Valioliiga
30.12.2022 klo 22:00
Liverpool päättää vuoden 2022 isännöimällä perjantain myöhäisillassa Leicesteriä. Nyt haravoimme läpi ottelun lähtökohdat ja iskemme tulille kamppailun parhaat ilmaiset jalkapallo vihjeet.
Pool on noussut kolmen voiton putkensa siivittämänä Valioliigassa paikalle kuusi. Sijoitus on varsin hyvä, kun otetaan huomioon joukkueen syksyn mittaan nähdyt ongelmat. Tapaninpäivän 3-1 vierasvoitto Aston Villasta oli varamiehiseltä Liverpoolilta napakka esitys, jonka varaan on hyvä rakentaa vuodenvaihteen tiiviissä pelirupeamassa. Leicesterin kauden alku oli täysi katastrofi, mutta joukkue voitti ennen MM-kisataukoa viidestä liigaottelustaan peräti neljä. Boxing Day -kierroksella tuli kuitenkin lunta tupaan, kun Newcastle klaarasi pisteet King Powerilta maalein 3-0.
Liverpool on selvästi laadukkaamman materiaalinsa turvin kotonaan selkeä suosikki, mutta markkinoilla on aliarvioitu piristyneen Leicesterin mahdollisuuksia. Isännillä on hyökkäyksessä poissaoloista johtuvaa rasitusta, ja Foxes on voittanut jo kolme matkapeliä putkeen. Vierasvoittoa kannattaa ujutella lapulle etenkin pienillä tasoituksilla varustettuna.
Joukkueet Valioliigassa 2022/23
Liverpool hiihteli alkukauden pahassa kohmeessa, mutta sesongin edetessä tulokset ovat alkaneet parantua. Välillä silti edelleen lipsuu, ja lokakuun loppupuolella Reds otti käkeen peräkkäisissä otteluissa Nottinghamia ja Leedsiä vastaan. Marraskuu sujui kuitenkin voitokkaasti, kun Valioliigassa kaatuivat Tottenham ja Southampton, ja Mestarien Liigan puolella Napoli lyötiin lukemin 2-0. Saintsia ja etenkin Spursia vastaan Poolin touhussa oli kuitenkin edelleen havaittavissa pelillistä häikkää, ja etenkin puolustuksessa oli runsaasti parantamisen varaa. Maanantain Villa-voitto oli ansaittu, mutta tuossakin pelissä vihulle tarjoiltiin liikaa tontteja, eikä suoritusta voi kokonaisuudessaan kuvailla kovin ehjäksi.
Liverpoolin viisi viimeistä ottelua
Leicester makasi pitkälle syksyyn Valioliigan hännillä, mutta luotto manageri Brendan Rodgersiin on palkittu, ja joukkue on kivunnut jo sarjataulukon keskivaiheille. Alkukaudesta täyttä kuraa ollut puolustus on saanut juonesta kiinni, ja taukoa edeltäneissä kuudessa liigapelissä Foxes piti nollan viisi kertaa. Vain Manchester City onnistui 1-0 voitossaan sohimaan pallon sinipaitojen verkkoon. Syksyllä pahasti sekoillut topparipari Wout Faes ja Daniel Amartey on kuin uudelleensyntynyt, ja maalin suulla Danny Ward on löytänyt itseluottamuksensa.
Leicesterin viisi viimeistä ottelua
Liverpoolilla on hyökkäyspäässä lukuisia poissaoloja, sillä Roberto Firmino, Luis Diaz ja Diogo Jota ovat edelleen telakalla. Näin ollen Mohamed Salah ja Darwin Nunez ovat tahkonneet yläoksalla kahdessa edellisessä pelissä lähes täydet minuutit, ja molemmat avaavat hyvin todennäköisesti myös perjantaina. Ottelu on Poolille jo kolmas yhdeksän päivän sisään. Myös Leicesterin leirissä on loukkaantumishuolia, ja muun muassa James Maddison, Jonny Evans, Dennis Praet ja Ricardo Pereira ovat illan pelistä sivussa.
Liverpool tulee olemaan kotonaan hallitsevampi osapuoli, ja Leicester lähtee pitämään pakkaansa tiiviinä ja ottamaan ottelun alussa hieman vauhtia pois. Vieraitten vastaiskut ovat tunnetusti vaarallisia, joten Poolin tulee kontrolloida hommaa maltilla. Paukkuja tullaan todennäköisesti pelin edetessä hieman säästelemään, sillä Liverpoolilla on ennen seuraavaa sarjapeliä vain kaksi lepopäivää.
Näistä asetelmista Leicesterillä on mainiot saumat pysyä kotijoukkueen tahdissa mukana ja vähintäänkin pitää ottelu tasaisena. Bookkerit tarjoilevat vieraille railakkaita tasoituksia, ja me valikoimme vetoihin kakkosen +2 maalin aasialaisella linjalla. Merkin kerroin on muun muassa Betstron, Pinnaclen ja DachBetin listoilla 1,60 pinnassa, ja Poolin tasan kahden maalin voitolla panokset palautetaan.