Valioliiga
28.12.2022 klo 22:00
Valioliigan kierros huristellaan päätökseen keskiviikkona, kun Manchester City matkustaa Leedsin vieraaksi. Isännät majailevat sarjassa sijalla viisitoista vain kaksi pinnaa putoamisviivan yläpuolella. Joukkueen meno oli ennen MM-kisataukoa melkoista tykittelyä, ja maistuvia voittoja Liverpoolista ja Bournemouthista seurasi 4-3 vierastappio Tottenhamin luolassa. Myös Manchester City kärsi häviön edellisessä liigapelissään, kun se lipsahti kotonaan yllättävään 1-2 tappioon Brentfordin käsittelyssä. Joukkue oli tositoimissa MM-kisatauon jäljiltä jo viime viikolla, kun se kaatoi Liverpoolin liigacupin pelissä maalein 3-2.
City pääsee illan otteluun lähes optimikokoonpanollaan, ja se on materiaalinsa puolesta selvä ennakkosuosikki. Leedsin puolustus on ollut viime aikoina melkoista paperia, ja joukkueen riesana ovat tällä hetkellä myös lukuisat poissaolot. City kohoaa yli kolme kertaa neljästä voittavaksi megasuosikiksi, ja se tulee hyvin todennäköisesti iskemään taululle isot numerot. Vieraitten vähintään kahden maalin voitto noin 1,80 kertoimilla onkin rautainen pelivalinta.
Joukkueet Valioliigassa 2022/23
Leeds on ajautunut sarjassa lähelle kellarikerrosta, jonne se materiaalinsa puolesta kuuluukin. Joukkue väläytteli alkukaudesta, mutta lokakuinen neljän tappion putki ajoi manageri Jesse Marschin suojatit tukalaan tilanteeseen. Viime kaudella hurjat 79 maalia vuotanut puolustus on ollut viime kierroksilla jälleen repaleinen, kun Bournemouth ja Tottenham takoivat Leedsin verkkoon yhteensä seitsemän maalia.
Leeds painii jälleen vakavan loukkaantumissuman keskellä, ja ainakin Stuart Dallas ja Luis Sinisterra ovat edelleen sivussa. Lisäksi koko nippu Rodrigo, Liam Cooper, Jack Harrison, Crysencio Summerville, Patrick Bamford, Mateusz Klich ja Illan Meslier kärsivät kaikki jonkinasteisista vammoista tai sairastelusta. Näiden päälle Tyler Adams lusii keskiviikkona yhden ottelun pelikiellon.
Leedsin viisi viimeistä ottelua
Cityn tappio Brentfordille oli paha kolaus, ja Arsenal karkasi maanantain voitollaan sarjan kärjessä jo kahdeksan pisteen karkumatkalle hallitsevasta mestarista. Manchesterilaisten materiaali on kuitenkin edelleen Valioliigan laadukkain, eikä vastaavia lipsahduksia todennäköisesti nähdä enää kovin montaa. City sai alle tärkeää pelituntumaa viime torstain liigacupin pelissä, ja tuossa taistossa ykkösnyrkin pelaajista Erling Haaland, Kevin De Bruyne, Rodri ja Ilkay Gündogan olivat avauksessa.
Manchester Cityn viisi viimeistä ottelua
Leeds on ajautumassa repaleisen puolustuksensa kanssa jo edellisellä kaudella nähtyihin ongelmiin. Johtoaseman menettäminen kolmeen kertaan viime kierroksen pelissä Spursia vastaan oli valtava takaisku, ja keskiviikkona joukkueen takalinjat joutuvat kauden kovimpaan testiin. City voitti viime kauden keskinäiset lukemin 4-0 ja 7-0, eikä talvinen kylvetys ole mahdottomuus nytkään. Ottelun maaliodottama on Leedsin avoimen pelitavan ja Cityn tulivoiman takia erittäin korkealla, ja kamppailussa on melkoinen repeämisen vaara.
Näistä asetelmista vähintään kahden maalin vierasvoitto toteutuu lähes kuusi kertaa kymmenestä. Kohteen kerroin komeilee muun muassa Betstron, 888 Sportin ja Pinnaclen listoilla 1,80 tuntumassa, joten ilmaiset jalkapallo vihjeet nappaa tämän tarjouksen pidemmittä puheitta talteen.