Valioliiga
28.8.2022 klo 16:00
Valioliigassa palloillaan sunnuntaina kolme ottelua. Kierros starttaa kahden heikosti kautensa aloittaneen ryhmän kohtaamisella, kun Aston villa saa vieraakseen West Hamin. Nyt käymme läpi kamppailun lähtökohdat ja tarjoilemme ilmaiset jalkapallo vihjeet iltapäivän vääntöön.
Aston Villan saldo kolmen kierroksen jälkeen on yksi voitto ja kaksi tappiota. Vaikka heikko Everton kaatuikin Villa Parkilla pari viikkoa sitten, ovat isäntien otteet kokonaisuudessaan olleet toistaiseksi erittäin vaisuja. Tiistainen Liigacupin voitto Boltonista kohotti joukkueen mielialaa jonkin verran. West Ham on kolmen liigaottelun jälkeen edelleen nollakerhossa, eikä se ole onnistunut maalinteossa vielä kertaakaan. Konferenssiliigan karsinnassa itälontoolaiset sentään klaarasivat paikan lohkovaiheeseen Viborgin kustannuksella.
West Ham on materiaaliltaan hitusen vahvempi, mutta kotietu nostaa Villan ohueksi suosikiksi. Hammers on pelannut paremmin kuin mitä sen taulu osoittaa. Villa sen sijaan on jättänyt itsestään haalean kuvan, ja kun markkinat ovat reagoineet liikaa vieraitten surkeaan tulokselliseen formiin, kohoavat West Hamin menestykset upeiksi vetokohteiksi.
Joukkueet Valioliigassa 2022/23
Aston Villan kauden avaus meni pahasti penkin alle, kun se kävi ottamassa kuokkaan sarjanousija Bournemouthilta maalein 2-0. Myös Everton-peli oli viimeistä puolituntista lukuun ottamatta melkoista laahausta. Viime viikonloppuna Crystal Palacen vieraana Villa oli alun johtomaalinsa jälkeen täysin purjeessa. Manageri Steven Gerrard ei kyennyt reagoimaan tappioasemassa oikein mitenkään, ja joukkue murtui loppujen lopuksi varsin helpon oloisesti.
Puolustuspäässä Villalla on tällä hetkellä suuria ongelmia. Kesällä hankittu toppari Diego Carlos loukkaantui Evertonia vastaan, ja Tyrone Mingsin ja Ezri Konsan yhtyeistyössä on jotakin häikkää. EFL-Cupin ottelussa aloittanut keskuspuolustaja Calum Chambers saattaa saada sunnuntaina vastuuta, mutta ei linjan taso siitä tule paljoa paranemaan. Laitapakit Lucas Digne ja Matty Cash ovat olleet ajoittain pirteitä ylöspäin, mutta kumpikaan ei ole vakuuttanut puolustussuuntaan.
Aston Villan ottelut kaudella 2022/23
West Hamin kauden avausottelu Manchester Cityä vastaan oli hyökkäyssuuntaan lähes luokaton. Toisella kierroksella Nottinghamia vastaan Hammers piti jalkaa kaasulla ja loi läjäpäin maalipaikkoja, mutta tuhnuilun ja epäonnen summa jättivät joukkueen ilman osumia. Viime sunnuntain kotiottelu Brightonia vastaan oli itälontoolaisilta täysi ohipeli, jossa isännät eivät saaneet aikaan ainuttakaan kunnon maalipaikkaa. Kamppailu käytiin West Hamin kahden tärkeän europelin välissä, mikä selittää osittain fokuksen katoamisen.
Viime kaudella West Hamin hyökkäys oli varsin iloista ja monipuolista. Nyt Michail Antonio ja Jarrod Bowen ovat haahuilleet Valioliigassa ilman tehoja, ja manageri David Moyes antaa sunnuntaina todennäköisesti avauksen paikan kesän jättihankinta Gianluca Scamaccalle. Italialainen sentteri on ollut tehokas KL-peleissä, ja hujoppi antaa Hammersin hyökkäykseen hieman uutta ulottuvuutta.
West Hamin ottelut kaudella 2022/23
West Ham ei ole hävinnyt Villalle kertaakaan sen jälkeen, kun birminghamilaiset nousivat takaisin Valioliigaan kaudeksi 2019/20. Hammers on voittanut neljä edellistä keskinäistä maalierolla 11-4, ja sunnuntaina on luvassa jälleen runsasmaalisuuteen kallistuva taisto, jossa merkit osoittavat West Hamin avaavan kauden pistesaldonsa.
Suoran vierasvoiton kertoimet liikkuvat 3,20 tuntumassa, ja niissä on mukavasti ilmaa. Varman päälle pelaaville suosittelemme West Hamia +0,5 maalin tasoituksella, jolloin nettoa tulee myös tasapelillä. Pinnaclen kohteeseen tarjoama 1,68 on reipas ylikerroin, jonka luudimme ilolla talteen. Kohde on pelattavissa lisäksi muun muassa Mr Greenin ja Bethardin valikoimasta.