Naisten MM-kilpailut, H-lohko
30.7.2023 klo 07:30
Naisten MM-kisojen H-lohkon toisen kierroksen ottelussa ottavat mittaa toisistaan Etelä-Korea ja Marokko. Nyt ennakoimme kumpi avaa pistetilinsä ja tarjoilemme ilmaiset jalkapallo vihjeet sunnuntaiaamun kamppailuun.
Etelä-Korea hävisi kisa-avauksensa Kolumbiaa vastaan maalein 2-0. Esitys oli sekä pelillisesti että tuloksellisesti melkoinen pettymys, ja tuon tappion jälkeen jatkopaikka on todella kiven alla.
Marokko jäi omassa avausottelussaan odotetusti Saksan jalkoihin, ja tuo löylytys päättyi lopulta lukemiin 6-0. Kyseessä on yksi koko turnauksen heikoimmista joukkueista, ja yksikin piste olisi Marokolle alkulohkosta hyvä saavutus.
Etelä-Korea jätti itsestään Kolumbia-ottelusta todella vaisun kuvan etenkin hyökkäyspäässä, mutta joukkueessa on kuitenkin potentiaalia parantaa meininkiään. Marokko on Kolumbiaa selvästi kehnompi nippu, ja Etelä-Korealla on nyt erinomainen sauma saada koneensa käyntiin. Markkinoilla on reagoitu hieman liikaa korealaisryhmän avauspäivän tappioon, joten sen kertoimet ovat nousseet upeasti pelattavuuden rajan yläpuolelle.
H-lohkon tilanne
Etelä-Korean edellinen MM-turnaus päättyi vaikeassa lohkossa kolmeen tappioon kolmessa ottelussa, ja tällä kertaa maa lähti tavoittelemaan tosissaan paikkaa jatkopeleissä. Joukkue putosi kuitenkin Kolumbiaa vastaan pahasti vastustajan kyydistä, ja toisella jaksolla takaa-ajo jäi todella latteaksi. Etelä-Korea tosin puolusti jokseenkin tiiviisti, ja Kolumbian maalit tulivat varsin halvalla rankkarista ja maalivahdin karmeasta hörppäyksestä. Marokkoa vastaan hyökkäyspeli tullaan hyvin todennäköisesti palauttamaan taas raiteilleen.
Maan perustaso on parantunut selvästi neljän vuoden takaisista MM-kisoista. Viime kesänä Etelä-Korea sijoittui kolmanneksi Etelä-Aasian kisoissa pelattuaan Kiinan kanssa 1-1 tasurin ja hävittyään vahvalle Japanille niukasti maalein 2-1. Kevään harjoituspeleissä korealaiset kaatoivat Sambian kahdesti lukemin 5-0 ja 5-2, ja heinäkuun alussa Haiti meni nurin maalein 2-1.
Etelä-Korean viisi viimeistä ottelua
Marokko selviytyi MM-lopputurnaukseen kammettuaan itsensä neljän parhaan joukkoon viime vuoden Afrikan Kansojen Liigassa. Tuohon suoritukseen ei kuitenkaan vaadittu kummoista venymistä, vaan kisapaikka irtosi kevyen alkulohkon jälkeen puolivälierän voitolla Botswanasta.
Marokko on vääntänyt viimeisen vuoden aikana runsaasti harjoitusotteluita, joissa sen esitykset ovat olleet pääasiassa hyvin vaatimattomia. Joukkue jäi kahdeksasta pelistään peräti seitsemässä ilman tehtyä maalia, ja takkiin on tullut tämän vuoden puolella jo Tshekiltä ja Romanialta. Saksa oli MM-avauksessa huikean kova mittari, ja Marokko oli tuossa taistossa täysin tuuliajolla niin hyökkäys- kuin puolustuspäässäkin. Etenkin alakerran ja maalivahtiosaston toiminta vaikutti todella sekavalta, eikä joukkueen pakka tule pysymään Etelä-Koreaakaan vastaan kasassa täyttä ysikymppistä.
Marokon viisi viimeistä ottelua
Saksa takoi avauskierroksen voitossaan suurimman osan maaleistaan keskittämällä palloa boksin sisään ja Marokon puolustuksen sählätessä jatkuvasti pelivälineen kanssa. Vaikka Etelä-Korean hyökkäys ei ole saman veroinen, on se varmasti skoutannut tarkasti Marokon takalinjojen valtavat heikkoudet.
Marokon hyökkäysuhka on melko olematon, joten Etelä-Korean voittoa voi huoletta raapia lapulle pienten miinustasoitusten kanssa. Parhaaksi pelivalinnaksi muodostuu korealaisten voitto -1 maalin aasialaisella tasoituksella, jolloin vähintään kahden osuman erolla tulee mukavasti nettoa, ja tasan maalin voitolla panokset palautetaan. Unlimit Casinon kohteeseen tarjoama 2,14 on hulppea ylikerroin, ja ottelu on pelattavissa lisäksi muun muassa iBetin ja Sportunan listoilla.