1.12.2022
klo
21:00
MM-kisat
Costa Rica - Saksa
Costa Rica alle 0.5 maalia
Betstro 1,66
Hävitty
ASETA VETO

MM-kisat, E-lohko

1.12.2022 klo 21:00

Costa Rica – Saksa

Olemme siirtyneet joulukuun puolelle, ja MM-turnaus puksuttaa hurjaa vauhtia eteenpäin. Torstaina rymistellään E-lohkon jännittävä päätöskierros. Ryhmän jumboksi jämähtäneellä Saksalla on pakkovoiton paikka, kun se saa vastaansa Costa Rican. On aika kerrata ottelun lähtökohdat ja laittaa kehiin illan parhaat ilmaiset jalkapallo vihjeet.

Costa Ricaa ennakoitiin haastavan lohkon heittopussiksi, ja se saikin avauspelissään Espanjalta kuokkaan hurjin lukemin 7-0. Joukkue ei kuitenkaan viskannut pyyhettä kehään vaan voitti toisella kierroksella Japanin upeasti 1-0 ja piti jatkomahdollisuutensa elossa. Saksa on ajautunut kuilun partaalle, sillä se meni häviämään kisa-avauksensa Japanille maalein 1-2. Sunnuntaina joukkue kampesi ottelun lopulla 1-1 tasapeliin Espanjaa vastaan ja nousi jälleen suosikiksi jatkamaan lohkosta pudotuspeleihin.

Saksa on illan ottelussa valtava ennakkosuosikki, ja se voittaa kovan rutiinitasonsa turvin lähes 90 prosentin todennäköisyydellä. Sen kertoimet ovat pohjamudissa, eivätkä myöskään voitot miinustasoituksilla tällä hetkellä houkuttele hivenen arvaamatonta Costa Ricaa vastaan. Ottelun paras tärppi löytyy altavastaajan maalimäärästä. Peli tulee olemaan täysin Saksan kontrollissa, ja Costa Rica tuskin pääsee rakentelemaan ainuttakaan merkityksellistä hyökkäystä sen puolustuksen taakse. Costa Rica on saanut kahdessa edellisessä ottelussaan aikaan yhteensä vain yhden kudin kohti maalia, ja Saksaa vastaan se jää ilman osumaa noin kaksi kertaa kolmesta. Betstron tarjoama kerroin 1,66 Saksan nollapelistä on torstain iltavuoron rautaisin vetoidea.

E-lohkon tilanne

  1. Espanja, 1-1-0, 8:1, 4p
  2. Japani, 1-0-1, 2:2, 3p
  3. Costa Rica, 1-0-1, 1:7, 3p
  4. Saksa, 0-1-1, 2:3, 1p

Costa Rica kuuluu materiaaliltaan koko turnauksen heikoimpiin nippuihin. Se läpäisi MM-karsinnan kipuamalla neljänneksi Concacafin lohkossa ja lyömällä playoff-ottelussa Uuden-Seelannin niukasti 1-0. Homma oli karsinnassa erittäin niukkamaalista, kun Costa Rica perusti pelinsä äärimmäisen tiukkaan puolustukseen. Tuolla bussilla joukkue nollasi Uuden-Seelannin lisäksi karsinnan loppupäässä myös Meksikon, Kanadan ja USA:n. Toisaalta Costa Rica neppaili koko karsinnan viidessätoista ottelussaan ainoastaan neljätoista maalia, ja joukkueen hyökkäys on MM-tasolle todella heiveröistä.

Kisa-avauksessa Costa Rican oli tarkoitus sinnitellä kilpikonnatyylillään Espanjan kyydissä, mutta tuo suunnitelma meni nopeasti roskikseen. Espanja latoi kolme kaappia ensimmäiseen puoleen tuntiin ja innostui kaunistelemaan lukemia ottelun loppuhetkille saakka. Japania vastaan Costa Rican taktiikka menikin sitten täysin nappiin, ja joukkue onnistui turhauttamaan vastustajansa täysin. Tuloksena oli käsikirjoituksen mukainen 1-0 voitto pelin loppupään osumalla, joka syntyi Costa Rican ainoasta maalia kohti suuntautuneesta laukauksesta. Saksaa vastaan joukkue lähtee vain ja ainoastaan puolustamaan yhtä pistettä, jolla se saattaisi punnertaa itsensä jatkopeleihin.

Costa Rican ottelut MM-turnauksessa (laukaukset kohti maalia)

  • 27.11.2022, Japani – Costa Rica, 0-1 (3-1)
  • 23.11.2022, Espanja – Costa Rica, 7-0 (8-0)

Saksa oli pelillisesti vahva avausottelussaan Japania vastaan ja oli tauolla täysin ansaitusti johdolla, mutta viimeisen vartin sekoilun ansiosta tuloksena oli kuitenkin karmaiseva 2-1 tappio. Espanja-pelissä Saksa piti vastustajan melko hyvin aisoissa ja onnistui lopulta kairaamaan huipputärkeän tasurin. Joukkueen meno on ollut viimeistelyä lukuun ottamatta varsin laadukasta, ja materiaalinsa puolesta Saksan kuuluisikin ehdottomasti edetä turnauksen jatkopeleihin. Pakkovoiton nappaaminen ei ole koskaan MM-tasolla helppoa, mutta tässä tilanteessa joukkueelta ei voida odottaa mitään muuta kuin täyden kolmen pisteen saalista.

Saksan ottelut MM-turnauksessa (laukaukset kohti maalia)

  • 27.11.2022, Espanja – Saksa, 1-1 (3-4)
  • 23.11.2022, Saksa – Japani, 1-2 (9-4)

Saksa tulee painamaan vahvasti päälle, ja pitelemään naruja käsissään läpi ysikymppisen. Se ei välttämättä tarvitse murskavoittoa ohittaakseen Costa Rican ja Japanin sarjataulukossa, kunhan Japani ei ole samaan aikaan yllättämässä Espanjaa omassa ottelussaan. Oman päänsä Saksa tulee kuitenkin pitämään puhtaana huolellisella perussuorituksella, joten Costa Rican alle 0,5 maalia Betstron mainiolla kertoimella 1,66 on päivän valintamme. Kohde on naarattavissa lisäksi muun muassa Lucky Casinon ja Nucleonbetin listoilta.

Vihje: 
Costa Rica alle 0.5 maalia