Valioliiga
25.11.2023 klo 14:30
Valioliigassa palataan tositoimiin maaottelutauon jälkeen, ja lauantain huikea kattaus aloitetaan Manchester Cityn ja Liverpoolin välisellä ottelulla. Nyt käymme läpi huippupelin lähtökohdat ja iltapäivän parhaat ilmaiset jalkapallo vihjeet.
City starttaa viikonloppuun sarjataulukon kärkipaikalta kerättyään kahdestatoista ensimmäisestä ottelustaan 28 pistettä. Sen kaikkien kilpailuitten viiden ottelun voittoputki katkesi viime kierroksella, kun Chelsea nipisti tasuripisteen lukemin 4-4 päättyneessä railakkaassa trillerissä.
Myös Liverpoolin alkukausi on ollut vahva, ja joukkue väijyy aivan isäntien kannassa vain yhden pisteen päässä. Valioliigassa on napsunut vasta yksi tappio, ja edellisellä kierroksella Pool löi Brentfordin kotonaan helpohkosti maalein 3-0.
City paahtaa jälleen kovassa tikissä ja on materiaaliltaan eittämättä sarjan laadukkain. Kotivoitolle tulee antaa jokusen pinnan yli 50 prosentin todennäköisyys, mutta markkinoilla on hieman aliarvioitu Liverpoolin saumoja tulisessa huippuottelussa. Kakkonen tasoituksilla kohoaakin varsin teräväksi vetokohteeksi.
Joukkueet Valioliigassa 2023/24
Manchester City on ollut jälleen pääosin tuhoisalla päällä syksyn otteluissaan, mutta syys-lokakuun taitteessa sille sattui pieni notkahdus. Joukkue hävisi peräti kaksi liigapeliä putkeen, kun sekä Wolverhampton että Arsenal pääsivät kotonaan yllättämään hallitsevan mestarin. City kuitenkin korjasi kurssinsa nopeasti, ja se klaarasi loppusyksyn tiiviin rupeaman ennen maajoukkuetaukoa todella tehokkaasti.
Sinipaidat pommittivat kuuteen edelliseen peliin hurjat 21 maalia. Tuo viime kierroksella nähty kahdeksan maalin Chelsea-ottelu oli melkoinen kummajainen, jossa Cityn puolustus osoittautui harvinaisen haavoittuvaiseksi. Onkin hyvin mielenkiintoista nähdä kuinka manageri Pep Guardiola tulee tuon kamppailun tapahtumiin tulevana viikonloppuna reagoimaan.
Manchester Cityn viisi viimeistä ottelua
Liverpool on pysynyt upeasti mukana Valioliigan kärkikahinoissa, ja joukkue on ilmoittautunut vahvoilla otteillaan mukaan jopa sarjan mestaruustaisteluun. Kauden toistaiseksi ainoa tappio tuli syyskuun lopulla, kun Tottenham vei pisteet VAR-kohusta muistettavassa ottelussa. Kirvelevä pisteitten tiputus sattui myös edellisessä matkapelissä Lutonia vastaan.
Tuo ottelu päättyi maalein 1-1, vaikka Pool latoi yhteensä 24 laukausta ja rakensi maaliodottamaa hieman alle kolmen kaapin edestä. Pääasiassa punanuttujen hyökkäyspeli ja myös viimeistely on kuitenkin toiminut kauden ensimmäisellä kolmanneksella varsin hyvin, ja Darwin Nunez, Diogo Jota, Luis Diaz ja Cody Gakpo ovat säestäneet mainiosti ykköstykki Mohamed Salahia.
Liverpoolin viisi viimeistä ottelua
Molemmista leireistä lähes koko rosteri oli tälläkin kertaa mukana maajoukkuetehtävissä, ja Cityn ryhmästä Erling Haaland ja Ederson saivat karsintapeleissään pieniä kolhuja. Molempien status on tällä hetkellä epävarma, mutta oletettavasti kumpikin on lauantaina mukana kokoonpanossa. Isänniltä ovat varmuudella sivussa Kevin de Bruyne sekä John Stones, ja Nathan Aken sekä Mateo Kovacicin pelikunto selviää lähempänä ottelun alkua.
Liverpool pääsee kamppailuun jotakuinkin vahvimmalla avauksellaan, vaikkakin Andrew Robertson on vielä pitkään sivussa olkapäävamman takia. Keskikentän Alexis Mac Allister palaa lauantaina kokoonpanoon kärsittyään viime kierroksella yhden ottelun pelikiellon.
Manchester City kotona 2023/24
Liverpool vieraissa 2023/24
Luvassa on jälleen kahden laadukkaan joukkueen välinen viihdyttävä iskujenvaihto, jossa City tulee olemaan hieman hallitsevampi osapuoli. Liverpoolin vastaisku-uhka on tarkasti isäntien tiedossa, joten valtavan uhkarohkeasti Guardiola ei voi kuitenkaan lähteä ylöspäin rynnimään. Kamppailu taipuu ennakkoarvioissa runsasmaalisen puolelle, ja Poolin tulivoimaisella ryhmällä on hyvänä päivänä mahdollisuus horjuttaa isäntien takalinjoja. Liverpoolin täksi kaudeksi uudistettu keskikenttä on toiminut alkukaudesta erinomaisesti, ja nyt se pääsee kauden toistaiseksi kovimpaan testiin.
Meidän papereissamme Liverpool pystyy pitämään ottelun tasaisena, ja panostukseen lähtee kakkonen +1 maalin aasialaisella tasoituksella. Merkin kerroin kelluu muun muassa Inmerionin, Rebellion Betsin ja Betonicin lipulla 1,70 lukeman tuntumassa, ja Cityn tasan maalin voitolla panokset saadaan takaisin.