29.8.2021
klo
16.00
Valioliiga
Burnley – Leeds
Leeds yli 1,5 maalia
Bethard 2,05
Hävitty
ASETA VETO

Burnley – Leeds

Valioliiga 29.8.2021 klo 16:00

Valioliigan sunnuntain ohjelman aloittaa Burnleyn ja Leedsin kohtaaminen. Molemmat ovat vielä ilman voittoa liigassa, ja nyt tarjoilemme ilmaiset jalkapallo vihjeet iltapäivän pistejahtiin. Burnley valahti viime kevään päätteeksi sijalle 17, eikä siltä tälläkään kaudella ihmeitä odoteta. Jopa putoaminen on todellinen uhka, ja sesongin alku onkin ollut vaikea. Leeds sijoittui viime kaudella mukavasti yhdeksänneksi ja tähtää jälleen top-kymppiin.

Maksimisuorituksella tulivoimaiselle nipulle jopa europaikat ovat tavoitettavissa. Puolustus meinaa kuitenkin kostautua liian epävarmaksi. Sunnuntaina Leedsin peräpää on jälleen melkoinen kysymysmerkki, mutta joukkue tulee suurella todennäköisyydellä pommittamaan Burnleyn verkkoon vähintään kaksi maalia.

Leeds pelaa manageri Marcelo Bielsan johdolla vauhdikasta ja viihdyttävää futista. Joukkue prässää ja hyökkää vahvasti, mutta samalla puolustus on usein melko heikoilla kantimilla. Alkanut kausi on ollut jälleen melkoista sirkusta. Avauspäivänä Leeds putosi toisella jaksolla Manchester Unitedin kyydistä ja romahti rumaan 5-1 tappioon. Viime lauantaina Bielsan miehistö hallitsi palloa Evertonia vastaan pelissä, jossa molemmat joukkueet nakuttivat iloiset 17 maalintekoyritystä. Räväkkään 2-2 tasuriin päättynyt koitos oli Leedsiltä ylöspäin varsin vahva esitys. Tiistaina joukkue löi Liigacupissa Crewen lukemin 3-0 kierrätettyään miehistöään vahvasti.

Leedsin ottelut kaudella 21/22

  • 24.8.2021 Leeds – Crewe (LC) 3-0
  • 21.8.2021 Leeds – Everton 2-2
  • 14.8.2021 Manchester United – Leeds 5-1

Burnley avasi kauden kotitappiolla Brightonia vastaan. Isännät olivat selvästi niskan päällä ensimmäisellä jaksolla, mutta toisella puolikkaalla vauhti hyytyi pahasti, ja tuloksena oli 1-2 tappio. Viime viikonloppuna Burnley oli Liverpoolin vieraana suurimman osan pelistä melko tutkalla, ja isännät olisivat helposti voineet tykitellä 2-0 päättyneessä kamppailussa muutaman lisäosumankin. Myös Burnley rehki viikolla Liigacupia ja eteni sangen vahvaa kokoonpanoa peluutettuaan jatkoon Newcastlen kustannuksella rankkarikisan jälkeen. Castle avasi jotakuinkin kakkosmiehistöllään, ja Burnley oli hieman onnekas grindattuaan ottelun maalittomana pilkuille saakka.

Burnleyn ottelut kaudella 21/22

  • 25.8.2021 Newcastle – Burnley (LC) 0-0 RP 3-4
  • 21.8.2021 Liverpool – Burnley 2-0
  • 14.8.2021 Burnley – Brighton 1-2

Kumpikaan ryhmä ei ole juurikaan rällästänyt kesän siirtomarkkinoilla. Leeds vahvistui Barcelonasta hankitulla laitapakilla Junior Firpolla, joka oli avauksessa sekä Leedsiä että Creweä vastaan. Burnleyn ainoa isompi hankinta on ollut toppari Nathan Collins, joka ei ole vielä Valioliigassa saanut peliminuutteja.

Viime kauden keskinäisissä kohtaamisissa Leeds voitti sekä kotona että vieraissa. Molemmat kamppailut olivat erittäin avointa suhailua, ja Leeds oli hivenen onnekas pidettyään nollan kummallakin kerralla. Burnley hukkasi molemmissa peleissä pari-kolme erinomaista tonttia, ja myös Leeds tuhlaili etenkin kotiottelussaan useita hyviä tilanteita.

Joukkueitten kohtaamiset kaudella 20/21

  • 15.5.2021 Burnley – Leeds 0-4
  • 27.12.2020 Leeds – Burnley 1-0

Leedsin peleissä tuppaavat maaliverkot heilua, ja yli 2,5 maalia ottelussa sekä Both Teams to Score ovat erittäin varteenotettavia vaihtoehtoja. Burnleyn ailahtelevainen hyökkäys ei kuitenkaan vakuuta, ja vaikka Leedsin takalinjat ovat ajoittain aivan levällään, saattavat isännät tuhnuilla nollan viime kauden tapaan. Leeds on vieraissakin selvähkö suosikki, ja sen voittokertoimet keikkuvat 2,30 tuntumassa. Peräpää on kuitenkin liian epävarma, jotta nuo hinnat kattaisivat riskin, mikäli Burnley saakin maalintekokengät jalkoihin.

Leedsillä on rosterissaan valtavasti maalintekotaitoa ja luovuutta Patrick Bamfordin, Raphinhan ja kumppaneiden johdolla. Näin ollen ottelun parhaaksi peli-ideaksi muotoutuu vieraitten vähintään kaksi maalia. Leeds kiskaisi jo viime kauden päätteeksi tulisen putken, jossa se räväytti peräti 12 kaappia kauden viimeiseen neljään otteluun. Ainoastaan ManU on siis jättänyt Leedsin vain yhteen osumaan edellisen seitsemän ottelun jaksossa.

Kohde löytyy muun muassa Unibetin ja 10Betin tarjonnasta noin kahden kertoimilla. Me iskemme panokset overiin Bethardin kautta upealla kertoimella 2,05 ja jatkamme railakasta Valioliigaviikonlopun viettoa.

Burnley – Leeds, Leeds yli 1,5 maalia

Bethard 2,05