Valioliiga
5.11.2023 klo 18:30
Valioliigan räväkkä viikko päätetään sunnuntaina Kenilworth Roadilla, jossa Luton isännöi Liverpoolia. Nyt tarjoilemme ilmaiset jalkapallo vihjeet alkuillan huikeaan vääntöön.
Luton on ajautumassa odotetusti putoamistaisteluun, ja sillä on koossa kymmenen kierroksen jälkeen vasta viisi pistettä. Taisteluilme on ajoittain vahva, mutta materiaali on erittäin hataraa. Viime viikonloppuna Hatters hävisi Aston Villan vieraana ansaitusti maalein 3-1.
Liverpool tahkoaa edelleen Valioliigan kärkikahinoissa, ja sen saldo on mainiot 23 pinnaa. Sarjasijoitus on tällä hetkellä neljäs, ja viime viikonloppuna punapaidat löivät Nottinghamin kotonaan todella kevyesti luvuin 3-0. Viikolla joukkue marssi EFL Cupissa jatkoon kaadettuaan Bournemouthin vieraissa maalein 2-1.
Pool kuuluu myös materiaalinsa puolesta valioliigan terävimpään kärkeen, ja eroa heikkoon Lutoniin on monta luokkaa. Vierasvoitto toteutuu noin kolme kertaa neljästä, ja Lutonin ohut yllätyssauma lepää sen puolustuksen täydellisen nappisuorituksen varassa. Liverpoolin meno on ollut varsin viihdyttävää ja avointa, mutta tähän saumaan markkinoilla on hieman yliarvioitu ottelun ja etenkin Lutonin maaliodottamaa. Isännät jäävät ilman osumaa noin kerran kahdesta, joten Poolin nollapelistä tarjotut reippaasti yli kakkosen kertoimet kohoavat upeiksi pelikohteiksi.
Joukkueet Valioliigassa 2023/24
Luton oli alkukaudesta melko pahasti hukassa, ja kauden avauspiste tuli vasta viidennellä kierroksella 1-1 tasurissa Wolverhamptonin isäntänä. Joukkueen homma perustuu kurinalaiseen puolustukseen ja vastahyökkäyksiin, mutta sarjan laadukkaampia nippuja vastaan meno on ollut todella vaikeaa. Hatters onnistui maalinteossa kertaalleen kolmessa ensimmäisessä kotipelissään West Hamia, Wolvesia ja Burnleyta vastaan, mutta viimeisimmässä kamppailussa Tottenham nollasi isännät jokseenkin helposti. Lutonin kotonaan nakuttamat osumat vastaavat jotakuinkin sen luomaa maaliodottamaa, mutta varsinaista Valioliigatason pyssyä rosterista ei löydy.
Lutonin viisi viimeistä ottelua
Kesällä miehistöään hieman tuulettanut Liverpool on ollut alkukaudesta pelillisesti pirteä. Kauden toistaiseksi ainoa tappio tuli syyskuun lopussa Tottenhamin vieraana VAR-skandaalista muistettavassa kiivaassa ottelussa. Pool on puolustanut sekä kotona että vieraissa pääasiassa melko vahvasti. Matkoilla punapaidat eivät ole puristaneet vielä yhtäkään nollapeliä, mutta vastassa ei ole toistaiseksi ollut yhtäkään Valioliigan häntäpään porukkaa. Maali on kuitenkin pysynyt puhtaana kahdessa edellisessä ottelussa Anfieldilla, jossa vierailevan Nottinghamin maaliodottama jäi alle puoleen kaappiin, ja Evertonin todella matalaan lukemaan 0,13.
Liverpoolin viisi viimeistä ottelua
Liverpool lepuutti tuttuun tapaansa keskiviikkoisessa liigacupin ottelussa useimpia ykkösavauksen pelaajiaan. Topparipari Virgil van Dijk ja Ibrahima Konate sekä maalivahti Alisson lämmittivät penkkiä, ja keskikentän Alexis Mac Allister ja Ryan Gravenberch tulivat sisään vasta ottelun loppupuolella. Kummoista lepoetua Lutonille ei näin ollen voida laskea, ja Liverpool saa sunnuntaina jalkeille levänneen ja vahvan avauksen. Lutonilta ovat viikonloppuna sivussa muun muassa Reece Burke, Dan Potts ja Albert Sambi Lokonga.
Luton kotona 2023/24
Liverpool vieraissa 2023/24
Liverpool tulee hallitsemaan palloa suvereenisti, ja Luton asettuu tuttuun matalaan blokkiinsa. Vieraat lähtevät pudottamaan altavastaajan kyydistä pitämällä yllä kohtalaisen kovaa tempoa mutta samalla pitäen silmällä Hattersin vastaisku-uhkaa. Poolin pyörittäessä pelivälinettä Lutonin maalipaikat tulevat olemaan todella harvassa, ja kovinkaan laadukkaita tontteja ei todennäköisesti tule kotijoukkueelle avautumaan.
Liverpoolin megasuosikin asema on selviö, ja kun muutamat bookkerit ovat antaneet hieman liikaa siimaa Lutonin todellisuudessa hyvinkin heiveröiselle hyökkäykselle, me valikoimme panostukseen vieraitten nollapelin. Muun muassa Divas Luck, Sportuna ja NordsCasino antavat kohteeseen erinomaisen kertoimen 2,10, jonka suosittelemme sivaltamaan pikimmiten talteen.