13.3.2022
klo
16:00
Valioliiga
Leeds - Norwich
1
Betfair 1,64
Oikein
ASETA VETO

Valioliiga

13.3.2022 klo 16:00

Leeds – Norwich

Valioliigassa käydään sunnuntaina putoamistaistelun kannalta huipputärkeä ottelu, kun Leeds saa vastaansa Norwichin. Joukkueilla on eroa sarjataulukossa vain kuusi pistettä, joten voitolla Norwich nousisi aivan isäntien kantaan. Kummankin formi on tällä hetkellä aivan karmaisevaa luettavaa, sillä molemmilla on pohjalla jo peräti kuuden tappion putki. Leeds on nyt tahkonnut kaksi peliä uuden managerinsa Jesse Marschin alaisuudessa. Piste- ja maalitili on jenkkiluotsin kanssa vielä avaamatta, eikä kaivattua ryhtiliikettä olla tuloksellisesti toistaiseksi nähty.

Norwich kiskaisi tammi-helmikuun taitteessa positiivisen jakson ja näytti yllättäen nousevan taistelemaan tosissaan sarjapaikastaan. Homma on sittemmin levinnyt pahemman kerran, ja materiaaliltaan selvästi Valioliigan heikoin nippu on edelleen ykkösehdokas lähtemään takaisin Championshipiin. Ilmaiset jalkapallo vihjeet luottaa laadukkaamman Leedsin saavan pakettinsa pitkästä aikaa kasaan ja ottavan kotietunsa turvin elintärkeän voiton. Muutaman pinnan yli 60 prosentin todennäköisyydellä osuva ykkönen onkin upea valinta päivän peleihin.

Joukkueet Valioliigassa 2021/22

  • Leeds, 5-8-15, 29:64, 23p
  • Norwich, 4-5-19, 17:61, 17p

Leeds on ajautunut toisella Valioliigakaudellaan nousunsa jälkeen valtaviin vaikeuksiin, ja manageri Marcelo Bielsa sai monoa helmikuun lopussa Tottenhamille kärsityn ruman 0-4 tappion jälkeen. Joukkue oli seuranneessa ottelussaan Leicesteriä vastaan todella pirteä, mutta tuloksena oli karvas 1-0 tappio. Leeds pommitteli tuossa taistossa kuitenkin iloiset 19 laukausta ja oli pelillisesti selvästi vahvempi. Marschilla on kyllä potentiaalia luovia joukkue pois putoamiskurimuksesta, vaikka viime torstain ottelu Aston Villaa vastaan olikin taas erittäin vaisu esitys.

Leedsin alavire ja pitkä maaliton putki on pienoinen kummajainen, sillä joukkue kuuluu useimmissa hyökkäyspään tilastoissa Valioliigan paremmalle puoliskolle. Se on maalintekoyrityksissä peräti kuudenneksi yritteliäin ja pallonhallintaprosentissa sarjan viides. Bielsan pelitapa alkoi kuitenkin olla jo erittäin hyvin vastustajien tiedossa, ja Leedsin puolustus alkoi vuotaa todella pahasti. Lähes 2,3 päästettyä maalia per peli on surullinen saldo, joka tuoreen luotsin olisi korjattava pikimmiten. Surkea vierailija Norwich onkin otollinen kohde, jonka kustannuksella peli voidaan hoitaa taas uomiinsa.

Leedsin viisi viimeistä ottelua

  • 10.3.2022, Leeds – Aston Villa, 0-3
  • 5.3.2022, Leicester – Leeds, 1-0
  • 26.2.2022, Leeds – Tottenham, 0-4
  • 23.2.2022, Liverpool – Leeds, 6-0
  • 20.2.2022, Leeds – Manchester United, 2-4

Norwichin puolustus on Leedsin jälkeen Valioliigan toiseksi heikoin. Takalinjojen materiaali ei mitenkään riitä ylimmälle sarjatasolle, ja viime viikkoina Canariesin peräpää on ollut jälleen pahasti tuuliajolla. Leedsistä poiketen myös Norwichin hyökkäys on ollut läpi kauden todella tasapaksua ja saamatonta. Seitsemän tehtyä maalia kolmessatoista vieraspelissä on lukema, jota joukkueen pitäisi ehdottomasti pystyä Elland Roadilla parantelemaan. Merkit eivät kuitenkaan ole kovinkaan hyvät, sillä Norwich pitää tilastoissa selkeästi sarjan perää niin maalintekoyrityksissä kuin maalia kohti suuntautuneissa laukauksissakin.

Norwichin viisi viimeistä ottelua

  • 10.3.2022, Norwich – Chelsea, 1-3
  • 5.3.2022, Norwich – Brentford, 1-3
  • 2.3.2022, Liverpool – Norwich (FA Cup), 2-1
  • 25.2.2022, Southampton – Norwich, 2-0
  • 19.2.2022, Liverpool – Norwich, 3-1

Leeds tulee torstain nolosta kotitappiosta sisuuntuneena painamaan todella kovaa päälle alusta saakka, ja Norwichin puolustus tulee auttamatta putoamaan kyydistä. Kotijoukkue ottaa pallonhallinnan itselleen ja lähtee laukomaan jälleen hanakasti, ja jossakin vaiheessa sen maalihanat tulevat jälleen ryöpsähtämään auki. Erittäin osuva kotivoitto Betfairin tarjoilemalla tulisella kertoimella 1,64 on runkotavaraa sunnuntain vetoihin. Merkki on pelattavissa lisäksi muun muassa Pinnaclen ja DachBetin listoilta.

Leeds – Norwich 1

Vihje: