Esports vedonlyönti 2020 - kertoimet ja vihjeet

Esports on kasvanut vauhdilla ja vedonlyönti sen parissa on alkanut kehittyä yhä ammattimaisemmaksi. Halusimme tehdä aiheesta artikkelin, jonka lukemalla voit aloittaa vedonlyönnin esports kohteista. Tällä aloitat tiesi e-vedonlyönti ammattilaiseksi.

Tärkeintä on hahmottaa mitä eri tapoja esports vedonlyönnissä on tarjolla ja mitä kertoimet kertovat (vai kertovatko yhtään mitään?). Niiden oppimisen jälkeen on hyvä siirtyä jo kokeilemaan eri vedonlyöntitapoja, mutta artikkeli tarjoaa myös muita vihjeitä esports vedonlyöntiin liittyen. Muista myös tsekata alati päivittyvät esports uutiset!

Lyhyesti ensin silti kertauksena vielä se, mitä esports on. Esports on digitaalisten pelien kilpailumuoto, jonka lajikirjo kasvaa jatkuvasti ja vanhimmat pelaajat ovat jo eläkkeellä nauttimassa rauhallisemmista vuosista. Vedonlyönti sen sijaan on vasta kasvamassa maailmanlaajuiseksi asiaksi ja usein vedonlyönti kohdistuu vielä perinteisesti siihen, kuka voittaa kilpailun. Mutta yhä enemmän esports:n erikoisuuksia alkaa olla tarjolla vedonlyöntitoimistoilla ja niiden erikoisosaajat ovat vahvoilla, kun mietitään missä vedonlyönnissä on parhaimmat mahdollisuudet päästä ammattilaiseksi.

Suosituimmat vedonlyönnin mallit esports maailmassa

●    Voittajaveto          

○    Voittajavedot ovat se helpoin tapa lyödä vetoa esports otteluissa. Eli kumpi joukkueista / pelaajista voittaa ottelun.                  

●    1X2 veto (1x2 bet)          

○    Voittajavedon kehittyneempi versio, jossa voit veikata voittajaa tai tasapeliä.                             

●    Erikoisveto (special bets, livebets)          

○    Kohteet, joissa lyödään vetoa yksittäiseen pelaajaan, tapahtumaan liittyen                                

■     Kuka saa ensimmäisen ”tapon”                                                  

■     Kuinka pitkään ottelu kestää (Dota2)                                                  

●    Liigavedot / Turnausvedot (outrights bet)          

○    Veikkaa liigan tai turnauksen voittajaa                    

●    Tilastovedot (stats bet, live bets)          

○    Yksittäisiin tilastoihin pohjautuvia vedonlyöntejä                    

●    Vakioveikkaus          

○    Tuttu ja turvallinen monikohdevedonlyönti, jossa lyödään vetoa 1X2 mallilla kierroksen otteluiden lopputuloksesta                    

Kuten listasta huomaa, niin perinteiset vedonlyönnin mallit on tarjolla myös esports betting maailmassa. Veikkaus otteluiden voittajasta pysyy todennäköisesti listalla ykkösenä pitkään. Esports liveveto (esports live) kasvaa myös markkinoilla ja tuo veikkaamiseen yhä enemmän vuorovaikutushenkisyyttä.

Esports vedonlyönti on hiljakseen kehittyvä markkina ja se tuottaa aina uusia mahdollisuuksia ja kun on hyvin perillä yhden lajin hienouksista, niin osannee nopeasti laskea erikoisempienkin vetojen kannattavuuden. Tulevaisuudessa esports alkanee lähestyä perinteisiä lajeja ja löytynee varmasti yhä useammin pitkävedon kaltaisten listauksien joukosta. Perinteisen urheilun vedonlyönnin osaaja saa esports maailmasta hyviä lisätyökaluja esports vedonlyönti ammattilaisuutensa edistämiseen.

Suosituimpia esports pelejä

Nyt osaat perusteet aiheesta esports vedonlyönti, joten on hyvä ottaa seuraavaksi haltuun esportsvihjeet veikkaukseen. Paras tapa opiskella esports vedonlyöntiä on peleittäin, koska niiden väliset eroavaisuudet ovat yhtä isoja kuin muidenkin urheilulajien väliset. Joten käydään tässä osiossa läpi, mitä pelejä pelataan eniten ja mitä niiden osalta kannattaa opiskella tarkemmin.

Tässä statsit turnausmääristä (osa voi vähän poiketa lopullisesta):

●    Counter-Strike: Global Offensive (CSGO) 331 turnausta          

●    StarCraft II: 217 turnausta          

●    Valorant: 196 turnausta          

●    Dota 2: 90 turnausta          

●    Apex Legends: 86 turnausta

Onhan joissain peleissä enemmän turnauksia (Super Smash Bros. Melee, Rocket League jne), mutta valittiin tähän listaan esports bettauksen kannalta järkevämpiä kohteita, joissa on todennäköisesti pitkäkestoisuutta tarjolla.

Osa haluaa jakaa esports lajit sen mukaan, kuinka suuria niiden yksittäinen turnaus/sarjapalkintopotti on. Laitetaan nyt sekin tähän kertomaan, että missä lajeissa pelaajat vuorostaan tienaavat todennäköisesti eniten.

Rahakkaimmat turnaukset esports peleistä 2019:

●    The International Dota 2 | ~35miljoonaa USD          

●    Fortnite World Cup Finals (yksilö) Fortnite | ~15miljoonaa USD          

●    Fortnite World Cup Finals (pari) Fortnite | ~15miljoonaa USD          

●    PUBG Global Championship PUBG |~4 miljoonaa USD          

●    Overwatch League (Season 2) Overwatch | ~3,5 miljoonaa USD

Esitellyt pelit ovat sellaisia, että niissä on erilaisia tapahtumia, joiden ympärillä vedonlyöntiä tehdään. Keskimäärin eroavaisuudet sarja- ja turnausotteluilla on samanlaisia kuin perinteisessäkin urheilussa. Osa joukkueista on parhaimmillaan sarjoissa ja osa turnauksissa. Lisäksi joistain lajeista on tarjolla vain yksittäinen pelimuoto yleensä veikkauksen osalta ja joistain saattaa löytyä useampia pelimuotoja vedonlyönnissä. Joten on hyvä tutustua yksittäiseen lajiin tarkemmin ennen kuin iskee vetoja sisälle tietämättä edes, mistä pelataan.

Esports CSGO vedonlyönti

Esports pelien vanhimpia edustajia oleva CS jaksaa yhä kiinnostaa eniten. Eikä syyttä, peli tarjoaa erinomaista viihdettä vedonlyöjille. Kyseessä on tiimipohjainen peli, jossa joukkueet taistelevat toisiaan vastaan yrittäen tehdä maalia (tai no, toiset yrittävät iskeä pommia maahan ja toiset estää sitä). Perustasolla hyvin selkeää ja suomessa esports skenen rakastetuin laji. Eikä syyttä, sillä kotimaiset esports tiimit kuten ENCE, HAVU ja hREDS ovat vieneet lajia rakkaudella eteenpäin. Osa lähtenyt myös maailmalle niittämään suosiota.

Esports CSGO vihjeet on vaikeaa iskeä maailmalle ilman pelin hehkuttamista, onhan laji se tunnetuin näistä kaikista.

CSGO on 30 kierrosta kestävä ottelu, jossa ensimmäisenä 16 voittoa saanut joukkue voittaa ottelun. Ensimmäisenä kierroksena erässä on veitsikierros, joka poikkeaa muista kierroksista siten, että siinä on pelaajilla käytettävissään vain veitsi aseena.

CSGO vedonlyöntikohteita löytää paljon. Mutta jos turnaukset, joukkueet ja pelaajien nimet eivät sano mitään, niin menee vähän vaikeaksi asiantunteva vedonlyönti. Joten otetaan esimerkillä asiaan vähän pohjaa.

Esports Suomi-skeneä edustaa hyvin mm. suomalainen CSGO joukkue hREDS (entinen HelsinkiREDS). Taustalla on ollut pelaajavaihdoksia, lieviä linjamuutoksia ja totta kai urheilussa aina on ihan vain hyvää ja huonoa tuuriakin tarjolla. Mutta bettauksen osalta ei kannata jäädä jumiin tuureihin, vaan keskittyä siihen, mistä tietoa saa.

hREDS on organisaatio, joka kertoo some-kanavillaan avoimesta tulevista pelaajavaihdoksista. Myös linjauksistaan on syytä olla tietoinen, mitä pitkäkestoisempaa meininkiä esports tiimi tavoittelee, sitä tasaisempaa suorittamisensa on.

Eli kun tiedämme millaisen profiilin joukkue saa, niin on hyvä sen jälkeen käydä läpi pelaajat. Kaikkien pelaajien tilastot on löydettävissä, jopa useammista lähteistä. Joten pelaajien vertailu onnistuu helposti. Yksinkertaisin työkalu vedonlyöjälle CSGOn osalta on KD ratio.

Kill/death ratio(tappo/kuolema suhde) kertoo sen kuinka monta pistettä pelaaja on tehnyt jokaiseen vastapuolelle antamaansa pisteeseen nähden.

Tuo luku ei todellakaan kerro kaikkea, joten itseämme fiksummat keksivät pistää pystyyn erinäisiä palveluita, joissa pelaajia rankataan eri periaatteilla. Joten niihin perehtyminen on myös suotavaa.

Nyt kun tiedämme minkä tasoisia pelaajia hREDSllä on ja olemme määritelleet joukkueen tyylin, olemme jo paljon fiksumpia lyömään vetoa tuloksistaan.

Esports StartCraft II vedonlyönti

StarCraft II on pelaaja vastaan pelaaja muotoinen laji. Eli joukkueen sijasta vedonlyöjän pitää opiskella pelaajatasolla asioita pelkästään.

Kyseessä yksi pitkäkestoisimmista esports lajeista ja samalla myös vedonlyönnin osalta suosittu laji, joten mitä enemmän opiskelet dataa, sitä paremmaksi tulet tässäkin.

Netistä löytyy paljon hyviä lähteitä pelaajien vertailuun. Lajia pidetään jopa fyysisesti rankkana, joten on hyvä huomioida muuttujia myös pelitulosten ulkopuolelta. Syy fyysisyyteen tulee siitä, että lajissa pelaajan pitää pystyä reagoimaan todella moneen muuttujaan nopeasti ja samalla ylläpitää omaa peliään.

Esports Valorant vedonlyönti

Nopeasti kasvanut esports laji Valorant on CSGOn kaltainen tiimipohjainen taistelupeli. CSGOsta eroten joukkueessa on vahvemmin erilaisia rooleja (asia, joka tulee korostumaan tulevaisuudessa yhä enemmän). Pelaajat erikoistuvat yhä pidemmälti lajissa ja sen takia on syytä hahmottaa eri roolien eroavaisuudet ja miten ne vertautuvat perinteisempään vedonlyöntiin.

Tosin, jotta mikään ei maailmassa olisi helppoa, niin Valorant esitteli myös pelaaja vastaan muut pelaajat moodin. Mutta sen osalta veikkaamiseen pätee samat säännöt kuin muihinkin yksilölajeihin – opiskele pelaajien tiedot ja tilanteet.

Valorantin tiimin sisäinen roolitus jaetaan kahdella eri tavalla. Mutta yksinkertaistamme sitä tässä vähän, koska ihan kaikkea emme yhdessä artikkelissa pysty kertomaan.

●    Pelinjohtaja / IGL (jalkapallossa kapteeni)          

●    Jousto / Flex (jalkapallossa keskikenttäpelaaja)          

●    Piiloutuja / Lurker (jalkapallossa piilokärki, mutta myös vastapuolen strategiaa valvovat henkilöt)        

●    Tuki / Support (jalkapallossa puolustaja)          

●    Hyökkääjä / Entry (jalkapallossa diivahyökkääjä, roolia pidetään vähäisimpänä)

Nämä roolit ovat monipuolisempia kuin jalkapallossa ja usein kaikissa esports lajeissa roolitus sisältää myös sellaisia asioita, mitä perinteisessä sportissa on tehty muun henkilökunnan toimesta.

Joten jos haluat oppia hyväksi Valorant vedonlyöjäksi, kannattaa seurata otteluita, että oppii roolien monimuotoisuutta.

Esports Dota 2 vedonlyönti

Tiimipelien toinen perinteinen laji on Dota 2. Siinä viisi vs. viisi joukkueet ottavat toisistaan mittaa pelikentällä, joka on täynnä toimintaa ja usein useammassa kohteessa samanaikaisesti. Toisinaan todella nopea ja joskus taas hidastellaan kuin jalkapallossa konsanaan.

Koska Dota on myös niin vanha laji esports maailmassa, löytyy siitä hyvät tilastot kaikkiin vedonlyönnin tarpeisiin. Pelkkien tilastojen osalta on silti syytä opiskella hitunen psykologiaa. Ehkäpä osa on nettiuskomuksia, mutta Dota 2n osalta on paljon ilmassa sitä, että se on henkisesti hyvin vaativaa ammattipelaajille, joten jaksaminen on koetuksella. Eli kannattaa seurata joukkueen jaksamista ihan turnauksien aikana, että osaa ennakoida mahdolliset muutokset suoritustasoissa.

Esports Apex Legends vedonlyönti

Koska mikään ei esports:ssa ole helppoa, paitsi vedonlyönnissä voittaminen, niin Apex Legends haluaa tehdä asiat vielä monimutkaisemmin. Kyseessähän on 1-3 pelaajan joukkueet vastaan 19 muuta 1-3 pelaajan joukkuetta.

Ammattitasolla kyseessä kuitenkin pientiimipohjainen laji, joten siihen pätee pitkälti samat lainalaisuudet kuin CSGO:nkin ja Dota 2:een esimerkiksi.

Ammattina Esports vedonlyönti

Sitten alamme päästä asiaan, eli jokainen vedonlyöjä haluaa tehdä järkeviä vetoja ja voittaa niillä. Yhä useampi elättää itsensä (ja hyvin) lyömällä vetoa esports kohteista.

Toisin kuin monen muun vedonlyönnin osalta, vielä markkinat eivät ole täysin heränneet konseptiin esports vedonlyönti, joten juuri nyt on hyvä lähteä siihen mukaan. Kannattaa muistaa, että veikkaat kuitenkin muita veikkaajia ja taloa vastaan, joten mitä paremmin asian osaat, sitä todennäköisemmin voitat.

Tässä osiossa käymme läpi asioita, jotka on hyvä omaksua, että pärjäät paremmin e-vedonlyönnin maailmassa.

Esports vedonlyönti ja kertoimet

Uusien esportsvedonlyöntikohteiden kanssa on toisinaan mahdollisuus jopa arbritraasiin. Eli tilanteeseen, jossa veikkaaja jää pakostikin voitolla pienellä tuotolla. Se kertoo siitä, että todennäköisyyksien laskenta on vasta kehittymässä ja silloin vedonlyöjällä on parhaimmat mahdollisuudet voittamiseen. Esports kertoimet tulevat varmasti tulevaisuudessa vakiintumaan, mutta tällä hetkellä tarjolla on kohtalaisen usein jopa huikeita ylikertoimia.

Eli käytännössä tilanne, jossa vaikka ENCE ja HAVU pelaavat vastakkain ottelussa. Yksivedonlyöntitoimisto painottaa kertoimessaan ENCEä antaen sille 2,1 kertoimen ja toinen toimisto antaa HAVUlle kertoimen 2,1. Tällöin pelaamalla samalla summalla molempia vetoja, jää vedonlyönnistä voitolle riippumatta ottelun lopputuloksesta.

Näitä kannattaa seurata, ihan vain jo oppiakseen eri vedonlyöntitoimistojen näkemyksiä.

Kertoimien seuraaminen aktiivisesti opettaa myös mahdollisista omista tietopuutteista. Jos oma järjestelmäsi sanoo, että hREDS on varma voittaja ja kertoimina voitolleen pyörii yli 2sta kaikkialla, on hyvä käydä läpi, onko sinulta jäänyt jotain huomioimatta.

Erinäisistä lähteistä saatavat tiedot myös otteluiden ”varmoista” voittajista perustuvat usein fanien määrään, eivätkä siten kerro paljoakaan reaalisesta lopputuloksesta. Tämä saattaa näkyä myös vedonlyöntitoimistojen antamissa kertoimissa.

Esports vedonlyönti bonus

Kun ryhdyt lyömään vetoa esports kohteista on hyvä tutustua erilaisiin bonuksiin. Perinteiset talletusbonukset on hyvä ottaa käyttöön ja moni toimija tarjoakaan ensitalletuksen yhteydessä 100% bonusta.

Bonuksien kierrättämisen osalta on eroja olemassa ja ne muuttuvat usein. Mutta seuraamalla ilmoittelua on nopeasti löydettävissä parhaimmat kirjautumisbonustarjoukset, jotka usein ovat ensitalletusbonuksia.

Ensitalletusbonukset ovat vain osa kokonaisuutta. Moni tarjoaa lisäksi talletusbonuksia myös jatkotalletuksille, joten on syytä seurata, mitä eri toimijat parhaillaan mainostavat.

Jos bonukset ovat korkealla ja olet tehnyt työsi hyvin, on esports vedonlyönti poikkeuksellisen hyvä keino tehdä lajista jopa ammatti.

Odotusarvoista, ylikertoimista ja pitkäkestoisuudesta

Odotusarvo tarkoittaa sitä, kuinka paljon jäät voitolle keskimäärin vedosta. Kun olet seurannut CSGO maailmaa pitkään ja tiedät mielestäsi, että ENCE voittaa keskimäärin ottelunsa 50% todennäköisyydellä. Jos kohteen kerroin on yli 2ssa,jäät vedonlyönneistä voitolle pitkäkestoisesti. Tällöin puhutaan, että kohteella on ylikerroin tarjolla.

Miten tuo siis lasketaan?

Kun tiedät, millä todennäköisyydellä joukkue / pelaaja voittaa, on ylikertoimen raja helppo laskea. Ylikerroin on mikä tahansa odotusarvo, joka menee yli 1.

Odotusarvo lasketaan seuraavalla kaavalla: Todennäköisyys x kerroin

Eli tässä tapauksessa 0,5 kertaa annettu kerroin. Jos kerroin on yli 2ssa, on odotusarvo tällöin yli yhden.

Eli mitä useammin näet kohteen, joka tarjoaa ylikertoimen (odotusarvo eli 1), sitä todennäköisemmin pitkäkestoisesti jäät voitolle pelikassan mukavasti kasvaen.

Tässä on usein taustalla vuosien työ ja ammattitasoinen lajien ja pelaajien seuranta. Usea pitkäkestoisesti elantonsa vedonlyönnistä ansaitseva onkin tehnyt hyvän taustatyön ymmärtääkseen pelaajien ja lajien hienoudet selvästi laajemmin, kuin mihin tämä perusartikkelimme tähtää.

Esports betting ja voimaluvut

Sitten pääsemme painavimpaan asiaan – voimalukuihin. Erinäiset lähteet kertovat paljon tietoja perinteisten rankingien osalta ja niitä monet käyttävätkin hyödykseen vedonlyöntejä suunnitellessaan. Seuraava askel on voimaluvut. Käydään ensin läpi, mitä voimaluvut ovat.

Voimaluku on arvosana, jonka pelaaja / joukkue saa joltain osa-alueelta verrattuna muihin pelaajiin / joukkueisiin. Esimerkiksi jos ENCE voittaa kaikki turnausottelunsa paitsi finaalin, joka kerta turnaukseen osallistuessaan saa ENCE tällöin muiden otteluiden osalta voimaluvun 10 ja finaaliotteluiden osalta 0. Tuossa olettamuksena se, että turnauksessa olisi aina 10 joukkuetta.

Jos taas HAVU saa muiden otteluiden osalta voimaluvuksi 7 ja finaalien osalta 2 voimme päätellä jotain näiden kahden joukkueen välisestä kohtaamisesta turnauksessa.

Jos joukkueet kohtaavat finaalin ulkopuolella, ENCE on voittaja ja jos joukkueet kohtaavat vasta finaalissa on HAVU voittaja.

Yksinkertaistettu malli tuossa, kun usea vedonlyöjä käyttää omiin voimalukujensa laskentaan huomattavasti useampaa muuttujaa. Joten otetaan vähän esimerkkejä siitä, mitä muuttujia esports:n osalta voimalukuihin kannattaa valita.

Voimalukuja joista on hyötyä:

●    Pelaajakohtaiset tilastot          

○    Voitot/Tappiot                                        

○    Pelatut voitolliset ottelut                                        

○    Avausvoitot (tapot) kpl                                        

○    Avausvoitot (tapot) onnistumis%                    

●    Joukkuekohtaiset tilastot          

○    Voitot/Tappiot                                        

○    Voittoputkien pituus maks                                        

○    Tappioputkien pituus maks                                        

○    Voitetut ottelut kpl                    

Eli on hyvä laskea voimalukuja joukkueen pelaajille ja itse joukkueelle. Esports lajeissa on yksittäisellä pelaajalla huomattavasti suurempi merkitys lopputulokselle kuin perinteisimmissä urheilulajeissa.

Voimalukujen laskenta onkin sitten kokonaisuus, joka vaatii paljon aikaa ja ymmärrystä. Eikä voimaluku ole pysyvä, vaan se pitää tietenkin laskea jokaiseen kohtaamiseen erikseen, kun otteluiden välillä tapahtuu muutoksia.

On syytä myös miettiä painotuksia eri osa-alueiden välillä. Onko voitto/tappio suhdeluku pelaajien osalta tärkein, vaiko jokin muu muuttuja. Näissä on lajikohtaisia eroja olemassa ja etenkin uusien lajien osalta on toisinaan vaikeaa sanoa varmuudella, mitä lukuja kannattaa painottaa eniten.

CSGO:n osalta pidetään perinteistä voitto/tappio suhdetta (kill/death ratio = KD ratio) tärkeimpänä määrittelynä. Jos siis lyöt vetoa ottelun/turnauksen/sarjan lopputuloksesta, niin jo pelkällä tiimin pelaajien KD ratioiden rankkauksella pääsee pitkälle.

Jos taas erikoistut CSGOn osalta erikoiskohteisiin, kuten pistoolikierrosten vedonlyöntiin, niin tällöin on syytä järjestää pelaajat pistoolikierrosten tulosten perusteella.

Voimalukujen käytöstä on siis hyötyä silloin, kun tiedät mitä teet. Perustilastoista saa toki jo paljon dataa voimalukujen pyörittämiseen, mutta mitä enemmän osaat luoda omia datapisteitä (kuten pelaajien juuri tämän hetkinen kyvykkyysvoittamiseen), sitä paremmin pystyt ammattitasoisesti lyömään vetoa lopputuloksista.

Kassanhallinta esports vedonlyönti

Olet nyt päättänyt ryhtyä lyömään vetoa e-urheilun kauniissa maailmassa. Tässä osiossa kerromme yleiset periaatteet sille, miten paljon kannattaa panostaa ja missäkin tilanteessa.

Aloituskassa

Eli kuinka paljon laitat pelitilille vedonlyöntejä varten alussa. On hyvä huomioida, että usein ensitalletusbonuksena saat 100% lisän kassaasi. Hyvä tapa päättää aloituskassa on miettiä se, kuinka paljon voit laittaa rahaa sivuun, ilman että se vaikuttaa talouteesi. Aloittaessa on syytä laskea aloituskassan suuruus siten, että sen menettäminen ei jää harmittamaan liikaa.

Yhtenä yleisenä ohjeena pidetään sitä, että laittaa pelikassaan sen verran, mitä pystyy jostain toisaalta säästämään. Esimerkiksi kahvin juominen kahvilassa arkipäisin on kuukausitasolla noin sata euroa. Siitä saa jo hyvän kuukausittaisen budjetin esport vedonlyöntiin.

Kuinka usein lisätalletuksia kannattaa tehdä riippuu toki siitä, miten hyvin vedonlyönnit osuvat ja millaisia lisätalletusbonuksia on tarjolla. Kuukausittainen talletus on selkeä tapa pitää kokonaisuus hallussa ja moni tekeekin lisätalletuksen, vaikka pelitili olisi jo kasvanut moninkertaiseksi talletukseen nähden.

Miten panostan

Ei ole olemassa oikeaa tapaa harrastaa tätä jaloa lajia nimeltä esports vedonlyönti (tai on, mutta ei yhtä ainoaa totuutta). Monella se on tapa lisätä kokemaansa jännitystä seuratessaan lempijoukkueensa ottelua ja toiselle se on pitkäkestoista työskentelyä. Joten emme anna tässä mitään ehdottomia ohjeistuksia, vaan kerromme yleisemmin eri tapoja kohdentaa vedonlyöntipanostuksensa.

Osa haluaa toisinaan, ehkäpä vain yhden turnauksen ajan, harjoittaa vedonlyöntiä. Tällöin kannattaa kuukausittainen budjetti käyttää tietenkin kyseisen turnauksen otteluihin. Ensin panostaen niihin, mitkä ovat itselle tärkeitä otteluita ja jos niistä jää yli – panostaa osaamisensa mukaan erikoisvetoihin.

Jos taas esportsvedonlyönti kiinnostaa ammattimaisesti, on syytä laskea kohteiden mahdolliset ylikertoimet ja panostaa niihin säännöllisesti, koska se on tilastollisesti varmaa tuloa. Tällöin on silti hyvä muistaa se, että hajautettu riski on tuloksen kannalta parempi – eli mitä useammin pelaa ylikertoimella varustettua kohdetta, sitä varmemmin päätyy voittamaan.

Jos kyseessä on harvinainen arbritraasi, eli niin sanottu ”varmaveto” on syytä tietenkin jokaisen siihen panostaa. Näiden osalta on vedonlyöntitoimistoilla olemassa oikeus sulkea kohde tai perua panostukset, joten on hyvä olla tietoinen toimistojen oikeuksista myös. Harvoin ”ilmaista rahaa” on oikeasti tarjolla.

Eli summattuna –panostus on sinusta ja tavoitteistasi kiinni. Jos useampi panostus menee pieleen putkeen, ei kannata liikaa reagoida, koska mitä paremmin opit ymmärtämään esportsia, sitä paremmaksi vedonlyöjäksi opit. Samoin – jos kaikki tuntuu menevän putkeen, ei ehkä silti kannata ylireagoida ja panostaa yli omien mieltymyksien. Näihin löytyykin erinomaiset työkalut lähes jokaiselta vedonlyöntisivustolta.

Esports vedonlyönti & poikkeustilanteita

Perinteisessä urheilussa on olemassa säävarauksia ja ottelu voi päätyä monella tavalla tasapeliin, voitto voi tulla yliajalla jne – samoja erikoisuuksia on olemassa myös e-urheilun maailmassa.

Palvelunestohyökkäykset ovat kurittaneet joitain tapahtumia pahastikin. Niissä joku ilkeämielinen henkilö haluaa häiritä ottelua estämällä verkkoyhteydet eri toimijoiden välillä. Nämä saadaan usein korjattua nopeasti ja pelit pidettyä. On silti olemassa mahdollisuus, että kaikkia kierroksia ei saada pelattua kokonaan ja peli päättyy ”etuajassa”.

Esimerkiksi CSGOssa voi turnausottelu (30 kierrosta) päätyä tasapeliin 15-15, jonka jälkeen pelataan 6 kierroksen jatkoaika. Jos yhä sen jälkeen on tasapeli tulos, jatketaan jatkoaikoja 6 kierroksen erissä niin pitkään, kunnes jompikumpi joukkue voittaa.

Monessa esportslajissa voi lyödä vetoa hyvinkin erilaisista asioista. Nämä vaihtelevat usein, kun palveluiden tarjoajat yrittävät keksiä uusia tapoja houkutella pelaajia. Näiden osalta on hyvä huomioida, että ne voivat toisinaan olla ammattilaiselle hyvinkin helppoja kohteita. Hyvänä esimerkkinä voidaan pitää CSGOn ”veitsikierroksia”, joiden tulokset eivät välttämättä millään muotoa heijastele muutoin joukkueiden välisiä eroja.

FAQ

>Voinko lyödä vetoa CSGO peleistä?

>Tottakai, useat vedonlyöntisivustot ovat ottaneet esports lajit omakseen ja niistä löytyy kattavasti vedonlyöntikohteita jokaiselle esports fanille. CSGOn osalta on tarjolla niin yksittäisten otteluiden, kuin sarjojen ja turnausten vedonlyöntiä.

>Onko Esports vedonlyönti mahdollista?

>Tottakai, useat vedonlyöntisivustot ovat ottaneet esports lajit omakseen ja niistä löytyy kattavasti vedonlyöntikohteita jokaiselle esports fanille. Kannattaa myös perehtyä erikoisvetoihin, joita on toisinaan tarjolla.

>Onko esports vedonlyönti laillista?

>Kaikki EU alueella toimivat vedonlyöntipalvelut ovat EU:n asukkaille laillisia ja alueella mainostavatkin yleensä vain ne joilla toimiluvat alueella ovat. On laillista myös lyödä vetoa alueen ulkopuolella sijaitsevissa palveluissa, mutta näissä voi olla erillisiä sääntöjä voittojen kotiuttamiseen.

>Miten voitan helpoimmin rahaa esports vedonlyönnissä?

>Perehtymällä lajiin ja pelaajiin, katsomalla otteluita ja lukemalla aiheesta. Vedonlyönti ei ole uhkapeliä, mutta se vaatii osaamista, että siinä tulee ammattilaiseksi.