Valioliiga
24.9.2023 klo 16:00
Valioliigan supersunnuntaissa puristetaan tällä viikolla huikea viiden ottelun setti, ja Liverpool isännöi omassa pelissään West Hamia. Molemmilla on alla torstailta voitokas europeli, ja nyt ilmaiset jalkapallo vihjeet ennakoi kumpi naaraa kotiin tärkeät liigapisteet.
Liverpool on yltynyt viime viikkoina hurjaan vireeseen, ja se on voittanut jo viisi ottelua putkeen kaikki kilpailut huomioiden. Valioliigassa joukkueen saldo on kolmetoista pinnaa viidestä pelistä. Pool aloitti Eurooppa-liigan urakkansa viikolla lyömällä LASK:n vieraissa maalein 3-1.
Myös West Hamin alkukausi on mennyt varsin positiivisissa merkeissä, ja lontoolaisilla on viiden kierroksen jälkeen plakkarissa mukavat kymmenen pistettä. Omassa Eurooppa-liigan avauksessaan Hammers kaatoi Backa Topolan kotonaan lukemin 3-1.
Kovassa tikissä paineleva Liverpool nousee sunnuntain ottelussa selväksi suosikiksi, mutta markkinoilla on hieman yliarvioitu joukkueitten välistä tasoeroa. West Ham on näyttänyt olevansa vaarallinen altavastaajan asemasta sarjan vahvempia nippuja vastaan, ja sillä on saumat vähintäänkin pitää peli Anfieldilla tasaisena. Hammersin menestykset tasoituksilla muodostuvatkin mainioiksi vetokohteiksi.
Joukkueet Valioliigassa 2023/24
Liverpoolin hyökkäys on ollut alkaneella kaudella todella tehokasta, ja joukkue on takonut neljässä edellisessä sarjapelissään peräti yksitoista maalia. Kotonaan punapaidat ovat pudottaneet sekä Bournemouthin että Aston Villan jopa melko kevyen oloisesti kyydistään, ja molemmissa otteluissa nakutellut kolme osumaa menivät jotakuinkin kohdilleen isäntien luomaan maaliodottamaan peilaten.
Viime kierroksen vierasottelussa Wolverhamptonia vastaan Liverpool oli alussa huomattavissa vaikeuksissa mutta sai toisella jaksolla palikat kohdilleen ja vyöryi lopulta 3-1 voittoon. Pool suorittaa tällä hetkellä ylöspäin huikean laadukkaasti, mutta joukkueen puolustaminen herättää ajoittain pieniä kysymyksiä. Pirteä West Ham saattaakin laittaa isännille sunnuntaina tulisen haasteen.
Liverpoolin ottelut kaudella 2023/24
West Ham onnistui lovimaan kauden neljä ensimmäistä ottelua tappioitta, vaikkakin se kiskoi tuon rupeaman jotakuinkin kykyjensä ylärajoilla. Lontoolaiset johtivat myös viime kierroksen peliään Manchester Cityä vastaan tauolla kenttätapahtumien vastaisesti, mutta tuossa taistossa Hammersin meno lopulta tyssäsi ja tuloksena oli tappio lukemin 3-1.
West Hamin uudet pelaajat ovat osoittautumassa nappihankinnoiksi, ja James Ward-Prowse sekä Edson Alvarez ovat molemmat olleet isoissa rooleissa. Joukkueen avaus on tällä hetkellä hyvinkin laadukas, ja toistaiseksi manageri David Moyesin pelikirja on tuottanut kovaa tulosta. Rosterin leveys kalpenee kuitenkin vielä Valioliigan kärkiporukoille, mutta hyvänä päivänä nyky-Hammers pystyy laittamaan kampoihin kenelle tahansa.
West Hamin ottelut kaudella 2023/24
Liverpool kaatoi LASK:n aika lailla kakkosmiehistöllään, joten isompaa rasitusta joukkueelle ei voida tuosta arkipelistä laskea. Myös West Ham kierrätti torstaina reippaasti, ja optimikokoonpanon ukoista ainoastaan Ward-Prowse ja Lucas Paqueta avasivat EL-ottelussa.
Hammersin terveystilanne on tällä hetkellä erinomainen, ja torstaina pienen sairastelun takia sivussa ollut avainmies Jarrod Bowen on näillä näkymin toipumassa sunnuntaiksi pelikuntoon. Liverpoolilta sairastuvalla jatkavat Thiago Alcantara sekä Trent Alexander-Arnold. Jälkimmäistä Wolves-pelissä tuurannut Joe Gomes pelasi tuolloin todella heikon ottelun, ja oikean laitapakin tontti saattaa olla sunnuntaina Poolin heikko kohta.
Liverpool kotona 2023/24
West Ham vieraissa 2023/24
Liverpool hyppää kenttätapahtumissa kuskin penkille, ja West Ham turvautuu tuttuun tapaansa vastahyökkäyksiin ja erikoistilanteisiin. Itälontoolaiset ovat olleet molemmissa tällä kaudella vahvoja, ja mikäli vieraat saavat otettua Poolin vaarallisesta hyökkäyksestä hieman tempoa pois, tulee sunnuntain vääntö olemaan markkinan arviota tasaisempi.
Näillä puheilla ilmaiset jalkapallo vihjeet rustaa lapulle West Hamin voiton +1,5 maalin tasoituksella, jolloin nettoa tulee Hammersin pistesuorituksella ja vielä yhden maalin tappiollakin. Useat bookkerit kuten BetCoco, FoggyBet ja N1Bet tarjoavat merkille maistuvia yli 1,80 kertoimia, joten iskemme kohteen kiinni timanttisen futisviikon päätteeksi.