Viikonlopun voi pyöräyttää lauantain 7.11. klo 14.30 osalta käyntiin esimerkiksi Englannin Valioliigan ottelulla, jossa Manchester United lähtee vierailemaan ottelussa Evertonia vastaan. Ottelusta voi odottaa maalirikasta, sillä Everton on laukonut yli 2,5 maalia 5/7 ottelussa ja Manchester puolestaan vähintään kolme maalia, 4/6 ottelussa.
Evertonin kannalta tilanne näyttää hyvältä, sillä näillä näkymin James Rodriguez liittyy pelitohinaan mukaan. Tämä on iso plussa, sillä loukkaantumisen myötä vaihtopenkillä vietetty aika näkyi ainakin ottelussa Newcastlea vastaan. Myös Lucas Digne vaihtaa pelikengät jalkaan ja hänen jalkatoimintansa peleissä tulee tarpeeseen. Toivottavasti huomenna pelikentillä nähdään paremmin virittäytynyt Everton kuin edellisellä kerralla. Evertonilla on ollut viikko aikaa valmistautua tulevaan otteluun, kun Manchesterilla vapaapäiviä on kertynyt vain muutama karvaan 2–1 tappion jälkeen pelireissulla Turkissa. Evertonilla on hyvät mahdollisuudet iskeä tänään, vaikkakin Richarlison pysyttelee edelleen poissa pelikentiltä.
Vaikka Evertonilla on hyvät lähtökohdat huomiseen otteluun, on joukkueen puolustuspelissä parantamisen varaa. Oman maalipään työskentely oli pohjamudissa pelissä Spursia vastaan, joskin tästä on päästy ylöspäin. Silti verkko on heilunut omassa päässä useammassakin pelissä. Evertonin maalilla nähdään mitä luultavimmin Pickford, jonka maalivahtityöskentely kaipaisi niin ikään päivitystä. Aktiivisuutta kaivattiin runsaasti lisää ainakin aikaisemmassa ottelussa Liverpoolia vastaan.
Manchester Unitedin kausi on sujunut vaihtelevasti muun muassa pelaajamuutoksien takia, mutta pikkuhiljaa peli saatiin taas kulkemaan. Kulunut viimeinen viikko on kuitenkin ollut raskas. Takana on surkeasti pelattu kotipeli Arsenalia vastaan ja joukkue ei saanut juuri mitään aikaan ottelun kuluessa. Joukkueen vahvimmat pelaajat, Pogba, Fernandes ja Rashford eivät kantaneet peliä, kuten olisi kuulunut. Tätä seurasi peli Basaksehiria vastaan, jonka piti olla helppo nakki Manchesterille. Toisin kuitenkin kävi ja peli päättyi lukemin 2–1 istanbulilaisten eduksi.
Manchesterin pistetaulu näyttää kuuden ottelun jälkeen vain seitsemää pistettä, mukaan lukien kolme häviötä. Valmentaja Solskjaer kaipaa kipeästi voittoa joukkueelleen. Vaikka Manchesterilla on takanaan vaikeat ajat, on hyvin todennäköistä, että kovimpien pelaajien rintama saa kuitenkin aikaiseksi maaleja joukkuetta, kuten Everton vastaan.
On kuitenkin hyvä huomioida puolustuspään tilanne myös Manchesterin kohdalla. 13 omaan maaliin päästettyä laukausta näyttää tilastollisesti hiukan huonolta eikä tästä voida syyttää pelkästään huonoa tuuria. Joukkueen kesken vallitsee toisinaan sekasorto ja epäjärjestelmällisyys. Tehdään useita helppoja, turhia virheitä. Hyvin todennäköisesti Manchesterilla tulee olemaan vaikeuksia pitää oma maali puhtaana täydet 90 minuuttia.
Voidaankin todeta, että kummallakin joukkueella on hyvät mahdollisuudet tehdä maaleja. Lopputulos tuskin jää vain 1–1, sillä maalinnälkää löytyy molemmin puolin.