17.5.2022
klo
21:45
Valioliiga
Southampton - Liverpool
Liverpool -1
Pinnacle 1,60
Mitätöity
ASETA VETO

Valioliiga

17.5.2022 klo 21:45

Southampton – Liverpool

Valioliigakauden viimeinen viikko on pyörähtänyt käyntiin, ja mestaruusjahdissa yhä mukana oleva Liverpool kohtaa tiistain rästipelissään Southamptonin. Nyt käymme läpi ottelun asetelmat ja jaamme ilmaiset jalkapallo vihjeet illan jännitysnäytelmään. Southamptonin kausi on ollut pienoinen pettymys, ja sen viime aikojen otteet ovat olleet erittäin väsyneitä. Saints on voittanut edellisestä yhdestätoista pelistään vain yhden, ja sarjasijoitus jää auttamatta alempaan keskikastiin.

Liverpool on sarjakärki Manchester Cityä neljä pistettä jäljessä, kun sillä on sarjassa jäljellä kaksi ottelua. Voitto Southamptonista toisi Poolin siis vain pisteen päähän Citystä ennen huikeaa päätöskierrosta. Vieraat eivät ole hävinneet otteluakaan kahteen ja puoleen kuukauteen, ja viime lauantaina Liverpool vei FA Cupin finaalin nimiinsä. Pool tulee tiistaina kierrättämään miehistöään runsaasti, mutta se on laajan materiaalinsa ja valtavan motivaatioedun turvin vieraissakin selkeä suosikki. Kakkonen -1 maalin tasoituksella onkin päivän valintamme.

Joukkueet Valioliigassa 2021/22

  • Liverpool, 26-8-2, 89:24, 86p
  • Southampton, 9-13-14, 41:61, 40p

Southamptonin kausi on ollut maaliskuun alkupuoliskolta saakka täysi katastrofi. Joukkue putosi FA Cupin puolivälierässä Manchester Citylle, ja sen motivaatio on ollut liigapeleissä keväällä aivan hukassa. Saintsin puolustus on vuotanut viimeiseen yhteentoista otteluun rumat 28 maalia, ja tämän jakson ainoasta voitostaan Southampton saa kiittää Arsenalin karmaisevaa tuhnuilua sen luomilla lukuisilla tonteilla.

Southampton on ollut pahassa viennissä sarjan alemman puoliskon joukkueittenkin kanssa, ja muun muassa Brentford ja Burnley ovat viime viikkoina jättäneet Saintsin täysin jalkoihinsa. Laiskasti puolustavat isännät ovat päästäneet kaikissa kuudessa viime pelissään vastustajan laukomaan toistakymmentä kertaa boksin sisältä. Kauden viimeinen kotipeli saattaa antaa isännille hieman kipinää, mutta vaikka pieni tsemppi jostain yhtäkkiä löytyisikin, ei se riitä Liverpoolin haastamiseen kauden lähestyessä ratkaisuhetkiään.

Southamptonin viisi viimeistä ottelua

  • 7.5.2022, Brentford – Southampton, 3-0
  • 30.4.2022, Southampton – Crystal Palace, 1-2
  • 24.4.2022, Brighton – Southampton, 2-2
  • 21.4.2022, Burnley – Southampton, 2-0
  • 16.4.2022, Southampton – Arsenal, 1-0

Liverpool on pärjännyt mahtavasti kevään otteluruuhkassa, ja sillä on edelleen mahdollisuus päättää kausi jopa neljään pokaaliin. Valioliigan herruus on tosin näillä näkymin karkaamassa, mutta Pool aikoo varmasti viedä ratkaisun ensi sunnuntain päätöskierrokselle. Manageri Jürgen Kloppin nippu on hieman haparoinut Mestarien Liigan välierän ja FA Cupin finaalin välisissä liigapeleissä, ja Tottenhamia vastaan tiputetut pisteet saattoivat olla ratkaisevia liigamestaruuden kannalta.

Liverpool on joka tapauksessa edelleen kokonaisuutena kovassa tulosformissa. FA Cupin finaali tosin rokotti Kloppin rosteria pahasti, sillä tähtipelaajista Mohamed Salah ja Virgil van Dijk jouduttiin molemmat vaihtamaan pois kolhujen takia. Parivaljakko missaa hyvin suurella todennäköisyydellä tiistain ottelun, mutta Poolin laajasta ringistä löytyy kyllä päteviä korvaajia.

Liverpoolin viisi viimeistä ottelua

  • 14.5.2022, Chelsea – Liverpool (FA Cup), 0-0, rp 5-6
  • 10.5.2022, Aston Villa – Liverpool, 1-2
  • 7.5.2022, Liverpool – Tottenham, 1-1
  • 3.5.2022, Villarreal – Liverpool (CL), 2-3
  • 30.4.2022, Newcastle – Liverpool, 0-1

Liverpooliin avaus poissaolojen ja lepuutusten jälkeenkin on tämänhetkistä pahasti laahaavaa Southamptonia huomattavasti laadukkaampi. Vieraat tulevat ottamaan hallinnan itselleen ja raapimaan rutiinivoiton St Mary´s Stadiumin illassa. Southamptonin panoksettomuus tulee jälleen kerran näkymään sen otteissa, ja isännät saattavat lähteä mukaan Liverpoolin sanelemaan tempoon. Tuosta vauhdista Saints tulee jossakin vaiheessa putoamaan, ja näin ollen vierasvoittoa voi huoletta ruksia mukaan päivän vetoihin.

Liverpoolin suoran voiton reilu 1,40 kertoimet ovat hyviä ja maltillisia valintoja. Southamptonin puolustuksen valtavat ongelmat huomioiden me valitsemme kakkosen -1 maalin aasialaisella tasoituksella. Merkin kerroin kohoaa Pinnaclen listalla maistuvaan lukemaan 1,60, ja Poolin voittaessa tasan maalilla panokset palautetaan. Kohde löytyy lisäksi muun muassa DachBetin ja Mr Greenin valikoimasta.

Vihje: 
Liverpool -1