Valioliiga
26.11.2023 klo 18:30
Valioliigan viikonlopun rutistus saatetaan päätökseen Goodison Parkilla, kun Everton ottaa mittaa Manchester Unitedista. Isännät valahtivat maaottelutauon aikana sarjataulukon toiseksi viimeiselle sijalle, kun siltä vähennettiin kymmenen pistettä talousrikkomusten takia. Sakko tuli ikävään saumaan, sillä Toffees oli löytänyt loppusyksystä varsin mukavan vireen. Joukkueella on juuri nyt alla jo neljä tappiotonta ottelua kaikki kilpailut huomioiden, ja viime kierroksella Crystal Palace kaatui vieraissa räväkästi maalein 3-2.
Manchester Unitedin peli-ilo oli ennen taukoa kadoksissa, mutta se onnistui kuitenkin kiskaisemaan kahdessa viime sarjapelissään 1-0 voitot Fulhamista ja Lutonista. Red Devilsin sarjasijoitus on vaikeuksista huolimatta kuudes, mutta jokin seurassa vaikuttaa olevan tällä hetkellä vinossa.
Everton hävisi kauden kolme ensimmäistä kotipeliään osittain hieman epäonnekkaastikin, mutta viime kierroksilla sen peli-ilme on ollut erinomainen. Kotijoukkue on todennäköisesti sisuuntunut pistemenetyksestä, ja markkinoilla on lähdetty hivenen aliarvioimaan sen mahdollisuuksia. ManU:lla on edelleen muutamia merkittäviä poissaoloja, joten ilmaiset jalkapallo vihjeet saa Evertonin ottelussa hiuksenhienon ennakkosuosikin asemaan.
Joukkueet Valioliigassa 2023/24
Evertonia oltiin tuomitsemassa jopa putoajaksi, kun se keräsi kauden viidestä ensimmäisestä ottelustaan vain yhden pisteen. Syksyn edetessä joukkue löysi kuitenkin tehonsa ja kipusi Valioliigan tiiviin keskikastin tuntumaan. Nyt Toffees on siis roiman pistevähennyksen jälkeen jälleen viivan alapuolella, mutta nykyisillä peliesityksillä sillä ei pitäisi olla huolta sarjapaikkansa kanssa.
Kymmenen pistettä ja kahdeksan tehtyä maalia viiteen edelliseen peliin on Evertonilta erinomainen saldo, ja rupeaman ainoa tappio tuli hankalassa paikassa Anfieldilla Liverpoolia vastaan. Manageri Sean Dyche on onnistunut viilaamaan pelitapansa kohdilleen, ja Toffeesin kurinalainen joukkuepuolustus hiljensi Pool-tappion jälkeen upeasti West Hamin vieraissa ja Brightonin kotona.
Everton jätti molemmissa melko kinkkisissä otteluissa vastustajan maaliodottaman noin 0,70 lukeman tienoille, ja nuo suoritukset lupaavat hyvää talven tulevia koitoksia ajatellen. Viime kierroksen Palace-ottelu lähti alusta asti hieman laukalle, ja tuossa yllättävän avoimeksi muodostuneessa väännössä sinipaidat kävivät luutimassa toisella jaksolla kaksi osumaa ainoastaan 24 prosentin pallonhallinnallaan.
Evertonin viisi viimeistä ottelua
Manchester United ei ole kauden ensimmäisen kolmanneksen aikana laittanut pöytään montaakaan kovin ehjää suoritusta, mutta laatuyksilöitten ansiosta joukkue on onnistunut raapimaan useita maalin voittoja heikoillakin esityksillä. Täysi yhdeksän pisteen saalis otteluista Brentfordia, Sheffield Unitedia ja Fulhamia vastaan meni peliesityksiin peilaten jonkin verran yläkanttiin, sillä meno oli hyökkäyspäässä todella vaisua.
Syksyyn on mahtunut lisäksi myös useampi paha romahdus, kuten 0-3 kotitappio paikallisviholliselle Manchester Citylle sekä Mestarien Liigan ottelussa FC Kööpenhaminan vieraana nähty 4-3 lukemiin päättynyt sulaminen. Pelillisesti ManU alisuorittaa materiaaliinsa nähden rankasti, ja manageri Erik ten Hagilla vaikuttaa olevan ongelmia miehistönsä käsittelyn kanssa. Tuoreimpana lähtöhaluja on väläytellyt vähälle peliajalle syksyllä jäänyt kovapalkkainen toppari Raphael Varane.
Manchester Unitedin viisi viimeistä ottelua
ManU:n tilannetta ei auta paha loukkaantumissuma, ja sunnuntaina avainpelaajista ovat sivussa ainakin Casemiro, Lisandro Martinez, Rasmus Højlund, Luke Shaw ja Christian Eriksen. Everton sitä vastoin pääsee otteluun vahvimmalla kokoonpanollaan, ja Dyche valinnee avaukseen saman miehistön, jolla Palace kaatui pari viikkoa sitten.
Everton kotona 2023/24
Manchester United vieraissa 2023/24
Everton ei lähde tälläkään kertaa turhaan höntyilemään, vaan se puolustaa tiiviisti muodossaan ja odottelee kärsivällisesti vastahyökkäysten paikkoja. Myöskään United ei tule pitämään Goodisonilla hirmuista tempoa yllä, ja sillä saattaa olla isojakin vaikeuksia isäntien alueelle murtautumisessa. Pelin kuva sopii sinipaidoille, ja Evertonin kertoimista löytyy mukavasti etua. Ilmaiset jalkapallo vihjeet rustaa lapulle ykkösen Draw No Bet -pelimuodossa, jonka kerroin pyörii esimerkiksi Betonicin, Thrillsyn ja Rebellion Betsin listoilla napakasti 1,95 lukeman tuntumassa.