Wimbledon, naisten finaali
15.7.2023 klo 16:00
Wimbledonin naisten turnauksen mestaruus ratkaistaan lauantaina, ja finaalissa iskevät yhteen Marketa Vondrousova ja Ons Jabeur. Nyt perkaamme läpi huikean kamppailun lähtökohdat ja tarjoilemme ilmaiset tennis vihjeet iltapäivän koitokseen.
Vondrousova (ATP ranking 42.) on kilpailun raikas yllättäjä kammettuaan itsensä vasta uransa toiseen Grand Slam -finaaliin. Tshekkiläisen viime kausi jäi rannevamman takia täysin tyngäksi, ja kuluvan kauden Major-kisat ovat tyssänneet Australiassa kolmannella ja Ranskassa jo toisella kierroksella.
Wimbledonissa Vondrousova on kuitenkin äitynyt hurjaan vireeseen ja pyyhkäisi kolme ensimmäistä kierrosta kevyesti läpi kahden erän voitoillaan. Neljännellä kierroksella Marie Bouzkova (ATP 33.) kaatui tiukan väännön jälkeen erin 2-1. Uroteot jatkuivat puolivälierässä, kun maailmanlistan nelonen Jessica Pegula meni nurin kolmessa erässä. Vondrousova pommitti ottelussa seitsemän ässää ja voitti ykkössyöttönsä pisteet 67 prosentin tehokkuudella.
Välierässä meno oli jälleen todella väkevää, kun Elina Svitolina jäi jalkoihin kaksi erää ja vain tunnin ja vartin kestäneessä väännössä. Vondrousova nakutti ykkössyötön pisteet itselleen kovalla 74 prosentin lukemalla. Tshekki antoi vastustajalleen ainoastaan kuusi murtopalloa, joista onnistui voittamaan kolme. Kaiken kaikkiaan Vondrousovan peli on ollut turnauksessa erinomaista, nähdyillä otteilla hän tulee lauantaina haastamaan tosissaan kilpailun mestaruudesta.
Vondrousovan ottelut Wimbledonissa
Myöskään Jabeur (ATP 6.) ei kohdannut avausviikolla kummempia vaikeuksia, vaikkakin kolmannella kierroksella Bianca Andreescu (ATP 50.) onnistui rutistamaan avauserän nimiinsä. Jatkossa Jabeurin kaavio on ollut todella vaativa, mutta tunisialainen on löytänyt tulikuuman vireen ja pudottanut jatkosta Petra Kvitovan (ATP 9.), Elena Rybakinan (ATP 3.) ja huikeassa välierässä Aryna Sabalenkan (ATP 2.).
Etenkin Sabalenkaa vastaan Jabeurin syöttö kulki fantastisesti, ja kilpailun kuutossijoitettu vei ykkössyöttönsä pisteet nimiinsä 76 prosentin teholla. Jabeur antoi vastustajalleen koko ottelussa ainoastaan kolme murtopalloa, joista puolusti onnistuneesti kaksi. Nähtyjen otteiden ansiosta Jabeur on nostettu finaalissa selvähkön suosikin asemaan.
Jabeurin ottelut Wimbledonissa
Kaksikolla on takanaan melkoisesti historiaa, ja molemmat ovat voittaneet kuudesta keskinäisestä kolme. Pari on iskenyt yhteen jo kahdesti kuluvalla kaudella, ja Vondrousova on vienyt molemmat kohtaamiset nimiinsä. Tammikuussa tshekki oli vahvempi Australian Avointen ottelussa ja ruuvasi voiton myös maaliskuussa Indian Wellsin kisassa.
Keskinäiset ottelut
Kumpikin metsästää lauantaina uransa ensimmäistä Grand Slam -turnauksen mestaruutta. Jabeurin rekordi Major-turnauksissa on kaksikosta huomattavasti kovempi, ja viime kaudella tunisialainen esiintyi kahdessa Grand Slam -loppuottelussa. Vuosi sitten Wimbledonin finaalissa tuli takkiin Rybakinalta erin 2-1, joten nyt Jabeurin pään kestävyyttä mittaillaan toden teolla.
Vondrousova on pelannut kuluvassa turnauksessa ehdottomasti uransa parasta tennistä, ja hänellä on saumat tahkota tasaisesti kovalla rutiinitasolla operoivaa Jabeuria vastaan. Voitot kahdesta edellisestä keskinäisestä ovat valaneet hurjasti itseluottamusta, ja markkinoilla on hieman aliarvioitu tshekin mahdollisuuksia.
Vondrousovan mestaruus noin 2,80 kertoimilla sekä voitto +1,5 erän tasoituksella yli 1,60 hinnoilla ovatkin molemmat erinomaisia vetokohteita. Ilmaiset tennis vihjeet valikoi tällä kertaa lapulle tuon tasoituksellisen voiton, josta iBet tarjoaa kertoimeksi 1,65. Kohde löytyy lisäksi muun muassa Boom Casinon ja Yugibetin listoilta.