MM-karsinta, Playoff-välierä
24.3.2022 klo 21:45
Euroopan MM-karsinnan Playoff-välierässä Wales isännöi torstaina Itävaltaa. Yksiosainen ottelu pelataan ratkaisuun saakka, ja ilmaiset jalkapallo vihjeet ennakoi kamppailusta erittäin tasaista. Wales paineli vahvasti karsinnan lohkovaiheessa, ja sen ainoa tappio tuli vieraissa kivikovaa Belgiaa vastaan. Joukkueella on alla kuuden ottelun tappioton putki syksyn otteluista, ja marraskuun päätöspeli Belgiaa vastaan oli etenkin puolustussuuntaan väkevä esitys.
Itävalta jäi karsintalohkossaan vasta neljänneksi kauas kärkikaksikosta Tanskasta ja Skotlannista. Onnistuminen Kansojen Liigan B-sarjassa toi kuitenkin uuden sauman selviytyä kisoihin. Itävallan otteet ovat olleet hyvin ailahtelevaisia, mutta kyseessä on parhaimmillaan varsin kova nippu. Materiaali on Walesin kanssa hyvin tasaväkinen. Kertoimenlaskijoilla on hivenen eri näkemyksiä siitä, kumpi on ottelun ennakkosuosikki. Lähes tasabookissa taistoon kuitenkin lähdetään. Me laskemme kotiedun kallistavan puntit hienoisesti Walesin suuntaan, ja se on 0 maalin aasialaisella tasoituksella eli käytännössä Draw No Bet -vetomuodossa jokusen pinnan yli 50-prosenttinen suosikki. Näin ollen markkinoilta löytyvät kakkosta hipovat kertoimet ovat upeita ideoita illan peleihin.
Joukkueet MM-karsinnan lohkovaiheessa
Walesin meno MM-karsinnassa sekä viime kesän MM-kisoissa on ollut pääasiassa hyvin positiivista. Täysin ilman töyssyjä urakka ei toki ole mennyt. Joukkue voitti syyskuussa Valko-Venäjän vain niukasti 2-3 ja jäi Viroa vastaan Cardiffissa maalittomaan tasapeliin. Toisaalta Wales oli lokakuun 2-2 tasurissa vieraissa Tshekkiä vastaan todella kovassa iskussa ja rakenteli selvästi enemmän vaarallisia maalipaikkoja.
Walesilla ei ole tällä hetkellä vakavia loukkaantumishuolia. Vain Danny Ward ja Kieffer Moore ovat varmuudella sivussa. Gareth Balen pitäisi olla täydessä pelikunnossa, joten isännät saavat jalkeille erittäin laadukkaan hyökkäyksen kolmikon, kun myös Daniel James ja Aaron Ramsey ottanevat paikkansa avauksessa.
Walesin viisi viimeistä ottelua (MM-k)
Itävallan meno MM-karsintalohkossa tyssäsi syyskuun peräkkäisiin tappioihin Israelia ja Skotlantia vastaan. Joukkue kaunisteli marraskuussa pistesaldoaan ja maalieroaan kotonaan Moldovan ja Israelin kustannuksella, mutta otteista puuttuu kisapaikkaan tarvittavaa tasaisuutta. Itävalta pystyy hyvänä päivänä esittämään varsin mukavaa hyökkäyspeliä, mutta torstain valtavan panoksen ja luultavimmin matalan tempon ottelussa se tuskin lähtee kovin avoimesti paahtamaan.
Itävallan viisi viimeistä ottelua (MM-k)
Tasaista ja varovaista vääntöä on luvassa, mutta Wales tulee kotonaan todennäköisesti kontrolloimaan pelin kulkua hiukan Itävaltaa vahvemmin. Maalijuhlaa Cardiffissa tuskin nähdään, mutta isäntien yläoksalla on jonkin verran enemmän ratkaisuvoimaa. Kotietu näissä supertärkeissä pudotuspeleissä on merkittävässä osassa, joten Wales voidaan nostaa pieneksi suosikiksi.
Kotijoukkueen suoran voiton kertoimet ovat korkeimmillaan noin 2,90 tuntumassa, ja niitä voi harkita päivän vetoihin. Me valitsemme kuitenkin tasapeliherkässä kamppailussa 0 maalin aasialaisen tasoituksen, josta muun muassa Bethard ja 888 Sport tarjoavat kertoimeksi 1,91, ja varsinaisen peliajan tasapelillä panokset palautetaan. Pinnaclen rautainen hinta 1,97 on maistuva ylikerroin, jonka raapustamme kupongille huippujännittävän futisillan riemuksi.
Wales DNB