Valioliiga
26.8.2023 klo 17:00
Arsenal jahtaa Valioliigassa jo kauden kolmatta voittoaan, kun se saa lauantaina vastaansa Fulhamin. Nyt kertaamme Lontoon paikallispelin lähtökohdat ja tarjoilemme ilmaiset jalkapallo vihjeet iltapäivän otteluun.
Arsenal on aloittanut sarjakautensa kaatamalla Nottinghamin ja Crystal Palacen molemmat melko nihkeästi maalin erolla. Gunners on ollut pelillisesti tutun vahva, mutta isointa vaihdetta joukkue ei ole vielä toistaiseksi saanut silmään. Fulhamilla on alla avauskierroksen 1-0 voitto Evertonista ja viime viikonlopun 0-3 tappio Brentfordia vastaan. Cottagers on heikentynyt viime kaudesta, ja meno on ollut avauspeleissä hyvinkin tukkoista.
Arsenal on puolestaan vahvistunut kesän aikana, ja se kohoaa kivikovan materiaalinsa turvin lauantain ottelun megasuosikiksi. Pohjoislontoolaisten hyökkäys ei ole toistaiseksi täysin vakuuttanut, mutta isäntien laadukas keskikenttä ja puolustus tulevat erittäin todennäköisesti nollaamaan Fulhamin vaisun hyökkäyksen. Näistä asetelmista kamppailun parhaaksi vetokohteeksi muodostuu Arsenalin takalinjojen pitämä nollapeli.
Joukkueet Valioliigassa 2023/24
Valioliigan mestaruustaisteluun tälläkin kaudella puskeva Arsenal on aloittanut sesongin tuloksellisesti vahvasti, mutta mitään ilotulituksia joukkue ei ole toistaiseksi yltynyt virittelemään. Avauspäivänä melko heikko Nottingham antautui Emiratesilla avausjaksolla kahdesti Gunnersin kaukovedoille. Arsenalilla oli homma mainiosti hanskassa läpi ottelun, mutta isännät löysäilivät lopussa Forestin maalin päähän vieraitten terävästä vastaiskusta.
Myös Palacea vastaan Arsenal hallitsi pelitapahtumia väkevästi ja meni johtoon toisen jakson alun rankkarista. Hieman tunnin jälkeen Takehiro Tomiyasu hankki itselleen ulosajon, ja ottelun loppupuolella vajaamiehinen Tykkimiesten nippu joutui puolustusasemiin. Paketti pysyi kuitenkin mainiosti kasassa, ja Arsenal jatkoi kauttaan puhtaalla pelillä. Sekä Nottingham että Palace loivat Gunnersia vastaan maaliodottamaa noin yhden osuman verran.
Arsenalin ottelut kaudella 2023/24 (laukaukset / kohti maalia)
Fulham oli kauden avauspelissään pahasti köysissä Evertonia vastaan mutta onnistui lopulta kairaamaan varsin onnekkaasti 1-0 voiton. Lontoolaiset luutivat ottelussa vain kaksi kutia maalia kohti, ja joukkueen hyökkäys oli etenkin avausjaksolla täysin jäässä. Viikko sitten Brentfordia vastaan Fulham jäi jälleen pahasti telineisiin ja oli tauolla maalin tappiolla. Homma kaatui lopullisesti Tim Reamin toisella jaksolla saamaan ulosajoon, eikä Cottagers saanut lopulta minkäänlaista takaa-ajoa aikaiseksi.
Fulhamin viime kauden ykköstykki Aleksandar Mitrovic sai viimein runnottua läpi siirtonsa Al Hilalin riveihin, ja ilman serbialaiskärkeä joukkueen hyökkäys vaikuttaa varsin heikolta. Keskikentän moottori Joao Palhinha palasi loukkaantumisen jäljiltä tositoimiin Brentford-pelissä, mutta mies vaikutti vielä hyvinkin ruosteiselta. Kahdessa ensimmäisessä ottelussa nähdyllä menolla Fulhamille voidaan ennustaa valtavia ongelmia alkaneelle kaudelle.
Fulhamin ottelut kaudella 2023/24 (laukaukset / kohti maalia)
Arsenal tulee ottamaan ottelun komentoonsa kotinurmellaan, ja Fulham asettuu puolustusasemiin ja yrittää ottaa pelistä tempoa pois. Arsenal pääsee rakentelemaan maalipaikkoja, mutta mikään itsestäänselvyys sen murskavoitto ei missään nimessä ole. Mökkiläisten tontit tulevat sen sijaan olemaan todella harvassa, ja ilman takuuvarmaa viimeistelijää vieraitten maalinteon todennäköisyys jää lauantaina selvästi 50 prosentin alapuolelle.
Arsenal kotona 2022/23
Fulham vieraissa 2022/23
Vetomielessä ottelun kiinnostavimmat kohteet löytyvät matalista maalimääristä ja etenkin Fulhamin nollasta. Ilmaiset jalkapallo vihjeet valikoi panostukseen tällä kertaa vieraitten alle 0,5 maalia, josta NetBet tarjoaa upean kertoimen 1,90. Tämä mainio kohde on ruuvattavissa lisäksi muun muassa Velobetin ja DolfWinin valikoimasta.