuva NFL:n promootio (esim. Lontoossa pelattavat viralliset runkosarjan ottelut jne.). Tämä on sääli, sillä NFL on yksi harvoista jenkkilajeista, jonka seuraaminen onnistuu myös tavalliselta työssäkäyvältä suomalaiseltakin – suurin osa NFL kauden otteluista alkaa klo 20 – 23 välisenä aikana.

E-urheilu Live Stream Suomi

E-urheilu, elektroninen urheilu, eSports – videopelien ympärillä pyörivä bisnes kantaa monta eri nimeä. Ulkomailla E-urheilu on vakiinnuttanut jo nimensä (esports), mutta Suomessa tämä hakee vielä paikkaansa. Elektroninen urheilu on maailman nopeiten kasvava urheilulaji, vaikka valitettavan moni taho ei vielä tätä suostu virallisesti "urheiluksi" tunnustamaankaan. Esportsin kasvu on myös huomatta vedonlyöntisivustoilla, sillä nykypäivänä on hyvin vaikea löytää enää sivustoa, joka EI tarjoaisi kertoimia esports -tapahtumiin. Nettikasinoilla olevien livestreamien on tällä hetkellä käytännössä mahdotonta taistella asiakkaista livekuvalla houkuttelemalla, sillä elektronisen urheilun televisiointi tapahtuu pääasiallisesti Youtuben sekä Twitchin kaltaisten palveluiden kautta (ilmaiseksi).

Suosituimmat esports live streamit:

·        CS:GO

·        DOTA 2

·        Fortnite

·        Call of Duty

·        League of Legends (LoL)

Suomessa suurin elektronista urheilua striimaava palvelu on YLE areena.

Valioliiga Live Stream Suomi

Valioliigan suosiota ei käy kiistäminen, sillä jääkiekon ohella eniten vetoja pelataan suurella todennäköisyydellä juuri tähän kyseiseen sarjaan. Englannissa toimiva Valioliiga erottuu edukseen myös useiden vedonlyöntisivustojen palvelussa, sillä Isossa-Britanniassa pelialan säätely on huomattavasti vapaampaa kuin Suomessa. Esimerkiksi suurin osa alempaan keskikastiin kuuluvista joukkueista pitää suurimpana sponsorinaan vedonlyöntiyhtiöitä. Live streamauksen sekä televisioinnin osalta koko operaation laajuudesta kertonee kaiken oleellisen se, että Valioliigan televisiointioikeuksien on huhuttu olevan arvoltaan n. 14 miljardia euroa – kyllä, miljardia, ei miljoonaa.

NBA Live Stream Suomi

NBA:n sekä koripallon kasvaneesta suosiosta saamme kiittää Susijengiä. Viimeisten vuosien aikana Petteri Koposen ja Lauri Markkasen kaltaisten supertähtien avustuksella Suomesta on tullut kansainvälisellä tasolla erittäin varteenotettava joukkue – ei todellakaan huono saavutus, ottaen huomioon miten pieni laji koripallo Suomessa lopulta on! Johtuen NBA:n massiivisista televisiointisopimuksista, live striimejä siihen on hyvin vaikea löytää. Paras vaihtoehtosi ilmaisen NBA streamin löytymiseen on luultavasti Unibet TV. Huomaathan, että Unibet TV:n katsominen vaatii sen, että pelitililtäsi löytyy vähintään 0,01€.

Eurooppalaisesta koripallosta sen sijaan löytyy rutkasti vaihtoehtoja, sillä monet nettikasinot näyttävät mielellään mm. Euroliigan otteluita suorina lähetyksinä.

F1 Live Stream Suomi

Alkuvuoden kohokohta urheilun parissa sijoittuu suomalaisten näkökulmasta katsottuna yleensä maaliskuuhun, sekä F1-kauden aloitukseen. Yhteensä 21 osakilpailua kattava F1 kausi tuo joka vuosi upeita katselukokemuksia moottoriurheilun ystäville, eikä näppejä tarvitse jäädä nuolemaan vedonlyöntisivustoillakaan. Ilmaisia F1 live striimejä ei sen sijaan juuri ole nähtävillä, mutta kannattaa toki pitää silmät ja korvat auki mahdollisten kampanjoiden osalta, joita kisakauden aikana eri vedonlyöntisivustoille ilmestyy.

Suomalaisittain F1:n televisiointioikeudet omistaa Telia, ja itse kisat nähdään C Moren kanavilta. Kyseessä on maksullinen palvelu. Vuodesta 2022 lähtien F1 kisoja on nähtävissä Viasatin sekä Viaplayn palveluista (myös maksullisia).

Jalkapallon EM 2020 Live stream

Mikäli COVID-19 -virus (koronavirus) ei tuhoa Huuhkajien unelmaa, kesäkuussa 2020 starttaa jalkapallon EM 2020 -kisat. Kisat ovat historialliset monessakin mielessä, mutta pääosin siitä syystä johtuen, että Suomi on niissä ensimmäistä kertaa mukana! Historiallisesti kisapaikkansa karsintojen kautta saavuttanut Suomen jalkapallomaajoukkue aloittaa kisaurakkansa Tanskassa, 13.6.2020. Live streameja ei suomalaisen pelaajan tarvitse etsiä, sillä kaikki ottelut näytetään ilmaiseksi YLE:n palveluissa (YLE, YLE Areena).

Suomen ottelut suorina lähetyksinä:

·        Tanska v Suomi – 13.6.2020 kello 19:00

·        Suomi v Venäjä – 17.6.2020 kello 16:00

·        Suomi v Belgia – 22.6.2020 kello 22:00

Jalkapallon EM kisojen televisiointi ei siis tule kesällä olemaan ongelma, eikä live streameja tarvitse sen kummemmin lähteä metsästämään. YLE Areena toimii nykyään myös ulkomailla.

Tennis Live Stream

Tenniksessä televisiointioikeudet eivät ole läheskään yhtä tiukkoja, kuin esimerkiksi NBA:ssa, tai NFL:ssä. Suurin osa televisioiduista tennisturnauksista näkyy ilmaisena streamina nettikasinoiden- sekä vedonlyöntisivustojen palvelussa. Pelaajien kannalta tenniksen näkyminen ilmaiseksi on erittäin hyvä, sillä se on livevedossa yksi suosituimmista urheilulajeista Suomessa. Tennis itsessään ei Suomessa kovin marginaalilajia suuremmaksi ole koskaan ennättänyt kasvamaan, mutta vetoa siitä lyödään suhteessa huomattavasti enemmän, kuin moneen muuhun kotimaiseen lajiin.

Ravit Live Stream

Suomalaisista palveluista ei juuri ilmaisia ravi live stream-lähetyksiä ole nähtävillä, mutta hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen. Monet vedonlyöntisivustot nimittäin tarjoavat erittäin kattavasti ravi- sekä laukkakisoja ympäri maailman, joista suurin osa näkyy suorana lähetyksenä näiden kyseisten sivustojen kautta. Mikäli et tiennyt, myös ulkomailla järjestettävistä raveista on mahdollista lyödä vetoa lähes minkä tahansa vedonlyöntisivuston kautta.

Mm. näiden maiden ravi- sekä laukkakisoja pääset katsomaan eri vedonlyöntisivustoilla:

·        Australia

·        Englanti

·        Hong Kong

·        Kiina

·        Japani

·        Etelä-Afrikka

Pesäpallo Live Stream

Superpesiksen televisiointioikeudet omistaa Ruutu+ -palvelu, joten ilmaisia streameja pesäpallosta on erittäin vaikea löytää. Johtuen pesäpallon valitettavan pienestä markkinaosuudesta, sen näyttäminen vedonlyöntisivustojen palveluissa ei ole kovin kannattavaa. Ulkomailla toimivien vedonlyöntisivustojen on myös kohtalaisen vaikea keksiä minkäänlaista yhteistyötä Superpesiksen osalta, sillä laji toimii jo valmiiksi hyvin tiiviissä yhteistyössä Veikkauksen kanssa.

Vaikka pesäpalloa et välttämättä live streameista pääsisikään katsomaan, löytyy se onneksi vetovalikoimasta ainakin suomalaisten vedonlyöntisivustojen osalta.

Muut urheilulajit

Kuten olemme jo todenneetkin, suurten urheilulajien näkyminen ilmaiseksi on televisiointioikeuksista johtuen yleensä hieman haastavaa, mutta onneksi pienempien lajien näkyvyyttä tämä sen sijaan parantaa. Pienten lajien seuraamisessa on muitakin etuja, kuin livelähetysten helppo löydettävyys. Mitä vähemmän suositumpi laji on, sen vähemmän yksittäinen nettikasino ohjaa resursseja kertoimien laskijoihin, jotka kyseisiä lajeja seuraavat. Tämä tarkoittaa automaattisesti taas sitä, että pelaajalla on mahdollisuus suurempaan edgeen, mikäli hän onnistuu analyyseissaan paremmin.

Tällaisia lajeja ovat usein mm:

·        Darts

·        Golf

·        Kamppailulajit

·        Snooker

Kuten huomaat, kyseessä on kuitenkin kohtalaisen suosittuja urheilulajeja, mutta niiden ympärillä pyörivä vedonlyönti on kuitenkin pientä, mikäli verrataan esimerkiksi jalkapalloon. Herkullisten kertoimien lisäksi tarjolla on usein myös ilmaisia livelähetyksiä, joiden avulla voit vetosi etenemistä seurata.

Kamppailulajien puolelta UFC:n kaltaisia otteluita ei kannata olettaa näkevänsä ilmaiseksi (PPV maksut ovat yleensä +50 €), mutta esimerkiksi CAGE:n tai Bellatorin tyyppiset sarjat saattavat ajoittain esiintyä ilmaiseksi.

Muut urheilutapahtumat 2020

Urheilutapahtumien näkyvyys ilmaisten livelähetysten osalta on yleensä ollut hyvin vajavaista, sillä mitä suurempi tapahtuma on kyseessä, se arvokkaampia sen televisiointioikeudet ovat. Esimerkiksi jalkapallon EM kisat, jääkiekon MM kisat sekä Mestareiden Liigan lohkovaiheen ottelut ovat sen verran suosittuja, ettei niitä esimerkiksi vedonlyöntisivustojen streameista juurikaan näy.

Mikäli urheilutapahtumat- sekä turnausmuotoiset urheilulajit (Golf, Darts, jne.) kiinnostavat vedonlyönnin kannalta, kannattaa vedonlyöntisivustojen kalenterit koluta yleensä hyvissä ajoin lävitse. Livestreameja on saatavilla esimerkiksi. seuraavista urheilutapahtumista:

·        Ladbrokes World Championships – Darts

·        McCoy's Premier League – Darts

·        Skybet World Matchplay – Darts

·        World Championship – Snooker

·        UK Championship – Snooker

·        The Masters – Snooker

·        PGA Championship – Golf

·        U.S. Open – Golf

·        CAGE 51 - MMA

Nämä vedonlyöntisivustot näyttävät live streameja – katso parhaat

Vaikka livelähetysten näyttäminen vedonlyönnin yhteydessä ei ole aina välttämätöntä, pyrimme aina tekemään yhteistyötä sellaisten toimijoiden kanssa, jotka tähän mielellään panostavat. Suomalaisten pelaajien osalta tiedossa on vain ja ainoastaan hyviä uutisia, sillä juuri tähän tarkoitukseen sopivista nettikasinoista olet luultavasti kuullut ennenkin. Mikäli joukossa on uusia tuttavuuksia, kannattaa ehdottomasti tutustua niihin niin pian kuin mahdollista, sillä tarjolla on ilmaisten livelähetysten lisäksi myös satojen eurojen arvoisia bonuksia!

Unibet / Unibet TV

Unibetillä on luultavasti vedonlyöntisivustojen kattavin valikoima livelähetyksiä, ja ne ovat kaikki katsottavissa Unibet TV:n puolelta. Vaikka nimi onkin hieman harhaanjohtava, kyseessä ei siis ole ladattava ohjelmisto, saati TV-kanava, vaan yksinkertaisesti Unibetin omilta sivuilta löytyvä osio, josta näet kymmeniä eri urheilulajeja päivittäin.

Lue Unibet arvostelu tästä, ja tsekkaa ilmaisten urheilulähetysten tarjonta!

Nordicbet

Betsson Groupin omistuksessa oleva NordicBet on jo kohta vuosikymmenen ajan ollut yksi suomalaisten suosituimmista vedonlyöntisivustoista. NordicBetin valtaisa suosio ei selity pelkästään suurilla talletusbonuksilla, tai isoilla kertoimilla, sillä sivusto on myös erittäin tunnettu mm. livelähetyksistään. Mm. CHL otteluita on pystynyt perinteisesti katsomaan NordicBetin kautta.

Lue NordicBet arvostelu tästä, ja tsekkaa ilmaisten urheilulähetysten tarjonta!

Betsson

Jos oli NordicBet sekä Unibet tuttuja suomalaisille vedonlyöjille, samaa voi todellakin sanoa Betssonista. Betsson Group kokonaisuudessaan on tällä hetkellä jopa yksi maailman suurimmista pelialan konserneista, ja tämä näkyy myös tekemisen meiningissä hyvin. Betssonin vedonlyönti tarjoaa paitsi markkinoiden parhaimpia kertoimia päivittäin, myös livelähetysten puolelta on mahdollisuus seurata kymmeniä eri jalkapallon suursarjoja.

Lue Betsson arvostelu tästä, ja tsekkaa ilmaisten urheilulähetysten tarjonta!

Twitch - esportsia ilmaiseksi

Mikäli olet innostut elektronisesta urheilusta, tiedätkin jo varmasti hyvin, että lähes kaikki tähän genreen liittyvät lajit ovat nähtävissä ilmaiseksi Twitch -palvelusta. Twitch on maailman suurin live streamaukseen keskittyvä alusta, joka on esportsin kasvaessa kuin itsestään kasvattanut markkinaosuuttaan elektronisen urheilun parissa. Twitch on niin suosittu palvelu, ettei muita varteenotettavia palveluita oikein tahdo edes löytyä.

Kyseessä on nerokas liiketoimintamalli, sillä Twitch ei esimerkiksi ole millään tavalla vastuussa tapahtumien tuottamisesta, joka itsessään on hyvin kallista puuhaa. Tarkkoja speksejä yhteistyökuvioista ei luonnollisesti ole tiedossa, mutta Twitchin osallisuus esports lähetysten tuottajina on luultavasti minimaalinen – ainakin operatiivisessa toiminnassa.

Elektronisesta urheilusta vetoa lyövälle henkilölle on siis itsestäänselvyys, että kun otteluita joista betsit ovat sisällä pitäisi päästä katsomaan, otetaan suunnaksi Twitch.

Ovatko e-sports live streamit aina ilmaiset?

Tulevaisuutta on tietysti mahdoton ennustaa, mutta olisi suorastaan ihme, mikäli palvelut pysyivät aina ilmaisina. Elektronisen urheilun kasvattaessa suosiotaan, sen ympärillä pyörivät rahasummat nousevat samaan tahtiin. Emme siis ihmettelisi, mikäli tulevaisuudessa ESPN:n kaltaiset palvelut kiinnostuisivat ns. tilauspohjaiseen katseluun perustuvasta järjestelmästä, jonka alta olisi nähtävissä eri videopelien turnauksia ja tapahtumia – maksua vastaan, luonnollisesti.

VPN – mikä se on ja miksi tarvitsen sellaisen?

VPN tulee sanoista "Virtual Private Network" ja se tarkoittaa käytännössä tapaa, jolla moni urheilua seuraava pääsee katsomaan live streameja, vaikka ne olisikin geologisen sijainnin perusteella blokattu tietyiltä alueilta. Teknistä kieltä käyttäen VPN on tapa yhdistää verkkoliikennettä siten, että lopputuotteena muodostuu ns. näennäinen yksityinen verkko. Tavalliselle kuluttajalle VPN:n käyttötarkoitus on yleensä se, että voimme virtuaalisesti ottaa yhteyttä eri palveluiden palvelimiin ja "valehdella", että olemme esimerkiksi toisessa maassa.

Mikäli suomalainen henkilö haluaisi katsoa esimerkiksi NFL-ottelun, mutta NFL:n tv-palvelun säännöissä kielletään USA:n ulkopuolelta tulevat yhteydenotot heidän palvelimille, voi VPN:n kautta ns. "huijata" kyseistä palvelua, ja päästä katsomaan palvelusta tuotettavia lähetyksiä.

Huolimatta VPN:n käyttötarkoituksista, sen käyttö ei kuitenkaan ole laitonta.

Live Stream ja Liveveto - penkkiurheilijan parhaat ystävät

Livevetoa harrastavat pelaajat ovat luultavasti jo sinut ilmaisten live streamien kanssa, sillä he ovat näitä tottuneet metsästämään jo vuosien ajan. Vaikka ammattilaisilla sekä huvikseen vetoa lyövillä pelaajilla onkin eroavaisuuksia, heitä kaikkia yhdistää se, että otteluita katsotaan suorina lähetyksinä. Vaikka moni vedonlyönnistä elantonsa tienaava väittääkin, että joutuu otteluita vain työnsä puolesta katsomaan, on todellisuudessa syy todennäköisesti samankaltainen kuin huvikseen pelaavallakin – ottelu on huomattavasti mukavampi katsoa, mikäli siitä on lyönyt vetoa.

Mikäli haluat oppia livevedosta kaiken mahdollisen, käy tutustumassa kattavaan liveveto-artikkeliimme.

Live Stream mobiilissa

Selaimen kautta toimivien live streamien ylivoimaisesti huonoin puoli on se, etteivät ne jostain syystä vielä tänäkään päivänä toimi mobiililaitteilla riittävän hyvin. Live streamit pyörivät suurimmaksi osaksi erilaisten mainosten sekä pop-uppien rahoittamana, jonka johdosta niiden klikkailu voi mobiililaitteilla saada harmaita hiuksia aikaiseksi. Kun soppaan lisätään kohtalaisen kehnoja palvelimia sekä hallintapaneeleja, voi lopputuloksena olla se, että pelaaja tyytyy seuraamaan tuloksia teksti-tv:n välityksellä.

Maksulliset live stream- sekä suoratoistopalvelut ovat sitten täysin eri maata, sillä ne eivät lähes koskaan toimi suoraan selaimen kautta. Ladattavien mobiilisovellusten kautta pyörivät mm. seuraavien lajien live streamit:

·        Liiga

·        NBA

·        NFL

·        MLB

·        NHL

Mikäli live stream ei jostain syystä lähde puhelimellasi toimimaan, suosittelemme seuraavia toimenpiteitä:

1.     Poista evästeet sekä väliaikaiset internet-tiedostot

2.     Käynnistä puhelin uudelleen

3.     Tarkista että sinulla on käytössäsi uusimmat päivitykset

4.     Kokeile eri selainta (Google Chrome, tai Safari)

Live Stream televisiossa - toimi näin

Noniin, olet luultavasti tähän mennessä oppinut erittäin paljon live streameista sekä niiden toiminnasta. Odottamasi ottelu on vihdoin alkamassa, vedot on lyöty sisään, ja nyt puuttuu enää se, että saisit ottelut näkymään televisiossasi! Mikäli olet joskus koittanut käyttää älytelevisiostasi löytyvää selainta, olet varmasti todennut, ettei sen käytettävyys ole kovinkaan kummoista. Jotenkin kuva on siis televisioonkin saatava, eikä läheskään kaikista urheilulajeista joita haluaisit seurata, ole olemassa TV:hen rakennettua applikaatiota.

Paras tapa katsoa televisioista ilmaisia live streameja on yleensä liittää läppäri, tai tietokone siihen kiinni. Prosessina tämä ei ole kovinkaan monimutkainen, ja vaihtoehtojakin piisaa useita.

HDMI

Lähes jokaisesta tietokoneesta, tai läppäristä, löytyy HDMI-kaapelille paikka. HDMI-kaapelille välitetään kuvaa tietokoneeltasi televisioon, eikä asennukseen vaadita sen kummempia taitoja. Kiinnitä HDMI-kaapelisi tietokoneeseen ja toinen pää televisioon. Kuvayhteyden pitäisi muodostua automaattisesti.

CHROMECAST

Chromecast on luultavasti live streameja katsovan vedonlyöjän paras ystävä. Chromecastin avulla pystyt langattomasti siirtämään kuvaa televisioon kännykästäsi, tabletiltasi, tai vaikkapa tietokoneeltasi. Chromecast maksaa kaupasta riippuen n. 30-40 €, joten sijoituksena se maksaa itsensä takuuvarmasti takaisin. Chromecastissa on myös useita sisäänrakennettuja sovelluksia, joiden kautta pystyt katsomaan urheilua halutessasi.

APPLE TV

Apple TV toimii käytännössä täysin samalla periaatteella kuin Chromecast, mutta sen hinnat liikkuvat huomattavasti korkeammalla (+150€). Apple TV:n sisäänrakennettujen applikaatioiden kautta on mahdollisuus seurata mm. NHL, NBA, tai vaikkapa NFL -otteluita.

Yhteenveto & FAQ

Urheilu ja livelähetykset kuuluvat yhteen, siitä ei pääse mihinkään. Nykypäivänä urheilun kuluttaminen on tehty erittäin helpoksi, joskaan ei täysin ilmaiseksi. Vaihtoehtoja pelaajille kuitenkin piisaa, ja mikäli haluaa laatua katselukokemukseensa, suosittelemme maksamaan sellaisista urheilulajeista joita oikeasti rakastat katsoa. Mikäli katsot esimerkiksi päivittäin jalkapalloa, kannattaa siitä se muutama kymppi kuukaudessa maksaa. Jos taas betsaat esimerkiksi tennistä vain silloin tällöin, voi paremmaksi vaihtoehdoksi osoittautua suoraan vedonlyöntisivuston kautta toimiva ilmainen livelähetys.

>Ovatko urheilu live streamit kaikki ilmaisia?

>Ei suinkaan. Voisi jopa olettaa, että suurin osa urheilusta on maksullista viihdettä, joka löytyy useampaan eri palveluun ripoteltuna. Vedonlyöntisivustoilta on löydettävissä useita streameja päivittäin, mutta ne keskittyvät pääasiallisesti hieman pienempien lajien (darts, curling, melonta, uinti, tennis, jne.) pariin.

>Ovatko live streamit laillisia?

>Suurin osa live streameista on itse asiassa laittomia. Mikäli kuitenkin käytät virallisten yhteistyökumppaneiden palveluita (televisioikeuksien omistajia), voit huoletta katsoa live streameja laillisesti. Myös nettikasinoiden palveluissa näkyvät lähetykset ovat laillisia.

>Miten ilmaiset live streamit nettikasinoilla toimivat?

>Kuten nimestäkin saatoit jo päätellä, ne ovat ensinnäkin ilmaisia. Nettikasinoilta löytyvät live streamit toimivat yleensä ihan kohtalaisen hyvin, eikä niiden katsomiseen juurikaan liity ehtoja tai rajoituksia. Ainoa palvelusta löytyvä ehto on yleensä se, että pelitililläsi tulee olla vähintään 0,01 € - 1€ rahaa. Tällä nettikasinoa haluaa varmistua siitä, ettet ole kirjautuneena vain puhtaasti siitä syystä, että haluat ilmaiseksi katsoa suoria urheilulähetyksiä.

>Voinko keskeyttää lähetyksen ja jatkaa katselua myöhemmin?

>Vedonlyöntisivustojen palvelimilla pyörivät livelähetykset eivät yleensä tallenna lähetyksiään, (tämä veisi palvelimelta muuten huomattavasti muistia ja tehoja) joten meneillään olevaa lähetystä ei voi jatkaa samasta kohdasta, mikäli sen päättää pysäyttää.

>Mistä löydän EM jalkapallo 2020 streamit?

>EM kisoja 2020 emme suosittele nettikasinoiden palveluista katsomaan, sillä tarjolla on huomattavasti laadukkaampiakin ratkaisuja. Esimerkiksi YLE sekä YLE areena näyttää kaikki kesällä pelattavat EM-ottelut, Suomen matsit mukaan lukien. Vaikka nettikasinot toimivat loistavana alustana kisabetsien asettamisessa, suorana lähetyksenä tulevat Suomen pelit kannattaa kuitenkin nauttia Full HD -tasoisena, mahdollisimman suurta ruutua käyttäen!