Valioliiga
26.8.2023 klo 19:30
Valioliigan lauantain iltapelissä kohtaavat kautensa vahvasti aloittaneet Brighton ja West Ham. Nyt puimme läpi ottelun lähtökohdat ja virittelemme kamppailuun päivän parhaat ilmaiset jalkapallo vihjeet.
Brighton hurjastelee kahden kierroksen jälkeen sarjan piikkipaikalla täydellä kuuden pisteen saldollaan. Seagulls on murjonut sekä Lutonin että Wolverhamptonin maalein 4-1 ja osoittanut ettei sen viime kauden upea sijoitus ollut vahinko.
West Ham on kerännyt kahdesta pelistään mukavat neljä pinnaa. Avauskierroksella Hammers tahkosi 1-1 tasurin Bournemouthin vieraana, ja viime sunnuntaina itälontoolaiset väänsivät kotonaan upean 3-1 voiton paikallisvastustaja Chelseasta.
Hurjavireinen Brighton lähtee otteluun kotiedun turvin selvähkönä suosikkina, ja markkinoilla kamppailun 1X2-keroimet ovat aika lailla kohdillaan. Bookkerit ovat myös aivan oikeutetusti ennakoineet pelin runsasmaaliseksi, mutta muutamat firmat ovat hieman aliarvioineet West Hamin maaliuhkaa. Näillä puheilla ottelun parhaaksi vetoideaksi muodostuu kummankin joukkueen osuminen vähintään kertaalleen.
Joukkueet Valioliigassa 2023/24
Viime keväänä fantastisesti Valioliigassa kuudenneksi kiilannut Brighton on ollut myös syyskauden alkajaisiksi upeassa tikissä. Avauspäivänä Lokit olivat kotonaan pelillisesti sarjanousija Lutonia valtavasti edellä ja takoivat ottelussa rajut 27 maalintekoyritystä. Joukkue loi maaliodottamaakin hieman yli neljän osuman verran, ja lopussa repsahtaneet 4-1 lukemat vastasivat ottelutapahtumia melko tarkasti.
Viime viikonloppuna myös Wolverhampton jäi pahasti Brightonin ohjaaman raskaan jyrän alle, ja tuossa pelissä Seagulls marssi alle tunnissa jo 4-0 johtoon. Wolves onnistui kiskaisemaan kavennusmaalin, ja maaliodottamaa vastaiskuja ahkerasti viljellyt kotijoukkue rakenteli yli kahden osuman edestä. Brightonin otteluista voidaan jatkossakin ennakoida hyvin viihdyttäviä ja runsasmaalisia, ja West Ham tulee varmasti lataamaan isännille lauantaina vauhdikkaan haasteen.
Brightonin ottelut kaudella 2023/24 (laukaukset / kohti maalia)
West Ham painoi Valioliigan avauksessaan hyvinkin vahvan ensimmäisen tunnin Bournemouthia vastaan mutta jäi lopulta bensan loputtua 1-1 tasapeliin. Viime sunnuntaina Hammers uurasti erittäin värikkään Lontoon paikallispelin Chelseaa vastaan, ja tuossakin ottelussa verkko heilui molemmissa päädyissä. Blues oli hyökkäyssuuntaan odotetusti selvästi aktiivisempi, mutta West Ham kävi tuikkaamassa maalinsa kulmapotkusta ja napakasta vastaiskusta. Chelsea tuhri avausjakson lopulla rankkarin 1-1 tilanteessa, ja Hammers kaunisteli itse loppulukemat pilkulta ottelun lisäajalla.
West Hamin ottelut kaudella 2023/24 (laukaukset / kohti maalia)
Brightonin pelitapa on tällä hetkellä hyvin avoin, ja joukkue on jäänyt Valioliigassa ilman tehtyä maalia viimeksi helmikuun puolivälissä. Lokit liikuttavat palloa upeasti ja luovat maalipaikkoja liukuhihnalta, mutta alkaneella kaudella Brighton on vaikuttanut olevan varsin altis vastustajan nopeille vastahyökkäyksille. West Hamin pelitavassa maaliuhka perustuu juuri vastaiskuihin sekä erikoistilanteisiin, joten lauantaina Valioliigan ystäville on luvassa erittäin mielenkiintoinen iskujenvaihto.
Brighton kotona 2022/23
West Ham vieraissa 2022/23
Brighton pääsee päivän otteluun parhaalla mahdollisella kokoonpanollaan. Myöskään West Hamilla ei ole tällä hetkellä yhtäkään pelaajaa loukkaantuneitten kirjoissa, mutta lontoolaisten ykköstoppari Nayef Aguerd missaa lauantain kamppailun pelikiellon takia. Näin ollen Hammers nostanee avaukseen keskuspuolustaja Angelo Ogbonnan.
Ilmaiset jalkapallo vihjeet ennakoi ottelusta avointa ja vauhdikasta, ja molemmat joukkueet pääsevät pelaamaan omilla vahvuuksillaan. Lapulle valikoituu Both Teams To Score, jonka kerroin on muun muassa Velobetin, Payoutzin ja NetBetin listoilla 1,60 lukeman paremmalla puolella.