5.4.2021
klo
Englannin Valioliiga
Wolverhampton – West Ham 2
ComeOn 2,75
ASETA VETO

Valioliiga 5.4.2021

Maanantai-iltaan saadaan taas iloista Valioliigaviihdettä, kun eurokentille tähyilevä West Ham saapuu Wolverhamptonin vieraaksi Molineuxille. Vaisua kautta haahuileva Wolves on lipsunut sijalle 15 ja joutuu jo hieman tiirailemaan olkansa yli, mitä putoamistaistelussa tapahtuu. West Ham on sen sijaan jatkanut keväällä positiivisia otteitaan ja väijyy taulukossa seitsemäntenä. Bookkerit ennakoivat lähtökohdat erittäin tasaisiksi, mutta vahva Hammers lähtee kuitenkin peliin suurempana suosikkina kuin mitä kertoimet osoittavat.

Wolverhamptonia on vaivannut läpi kauden valtava maalinteko-ongelma. Joukkueen ehdoton ykköspyssy Raul Jimenez on ollut kallonmurtuman takia sivussa marraskuusta saakka, eikä ysipaikalle paikkaajaksi tammikuussa hankittu Willian Jose ole osunut kertaakaan yhdeksässä pelaamassaan ottelussa. Wolvesin ryhmän tehokkaimmat ovat Pedro Neto ja Ruben Neves vain viidellä maalillaan. Edellisessä viidessä kamppailussa köykäinen hyökkäys on saanut aikaan vain kolme osumaa.

Wolverhamptonin viisi viimeistä ottelua

  1. 15.3.2021 Wolverhampton – Liverpool 0-1
  2. 6.3.2021 Aston Villa – Wolverhampton 0-0
  3. 2.3.2021 Manchester City – Wolverhampton 4-1
  4. 27.2.2021 Newcastle – Wolverhampton 1-1
  5. 19.2.2021 Wolverhampton – Leeds 1-0

Koko kaudella Wolverhampton on luutinut vain 28 maalia pelaamassaan 29 ottelussa. Merkittävää on, että näistä ainoastaan 12 on pelitilannemaaleja, ja joukkue on tehnyt peräti 14 osumaa erikoistilanteista. Tämä tilasto ei lupaa maanantaiksi hyvää, sillä West Ham on Valioliigan eliittiä erikoistilanteiden puolustamisessa. Craig Dawsonin johtamat takalinjat, joita raudanlujat keskikenttämiehet Declan Rice ja Tomas Soucek tukevat erinomaisesti, tulevat voittamaan pääpallot ja hallitsemaan suvereenisti vieraitten rangaistusaluetta.

Hammersin puolustus on muutenkin toiminut helmikuun alusta saakka oivallisesti lukuun ottamatta viime pelin sähellystä Arsenalia vastaan. Huomattavasti Wolvesia tasokkaammin hyökkäävät ryhmät kuten Manchester United, Tottenham ja Leeds pysyivät viime aikoina varsin hyvin aisoissa, ja manageri David Moyes on onnistunut hienosti karsimaan peräpään virheet pois.

West Hamin viisi viimeistä ottelua

  • 21.3.2021 West Ham – Arsenal 3-3
  • 14.3.2021 Manchester United – West Ham 1-0
  • 8.3.2021 West Ham – Leeds 2-0
  • 27.2.2021 Manchester City – West Ham 2-1
  • 21.2.2021 West Ham – Tottenham 2-1

Joukkueet kohtasivat viimeksi syyskuussa Lontoossa, ja 4-0 lukemiin päättynyt ottelu oli täysin Moyesin pelikirjan ylivoimaa. Kotikentälläänkin West Ham luovutti pallonhallinnan Wolvesille ja iski jatkuvasti vaarallisesti vastahyökkäyksiin. Isännät pommittivat pelissä 15 laukausta ja jopa tuhlailivat muutaman maalipaikan. Maanantaina Hammers on jälleen liikkeellä samalla taktiikalla ja tulee luomaan vastaiskuista useita laadukkaita tilanteita. Wolverhamptonin teknisesti taitava mutta hieman hidas keskikenttä ei ehdi tukemaan puolustusta, johon Jesse Lingardin ja Michail Antonion johtama hyökkäys iskee lujaa.

Wolverhamptonilla on ottelun alla pieniä loukkaantumishuolia, sillä pitkäaikaispotilas Jimenezin lisäksi loukkaantuneina ovat olleet myös keskikentän kokenut työmyyrä Joao Moutinho sekä kymppipaikan Daniel Podence. Molemmat olivat vielä sivussa, kun joukkue kokoontui jälleen maaottelutauon jälkeen. West Hamilta on sairastuvalla edelleen tärkeä toppari Angelo Ogbonna, mutta Issa Diop paikkaa puolustuksen keskustassa hyvin.

Wolvesin maalintekopulmat eivät ota hellittääkseen, joten huomattavasti terävämpi West Ham on ottelun suosikki. Joukkue on vastustajaansa selvästi edellä erikoistilanteissa ja vastaiskuosaamisessa, ja näihin maanantain kamppailu todennäköisesti ratkeaa. Hammers puskee isäntien kimppuun sisuuntuneena kämmättyään edellisessä pelissä kolmen maalin johdon tasapeliksi, eikä Moyes anna miehistönsä lepsuilla toisessa ottelussa peräkkäin.

Iskukykyisen West Hamin suorasta voitosta löytyy heti viikon alkuun ohittamaton kohde. Kertoimissa on reippaasti ilmaa, ja merkki on pelattavissa muun muassa Bethardin ja Unibetin tarjonnassa. Markkinatoppi 2,75 löytyy tällä kertaa ComeOnin listalta, joten ruksimme kakkosen sieltä ja otamme räjähtävän startin upeaan futisviikkoon.

Wolverhampton – West Ham 2

ComeOn 2,75