Valioliiga
29.10.2023 klo 16:00
Brighton lähtee selvähkönä suosikkina sunnuntain Valioliigaotteluunsa, jossa sen vieraaksi saapuu Fulham. Nyt arvioimme lontoolaisten saumat yllätykseen ja jaamme ilmaiset jalkapallo vihjeet iltapäivän jännittävään taistoon.
Brighton onnistui katkaisemaan kaikkien kilpailuitten viiden voitottoman ottelun putkensa torstaina, kun se kaatoi Eurooppa-liigan pelissä kotonaan Ajaxin. Valioliigassa Seagulls on napannut kolmesta edellisestä ottelustaan yhteensä vain yhden pisteen, ja joukkueen sarjasijoitus on tällä hetkellä seitsemäs.
Fulhamin alkukausi on sujunut aika lailla odotusten mukaisesti, ja Cottagers on naarannut yhdeksästä pelisään yksitoista pinnaa. Viime kierroksella joukkue oli pelillisesti heikko ja hävisi Tottenhamille Hotspur Stadiumilla ansaitusti maalein 2-0. Etenkin maalinteko tökkii, ja Fulham on neppaillut kuluvalla kaudella liigassa ainoastaan kahdeksan osumaa.
Jo viime kaudella ilahduttanut Brighton kuuluu nytkin perustasoltaan melko lähelle Valioliigan kärkikuusikkoa, ja parhaimmillaan se pelaa todella tehokasta futista. Lokkien voitolle voidaankin antaa noin 60 prosentin todennäköisyys. Isäntiä rassaa kuitenkin torstainen EL-ottelu, ja kun vaisusti hyökkäävä Fulham lähtee Amexilla laittamaan jarrua päälle, löytyvät iltapäivän kuumimmat vetoideat matalista maalimääristä.
Joukkueet Valioliigassa 2023/24
Brighton kiskaisi hirmuisen alkukauden voittaen kuudesta ensimmäisestä liigapelistään peräti viisi. Syksyn edetessä ja ottelutahdin tiivistyessä joukkueella on kuitenkin alkanut hieman lipsua, ja syyskuun heikompiin hetkiin kuuluivat Eurooppa-liigan 2-3 kotitappio AEK Ateenaa vastaan sekä Aston Villan tarjoilema 6-1 löylytys. Brightonin meno on ollut pääasiassa erittäin runsasmaalista, ja bookkerit ovat luonnollisesti reagoineet tähän varsin rajusti.
Parissa viime ottelussa Brighton on ollut liikkeellä normaalia puolustusvoittoisemmin – ensin altavastaajana Manchester Cityn vieraana ja viimeksi EL-kotipelissä suosikkina Ajaxia vastaan. Amsterdamin nipusta Lokit saivat puristettua kauden ensimmäisen nollapelinsä, ja 2-1 tappiossa Cityä vastaan hallitsevan mestarin luoma maaliodottama jäi alle yhteen. Myös Fulhamia vastaan luvassa saattaa olla kontrolloitu ja hieman matalatempoinen vääntö.
Brightonin viisi viimeistä ottelua
Fulhamin meno on ollut syksyn mittaan melko tahmeaa, ja sen hyökkäysosaston onnistumiset ovat olleet todella harvassa. Cottagers on onnistunut luutimaan enemmän kuin yhden maalin vain yhdessä ottelussa, kun Valioliigan heittopussi kävi häviämässä Lontoossa lokakuun alussa lukemin 3-1. Kun hyökkäys sakkaa, Fulhamin onnistumiset sarjan vahvempia nippuja vastaan nojaavat täysin puolustuksen nappisuoritukseen, ja hyvänä päivänä vierailla on saumat pysyä isompien vauhdissa mukana. Amexilla lontoolaisten taktiikka tulee olemaan blokkiin asettuminen ja harvojen vastaiskujen kärkkyminen.
Fulhamin viisi viimeistä ottelua
Brightonilla on ottelun alla muutamia merkittäviä loukkaantumishuolia. Danny Welbeck ja Solly March saivat vammoja Ajax-pelissä, ja jo ennestään sairastuvalla makoilivat Pervis Estupinan, Julio Enciso sekä Tariq Lamptey. Fulhamilta puuttuu kolmikko Issa Diop, Kenny Tete ja Adama Traore.
Brighton kotona 2023/24
Fulham vieraissa 2023/24
Brighton on vahva pallonhallintajoukkue, ja se tulee kontrolloimaan kenttätapahtumia sunnuntaina isännän ottein. Lokkien manageri Roberto De Zerbi tulee tekemään joitakin muutoksia torstaina nähtyyn avaukseen, mutta usealla pelaajalla arkipeli painaa kuitenkin jaloissa. Mikäli Fulham saa taktiikkansa kohdilleen, on sillä saumat pitää kotijoukkueen hyökkäys jotenkuten kurissa. Vieraitten maaliuhka on todella pieni, ja kokonaisuudessaan kamppailun maaliodottama jää hieman markkinan arviota maltillisemmaksi.
Bookkerit ovat hilanneet maalimäärän linjan yli kolmeen osumaan, ja näistä asetelmista ottelun parhaaksi kohteeksi muodostuu alle 3,5 kaappia. Me saamme tälle underille lähes 65 todennäköisyyden, joten ExtraVegasin merkille puskema kerroin 1,63 riittää mukavasti peleille. Ottelu on ruuvattavissa lisäksi muun muassa SG Casinon ja 21Redin valikoimasta.