16.9.2023
klo
14:30
Valioliiga
Wolverhampton - Liverpool
Wolverhampton +1
VivatBet 1,78
Hävitty
ASETA VETO

Valioliiga

16.9.2023 klo 14:30

Wolverhampton – Liverpool

Valioliiga palaa maaottelutauon jälkeen tositoimiin jälleen lauantaina, ja hulppea seitsemän ottelun kierros potkaistaan käyntiin puoli kolmelta. Iltapäivän avauspelissä Liverpool lähtee jatkamaan tappiotonta menoaan, kun se matkustaa kinkkiseen vieraspeliin Wolverhamptonin luolaan.

Wolverhamptonin kesä sujui varsin sekavissa merkeissä, ja kauden alku on ollut sille odotetun vaikea. Isännät ovat hävinneet neljästä ensimmäisestä ottelustaan kolme, ja ennen taukoa joukkue kävi ottamassa Selhurst Parkilla kuokkaan Crystal Palacelta maalein 3-2.

Liverpool on sen sijaan esiintynyt alkukaudesta vahvasti, ja sillä on neljän kierroksen jälkeen koossa jo kymmenen pinnaa. Viime ottelussaan Pool tyrmäsi Aston Villan Anfieldilla helpon oloisesti lukemin 3-0.

Wolves on materiaaliltaan paria luokkaa heikompi ja jää kotonaankin selvähkön altavastaajan asemaan. Joukkueen pistesaldo on kauden alkuvaiheessa kuitenkin jonkin verran alakanttiin sen peliesityksiin peilaten, ja markkinoilla on lähdetty hieman liioittelemaan Liverpoolin ylivoimaa. Näin ollen ilmaiset jalkapallo vihjeet suosittelee napsimaan Wolvesin voittoa pienillä tasoituksilla mukaan päivän peleihin.

Joukkueet Valioliigassa 2023/24

  • Wolverhampton, 1-0-3, 4:8, 3p
  • Liverpool, 3-1-0, 9:3, 10p

Wolverhamptonissa kävi loppukesästä melkoinen myllerrys, ja manageri Julen Lopetegui lähti lopulta lätkimään ajauduttuaan riitoihin seurajohdon kanssa. Pikaisesti ennen kauden alkua tilalle palkattu Gary O´Neill joutui aloittamaan pestissä varsin hankalista asetelmista, ja joukkueen meno on ollut alkukaudesta sekavan vaihtelevaa.

Syyskausi alkoi Wolvesin osalta kahdella tappiolla, joissa joukkue pelasi kuitenkin ajoittain varsin mukavasti. Manchester Unitedin vieraana Sudet loivat maaliodottamaa lähes kahden ja puolen osuman verran mutta luisuivat hieman pelitapahtumien vastaisesti 1-0 tappioon. Myös Brightonia vastaan isännät olivat avausjaksolla erittäin yritteliäällä tuulella, mutta ruuti oli jälleen märkää ja toisella puolikkaalla ottelu pääsi repsahtamaan.

Wolves on kumma kyllä napannut kauden ainoan voittonsa ehkäpä sen pelillisesti kaikista heikoimman esityksen jälkeen, kun Everton tuhri puolestaan omat tonttinsa, ja O´Neillin nippu kävi pokkaamassa Goodison Parkilta voiton lukemin 1-0. Viime kaudella Wolverhampton oli kotonaan varsin vahva, ja se tulee syksyn edetessä todennäköisesti puolustustaan tiivistämään. Tällä hetkellä kyseessä on kuitenkin jopa putoajakandidaatti, mutta potentiaalia joukkueessa on nähtyä parempiin tuloksiin.

Wolverhamptonin ottelut kaudella 2023/24

  • 3.9.2023, Crystal Palace – Wolverhampton, 3-2
  • 29.8.2023, Wolverhampton – Blackpool (EFL Cup), 5-0
  • 26.8.2023, Everton – Wolverhampton, 0-1
  • 19.8.2023, Wolverhampton – Brighton, 1-4
  • 14.8.2023, Manchester United – Wolverhampton, 1-0

Liverpool on jatkanut alkaneella kaudella siitä, mihin se keväällä jäi. Joukkueen on hävinnyt viimeksi huhtikuun alussa, ja tappiottomien otteluitten putki on nyt jo viidentoista pelin mittainen. Pool on murjonut tämän kauden kotiotteluissaan Bournemouthin ja Aston Villan, mutta vieraissa meno on ollut viime sesongin tapaan hieman tahmeampaa. Matkoiltakin punapaidat ovat kuitenkin kiskaisseet pisteen Chelsealta ja voiton Newcastlesta, mutta noissa otteluissa Liverpool oli pelillisesti vastustajaansa hieman jäljessä.

Liverpoolin ottelut kaudella 2023/24

  • 3.9.2023, Liverpool – Aston Villa, 3-0
  • 27.8.2023, Newcastle – Liverpool, 1-2
  • 19.8.2023, Liverpool – Bournemouth, 3-1
  • 13.8.2023, Chelsea – Liverpool, 1-1

Kokoonpanopuolella Wolverhamptonin tilanne on mainio, ja O´Neill saa näillä näkymin jalkeille ykkösavauksensa. Ainoita pieniä kysymysmerkkejä ovat pitkiltä maaottelumatkoiltaan vasta hiljattain palanneet Matheus Cunha ja Hee-Chan Hwang. Liverpoolilla on sen sijaan puolustuksessa merkittäviä poissaoloja. Toppareista Virgil van Dijk missaa lauantain ottelun pelikiellon takia, ja Ibrahima Konate potee jalkavammaa. Lisäksi laitapakki Trent Alexander-Arnold on mitä todennäköisimmin sivussa loukattuaan takareitensä Castle-pelissä.

Wolverhampton kotona 2023/24

  • 0-0-1, 1:4, 0p

Liverpool vieraissa 2023/24

  • 1-1-0, 3:2, 4p

Vaikka Liverpool on jälleen huikeassa tikissä, on se vaikea saada vieraissa kovin paljon yli 60 prosentin suosikiksi. Takalinjojen loukkaantumistilanne lupailee hankaluuksia, ja Wolvesilla on ehdottomasti saumat pitää kamppailu Molineuxilla vähintäänkin tasaisena. Isäntien menestyksistä onkin tarjolla erinomaisia vetokohteita. Susien vähintään yhdestä maalista löytyy upeita yli 1,50 kertoimia, ja ykkönen +0,5 maalin tasoituksella antaa jopa noin kolmosen hintoja.

Ilmaiset jalkapallo vihjeet seuloo lapulle hyvinkin maltillisesti Wolverhamptonin +1,5 maalin linjalla, jolloin veto osuu vielä Liverpoolin tasan yhden maalin voitollakin. Kohteen kerroin on heilahtanut muun muassa VivatBetin, BetCocon ja KikoBetin listoilla 1,70 lukeman paremmalle puolelle, joten rustaamme Wolvesin lapulle riehakkaan Valioliigan lauantain alkajaisiksi.

Vihje: 
Wolverhampton +1