Upea futisviikko huipentuu sunnuntai-iltapäivään, kun Lontoon paikallispelissä mittaa toisistaan ottavat kovakuntoiset West Ham ja Arsenal. Neljättä peräkkäistä kotivoittoa jahtaava Hammers on tiukasti mukana taistelussa europaikoista ja kyttäilee tällä hetkellä liigassa sijalla viisi. Vasta kymmenentenä majaileva Arsenal on väläytellyt ajoittain niin kotimaan sarjassa kuin Eurooppa-liigassa, mutta otteista puuttuu tasaisuus. West Ham iskee kotonaan rajusti otteluruuhkan väsyttämän vierailijan kimppuun, ja sillä onkin mainiot eväät tärkeään voittoon.
Vaikka Hammers hävisi viime sunnuntaina Manchester Unitedille 1-0 vaisun esityksen jälkeen, on joukkue kiskomassa todella vahvaa kautta. Sen kotisaldo 8-3-3 on liigan toiseksi paras, eivätkä itälontoolaiset ole jääneet London Stadiumilla maaleitta sitten kauden avausottelun. Hyökkäyspeli on saanut uuden ulottuvuuden, kun Jesse Lingard siirtyi tammikuussa lainadiilillä ManU:sta West Hamin miehistöön. Hammers on hävinnyt Lingardin pelaamista kuudesta pelistä vain yhden – sarjakärki Manchester Cityä vastaan. Yhteistyö kärkimies Michail Antonion kanssa on notkeaa, ja kaksikko tulee aiheuttamaan suuria vaikeuksia Arsenalin takalinjoille.
West Ham ryhmittyi ManU:a vastaan jopa yllättävän puolustavasti, kun toisinaan liiasta varovaisuudesta kritisoitu manageri David Moyes unohti hyökätä ja töksäytti kokoonpanoon viisi puolustajaa ja kolme puolustusvoittoista keskikenttämiestä. Kotikentällä Arsenalia vastaan Hammers palannee neljän puolustajan linjaan ja peluuttaa Antonion alapuolella hyökkäävämpää kolmikkoa, johon emoseuraansa ManU:a vastaan sivussa ollut Lingard kuuluu.
Arsenal ei missään nimessä ole mikään köykäinen vastus, ja pohjoislontoolaiset ovat olleet viimeisen kuukauden aikana kovassa tikissä. Sen oiva viiden pelin pituinen tappioton jakso tyssäsi torstaina Eurooppa-liigassa Olympiakosia vastaan kärsittyyn 0-1 tappioon, josta huolimatta Gunners selviytyi jatkoon yhteismaalein 3-2. Hyökkäys on ollut pääosin tehokasta, ja ylänelikon pelipaikoille manageri Mikel Artetalla on useita päteviä vaihtoehtoja. Arsenalin vireystaso kovassa otteluruuhkassa aiheuttaa kuitenkin suuria kysymysmerkkejä.
Siinä missä West Ham on jo yli kuukauden ajan painellut menemään yhden ottelun viikkotahdilla, on Arsenal tahkonnut helmi-maaliskuussa torstaisin Eurooppa-liigan kiivaita pudotuspelejä. Arteta on kierrättänyt miehistöään vähänlaisesti, ja useilla pelipaikoilla kuormitus alkaa näkyä. Olympiakosia vastaan peliesityksestä paistoi jo huolimattomuus.
Arsenalin ringistä etenkin puolustajat David Luiz, Gabriel ja Kieran Tierney sekä keskikentän järkäleet Granit Xhaka ja Thomas Partey ovat uurastaneet kovia minuutteja viikosta toiseen. Mikäli jaloissa painaa vähänkin, tulee energinen Hammers juoksemaan vieraat nurin. Työteliäät Declan Rice ja Tomas Soucek ottavat keskikentän herruuden, ja nopeiden Lingardin ja Antonion johtamalle hyökkäykselle syntyy tilaa ja paikkoja vastaiskuille.
Vastakkain on kaksi tasaväkistä ryhmää, ja bookkerit ennakoivat Arsenalin niukaksi suosikiksi. Upea kotiformi ja lepoetu huomioiden West Hamilla on kuitenkin erinomainen mahdollisuus kääntää pienten marginaalien peli itselleen. Hammersilla on ollut tapana ryhdistäytyä huonon esityksen jälkeen, eikä se ole hävinnyt kahta liigapeliä putkeen sitten syyskuun.
West Ham 0,5 maalin tasoituksella saa noin 1,60 kertoimia ja on varsin houkutteleva merkki. Valitaan kuitenkin rohkeasti isäntien suora voitto mahtavalla yli kolmen kertoimella, johon on lipsahtanut reippaasti ilmaa. Kohde on pelattavissa Bethardin, Unibetin ja ComeOnin tarjonnassa.
West Ham – Arsenal 1
ComeOn 3,05