30.11.2022
klo
21:00
MM-kisat
Puola - Argentiina
Alle 2,5 maalia
Betstro 1,76
Oikein
ASETA VETO

MM-kisat, C-lohko

30.11.2022 klo 21:00

Puola – Argentiina

MM-kisojen C-lohkossa lähdetään päätöskierrokselle huikean jännittävästä tilanteesta. Ryhmän piikkipaikalla viilettävä Puola ja kakkosena vaaniva Argentiina iskevät yhteen keskiviikkona, ja kumpikin pystyy voitolla varmistamaan paikkansa jatkopeleissä. Nyt käymme tarkemmin läpi kamppailun lähtökohdat ja virittelemme päivän otteluun ilmaiset jalkapallo vihjeet.

Puola ei ole toistaiseksi häikäissyt Qatarin nurmilla, mutta sen saldo on kahden pelin jälkeen kuitenkin mukavat neljä pinnaa. Oma maali on pysynyt hieman onnekkaastikin puhtaana jo 180 minuutin ajan, ja Argentiinaa vastaan Puola lähtee liikkeelle hyvin defensiivisellä taktiikalla. Argentiina väänsi itsensä tukalaan tilanteeseen häviämällä avausottelunsa yllättäen Saudi-Arabialle. Viime kierroksella joukkue onnistui selkä seinää vasten ajettuna lyömään Meksikon, mutta tuossakin pelissä hommassa oli valtavasti parantamisen varaa.

Argentiina on materiaaliltaan vahvempi osapuoli, ja sen formi oli ennen MM-turnausta kivikova. Ristiinpelaamisen takia sillä on jopa lohkovoitto edelleen omissa käsissä, mutta keskiviikkona tappiolla kisaurakka päättyisi tylysti. Argentiina nouseekin noin kaksi kertaa kolmesta voittavaksi suosikiksi. Ottelun parhaat vetoideat löytyvät ehdottomasti matalista maalimääristä. Luvassa on ainakin alkuvaiheissa erittäin varovaista palloilua, eikä Argentiinan hyökkäys ole vakuuttanut toistaiseksi lainkaan. Alle 2,5 osumaa toteutuu noin 60 prosentin todennäköisyydellä, joten markkinoilta löytyvät yli 1,75 kertoimet ovat tulikuumaa tavaraa.

C-lohkon tilanne

  1. Puola, 1-1-0, 2:0, 4p
  2. Argentiina, 1-0-1, 3:2, 3p
  3. Saudi-Arabia, 1-0-1, 2:3, 3p
  4. Meksiko, 0-1-1, 0:2, 1p

Puola starttasi C-lohkoon taistelemaan jatkopaikasta Argentiinan takana, mutta se viilettääkin hieman yllättäen kahden ottelun jälkeen ryhmän kärjessä. Avausottelussaan Puola ei esittänyt juurikaan hienouksia Meksikoa vastaan, ja missattuaan toisella jaksolla rankkarin joukkueen oli tyydyttävä maalittomaan tasapeliin. Viime kierroksella Puola oli Saudi-Arabiaa vastaan pahasti viennissä pitkin ottelua mutta taisteli lopulta huipputärkeän voiton maalein 2-0. Sen asetelmat ovat siis hyvät, mutta ei touhu ole vielä missään vaiheessa ollut järin vakuuttavaa. Argentiinaa vastaan joukkuepuolustuksen on toimittava moitteettomasti, mikäli Puola haluaa painella pudotuspeleihin.

Puolan ottelut MM-turnauksessa

  • 26.11.2022, Puola – Saudi-Arabia, 2-0
  • 22.11.2022, Meksiko – Puola, 0-0

Lohkon selkeä ennakkosuosikki ja yksi koko turnauksen suurimmista mestarisuosikeista Argentiina on ollut toistaiseksi melkoinen pettymys. Se menetti avausottelussaan taukojohdon ja lipsahti ällistyttävästi 2-1 tappioon Saudi-Arabiaa vastaan. Lionel Messin johtama hyökkäys riisuttiin helpon oloisesti aseista, ja sama nihkeä meno jatkui myös toisessa pelissä Meksikon kanssa. Siinä Argentiina onnistui taikomaan yläpään vaikeuksista huolimatta pari kaappia ja nappasi äärimmäisen tärkeät kolme pistettä. Huikeaan materiaaliin ja odotuksiin nähden homma on kuitenkin ollut hyvin vaisua, joten keskiviikkona joukkueella on todellisen ryhtiliikkeen paikka.

Argentiinan ottelut MM-turnauksessa

  • 26.11.2022, Argentiina – Meksiko, 2-0
  • 22.11.2022, Argentiina – Saudi-Arabia, 1-2

C-lohkon tilanne on ennen päätöspäivää nautinnollisen kiharainen. Yksikään maa ei ole vielä varmistanut jatkopaikkaa, eikä kukaan ole menettänyt mahdollisuuksiaan päästä pudotuspeleihin. Puolan ja Argentiinan tilanne on siinä mielessä selvä, että voitolla kumpikin joukkue varmistaisi pääsynsä jatkoon. Tasapeli riittäisi puolalaisille ja nostaisi Argentiinan neljään pisteeseen. Tällöin Argentiinan kohtalo jäisi Saudi-Arabian ja Meksikon välisen kamppailun tuloksen varaan. Tappiolla Argentiina on varmasti ulkona. Puolalle häviö merkitsisi lohkon toisen ottelun ratkaisun jännäämistä.

Valtavan panoksen ottelussa molemmat tulevat lähtökohtaisesti välttämään riskejä ja pitämään pakettinsa tiiviisti kasassa. Messi saa varmasti jälleen edellisissä peleissä nähdyn erikoisvartioinnin, ja toistaiseksi muulla joukkueella on mennyt hyökkäyksiä rakennellessa jatkuvasti sormi suuhun. Argentiina tulee hallitsemaan palloa, ja tuon jauhamisen keskellä Puolan tontit tulevat olemaan harvassa.

Näistä asetelmista odotettavissa on niukkamaalinen vääntö, joka tuskin lähtee kummemmin repsahtamaan. Alle 2,5 maalia on mainio kohde, josta Betstro, Lucky Casino ja Nucleonbet tarjoavat upeaa kerrointa 1,76, joten nakutamme underin kiinni ja lähdemme odottamaan illan hurjaa jännitysnäytelmää.

Vihje: 
Alle 2,5 maalia