Valioliiga
6.12.2023 klo 21:30
Hyvävireinen Bournemouth lähtee jatkamaan pisteputkeaan, kun se matkustaa Valioliigan keskiviikon kierroksella Crystal Palacen vieraaksi. Nyt ennakoimme kumpi leiri kairaa voiton ja jaamme ilmaiset jalkapallo vihjeet illan spektaakkeliin.
Palace on kadottanut forminsa talven korvilla, ja se on hävinnyt kuudesta viimeisestä ottelustaan neljä pudoten taulukossa sijalle kaksitoista. Sunnuntaina Eagles onnistui katkaisemaan kahden ottelun tappioputkensa, mutta esitys 1-1 tasurissa West Hamin kotiluolassa ei kuitenkaan ollut kummoinen.
Bournemouthin käyrä osoittaa sen sijaan ylöspäin, ja se on ruuvannut edellisestä viidestä Valioliigan pelistään yhteensä erinomaiset kymmenen pistettä. Cherries on noussut taulukossa paikalle kuusitoista, ja eroa Palaceen on enää kolme pinnaa. Viikonloppuna Bournemouth tahkosi kotinaan värikkään 2-2 tasapelin Aston Villaa vastaan.
Perustasoltaan Palacen pitäisi olla hitusen laadukkaampi, mutta joukkueen meno on ollut jo parin kuukauden verran todella tahmeaa. Bournemouth on sen sijaan aivan eri joukkue kuin alkukaudesta, ja kun muutamat bookkerit eivät ole aivan vielä heränneet Kirsikoitten tulemiseen, on vierasmenestyksistä tarjolla mainioita ylikertoimia.
Joukkueet Valioliigassa 2023/24
Crystal Palace hukkasi vireensä täysin lokakuun maaottelutauon aikana, eikä se ole onnistunut puristamaan yhtäkään kovin ehjää suoritusta pitkiin aikoihin. Kuuden edellisen pelin saldo on 1-1-4, ja vaikka joukkue onnistui kaatamaan marraskuun alussa Burnleyn, tuli tuokin voitto melko vahvasti kenttätapahtumien vastaisesti. Eaglesin väännöt Evertonia ja Lutonia vastaan olivat varsin tasaisia, mutta huolimattomuus alakerrassa johti kirveleviin tappioihin molemmissa peleissä. Sunnuntaina Palace tahkosi West Hamin vieraana odotetusti hyvin varovaisella pelitavalla ja tyytyi toisella jaksolla puolustamaan tasapelipistettä.
Crystal Palacen viisi viimeistä ottelua
Bournemouth on antanut umpisurkeasta alkukaudesta huolimatta työrauhan manageri Andoni Iraolalle, ja luottamus on palkittu joukkueen saatua pelin vihdoin uomiinsa. Espanjalaisluotsi on ajanut kärsivällisesti omia kuvioitaan sisään, ja Bournemouthin meno on ollut kolmella edellisellä kierroksella erinomaista. Cherries on voittanut laukaukset ja maaliodottamat selvästi niin Newcastlea, Sheffield Unitedia kuin viimeksi Aston Villaakin vastaan, ja joukkueen hyökkääminen on tällä hetkellä todella väkevää. Bournemouthin matkarekordi on toki melko heikko, mutta joukkue on joutunut kohtaamaan alkukaudesta vieraissa jo Liverpoolin, Brentfordin, Brightonin ja Manchester Cityn.
Bournemouthin viisi viimeistä ottelua
Palace tuskailee jälleen muutamien poissaolojen kanssa, ja sen hyökkääminen on ollut hyvin kehnoa ilman loukkaantunutta Eberechi Ezeä. Keskiviikkona sivussa on myös keskikentän Cheich Doucoure. Bournemouthilta puuttuvat edelleen jo pidempään telakalla viruneet Alex Scott, Tyler Adams ja Ryan Fredericks. Vieraitten yläkerran materiaali on tällä hetkellä kohtalaisen leveää, ja Iraola on päässyt viime kierroksilla iskemään vaihdosta sisään muun muassa Philip Billingiä ja Luis Sinisterraa.
Crystal Palace kotona 2023/24
Bournemouth vieraissa 2023/24
Palace on puolustanut loppusyksystä harvinaisen heikosti, ja Hammersia vastaan manageri Roy Hodgson veti viikonloppuna käsijarrua päälle. Isännät lähteä myös Bournemouthin kaatoon melko vahvasti puolustus edellä, eikä illan ottelusta kannata odotella erityisen laadukasta iskujenvaihtoa. Vierailla vaikuttaa kuitenkin olevat hyökkäyspäässä tällä hetkellä palikat mukavasti kohdillaan, ja markkinoilla on hieman aliarvioitu Cherriesin iskukykyä.
Etenkin jos Palace on varovaisesti liikkeellä, jää ottelun maaliodottama varsin matalaksi. Bournemouthin voitto toteutuu lähestulkoon kerran kolmesta, ja hyvinkin tasapeliherkässä ottelussa risti on hyvä mahduttaa vetoon mukaan. Kakkonen +0,5 maalin tasoituksella antaa ZodiacBetin kautta kertoimeksi 1,70, joten tämä kohde lähtee heittämällä mukaan illan peleihin. Kohde on nakuteltavissa lisäksi muun muassa Quick.Betin ja ExtraVegasin listoilta.