Wimbledon, miesten välierät
8.7.2022 klo 15:30
Wimbledonissa kamppaillaan perjantaina miesten turnauksen huikeat välierät. Luvassa on tulista taistelua, kun Nick Kyrgios iskee yhteen Rafael Nadalin kanssa. Nyt käymme läpi huippuottelun asetelmat ja tarjoilemme ilmaiset tennis vihjeet päivän taistoon.
Kyrgios (ATP ranking 40.) on ollut Wimbledonin nurmella muutamaa horjahdusta lukuun ottamatta kivikovassa vireessä. Avauskierroksella miehen hermot olivat kovalla koetuksella, mutta Paul Jubb kaatui lopulta viidessä erässä. Filip Krajinovic ja Stefanos Tsitsipas jäivät ilman mahdollisuuksia australialaisen löydettyä askelmerkkinsä, mutta neljännesvälierässä Kyrgios oli ajoittain pulassa Brandon Nakashiman kanssa. Tämänkin viisieräisen mies vei kuitenkin nimiinsä, ja puolivälierässä Cristian Garin meni nurin suoraan kolmessa erässä.
Kyrgiosin ottelut 2022
Kyrgiosin päätyminen neljän parhaan joukkoon ei ole varsinaisesti mikään yllätys. Kaveri pelaa nyt ensimmäistä kertaa Grand Slam -välierässä, ja usein tuittupäinen aussipeluri on pitänyt parissa viime ottelussa päänsä hyvinkin viileänä. Kyrgios on ruohoalustalla erittäin vahva, ja hän on hävinnyt oman syöttövuoronsa vasta kuusi kertaa koko kuluvan turnauksen aikana. Krajinovicille ei tarjottu ainuttakaan murtopalloa, ja Tsitsipasia vastaan Kyrgios selvitti kaikki viisi murtopallotilannetta.
Kyrgiosin ottelut Wimbledonissa
Garinin kanssa väännetty kamppailu oli tasaisempi kuin mitä 3-0 erälukemat antavat ymmärtää. Kyrgios tarjoili chileläiselle peräti yhdeksän murtopalloa mutta onnistui voittamaan niistä kaikki paitsi yhden. Nadal tulee varmasti omat tilanteensa käyttämään huomattavasti tehokkaammin hyväkseen, ja perjantaina odotettavissa on tasainen ja hyvin todennäköisesti pitkäksi venähtävä trilleri.
Nadal (ATP 4.) jahtaa tänä vuonna tosissaan täyttä neljän Grand Slamin sarjaa. Alla on voitot jo Australian ja Ranskan avoimista, ja mies on löytänyt myös Wimbledonin nopealla ruohoalustalla erinomaisen vireen. Ennen keskiviikon puolivälierää Nadal oli hävinnyt turnauksessa vain kaksi erää. Taylor Fritz laittoi espanjalaisen kuitenkin äärimmäisen tiukoille, ja Nadal joutui paiskimaan täydet viisi erää vieden lopulta lähes neljän ja puolen tunnin väännön nimiinsä.
Nadalin ottelut 2022
Nadalin leirissä huolta aiheuttaa loukkaantuminen, jota jouduttiin kesken viime kamppailun hoitamaan pariin otteeseen. Jonkinasteinen vatsavamma hidasti syöttöä merkittävästi, ja iskulyöntien kanssa oli selviä hankaluuksia. Nadal vaikutti kuitenkin pystyvän ratkaisuerässä muuten normaaliin liikkumiseen, ja vamma saadaan luultavasti parissa päivässä lääkittyä pelikuntoon.
Nadalin ottelut Wimbledonissa
Nadal on eittämättä näistä kahdesta vahvempi peruspelissä, mutta ruohoalusta kääntää etulyöntiaseman niukasti Kyrgiosin puolelle. Espanjalaisen kertoimet ovat olleet pienessä nousussa, ja miehen vatsavamma aiheuttaa pieniä kysymysmerkkejä. Nadalin neljäs ja viides erä Fritziä vastaan olivat kuitenkin huikeaa työtä, ja rajussa kahdentoista pelin voittoputkessa viilettävän tykin yli 2,30 kertoimet ovat pelattavuuden rajoilla.
Paras pelivalinta on kuitenkin ilman muuta ottelun yli 39,5 peliä. Kamppailu tuskin ratkeaa kumpaankaan suuntaan suoraan kolmessa erässä, ja erä tai kaksi tulee hyvin todennäköisesti venähtämään pitkäksi iskujenvaihdoksi. Kohde löytyy muun muassa Nucleonbetin ja Lucky Casinon listoilta huippukertoimilla. Me naaraamme overin kiinni 21Betsin kautta maistuvaan hintaan 1,75 ja jäämme odottamaan hurjaa välierätaistoa.