26.12.2022
klo
17:00
Valioliiga
Southampton - Brighton
Southampton +0.5
Betstro 1,70
Hävitty
ASETA VETO

Valioliiga

26.12.2022 klo 17:00

Southampton – Brighton

Southamptonissa vietetään Tapaninpäivää vauhdikkaissa merkeissä, kun Brighton saapuu kaupunkiin metsästämään tärkeitä vieraspisteitä. Nyt käymme läpi ottelun lähtökohdat ja jaamme ilmaiset jalkapallo vihjeet alkuillan vääntöön.

Southamptonin kausi on ollut toistaiseksi hyvin vaikea. Joukkue on sarjataulukossa toiseksi viimeisenä laihalla kahdentoista pinnan saldollaan. Syys-lokakuun taaperruksen jälkeen manageri Ralph Hasenhüttl sai monoa, joten St Marysillä on alkamassa uusi aikakausi tuoreen luotsin Nathan Jonesin alaisuudessa. Brightonin käyrä on hieman tasoittunut huikean alkukauden jälkeen, mutta joukkueen sarjasijoitus on silti edelleen erinomaisesti seitsemäs. Seagullsin otteet ovat heilahdelleet viime kuukausina railakkaasti, ja homma aaltoilee jopa otteluitten sisällä.

Brighton on materiaaliltaan laadukkaampi, ja ajoittaisista ongelmistaan huolimatta joukkue kohoaa vieraissakin noin 40 prosentin suosikiksi. Saints yltää kuitenkin pisteille kuusi kertaa kymmenestä, ja markkinoilla on hieman aliarvioitu sen saumoja venymiseen. Näillä puheilla kupongille lävähtää kotivoitto +0,5 maalin tasoituksella, josta muutamat bookkerit tarjoavat maukkaita yli 1,70 kertoimia.

Joukkueet Valioliigassa 2022/23

  • Southampton, 3-3-9, 13:27, 12p
  • Brighton, 6-3-5, 23:19, 21p

Southamptonin kriisi on ollut todella syvä, ja joukkueen tekeminen oli välillä haluttoman oloista. Newcastlea vastaan nähty 1-4 tappioon päättynyt romahdus oli viimeinen naula Hasenhüttlin arkkuun, ja puheet pukukopin menettämisestä vaikuttivat pitävän paikkansa. Materiaaliltaan Saints ei kuulu Valioliigan hännille, joten Jonesilla on kyllä käytössään työkalut joukkueen luovimiseen kuiville.

Tuore luotsi on ollut Southamptonin puikoissa kolmessa ottelussa. Jones on napsinut liigacupissa kaksi niukkaa mutta helpottavaa voittoa, mutta miehen liigadebyytissä Liverpool oli vahvempi maalein 3-1. Managerilla on nyt ollut MM-kisatauolla mukavasti aikaa ajaa kuvioitaan sisään, ja maanantaina Southamptonilta on odotettavissa ryhdikäs esitys. Pool-peli oli vielä todella avointa surffailua, mutta Brightonia vastaan Saintsin voidaan olettaa lähtevän ensisijaisesti varjelemaan omaa maaliaan ja pitämään pakka tiiviinä.

Southamptonin viisi viimeistä ottelua

  • 20.12.2022, Southampton – Lincoln (EFL Cup), 2-1
  • 12.11.2022, Liverpool – Southampton, 3-1
  • 9.11.2022, Southampton – Sheffield Wednesday (EFL Cup), 1-1 rp 6-5
  • 6.11.2022, Southampton – Newcastle, 1-4
  • 29.10.2022, Crystal Palace – Southampton, 1-0

Brighton voitti kauden kuudesta ensimmäisestä ottelustaan peräti neljä, mutta syyskuussa joukkueen puikkoihin hypännyt uusi manageri Roberto De Zerbi on raapinut kahdeksasta pelistään vain kaksi voittoa lisää. Seagulls vääntää italialaisen alaisuudessa reipasta pallonhallintaan nojaavaa pelitapaa, mutta vielä tällä hetkellä joukkueen tekeminen on ajoittain hyvin epävarmaa. Brighton ei saanut noin kuukauden takaisissa peräkkäisissä otteluissa Brentfordia ja Nottinghamia vastaan maalia aikaiseksi, vaikka piti palloa yli 70-prosenttisesti molemmissa peleissä. Toki Chelsea ja Wolverhampton menivät ennen MM-kisataukoa nurin väkevien esitysten jälkeen, mutta joukkueen touhusta puuttuu tasaisuutta.

Brightonin viisi viimeistä ottelua

  • 21.12.2022, Charlton – Brighton (EFL Cup), 0-0 rp 4-3
  • 13.11.2022, Brighton – Aston Villa, 1-2
  • 9.11.2022, Arsenal – Brighton (EFL Cup), 1-3
  • 5.11.2022, Wolverhampton – Brighton, 2-3
  • 29.10.2022, Brighton – Chelsea, 4-1

Joukkueitten välinen tasoero ei ole niin suuri kuin mitä kerrointenasettelussa on arvioitu. Southamptonin ryhmän huono ilmapiiri lienee jo putsattu syksyn koomailun jäljiltä, ja Jonesin nippu on pian valmis kipuamaan pois putoajan paikalta. Isäntien suoran voiton kertoimet keikkuvat jopa kolmen ja puolen tuntumassa, ja niissä on helposti ilmaa. Ottelusta voidaan odottaa melko niukkamaalista ja siten tasapeliherkkää, joten me valikoimme vetoihin ristin mukaan. Southamptonista +0,5 maalin tasoituksella tarjotut yli 1,70 kertoimet ovat mainiota pelattavaa. Tämä tulinen kohde löytyy muun muassa Betstron, Pinnaclen ja Payoutzin valikoimasta.

Vihje: 
Southampton +0.5