1.9.2021
klo
21.45
MM-karsinta, G-lohko
Norja – Hollanti
Yli 2,5 maalia
Betsson 1,96
Hävitty
ASETA VETO

Norja – Hollanti

MM-karsinta, G-lohko

1.9.2021 klo 21:45

Matka kohti Qatarin MM-kisoja jatkuu jälleen, ja Euroopan karsintojen keskiviikon huippupelissä Norja haastaa kotonaan kivikovan Hollannin. Nyt haravoimme läpi ennakkoasetelmat ja ilmaiset jalkapallo vihjeet tähän jännittävään vääntöön. G-lohkon kärki on kolmen kierroksen jälkeen erittäin tasainen, ja joukkueet tulevat vielä pelaamaan jonkin verran ristiin. Sekä Norja että Hollanti ovat jo kärsineet tappion ryhmää johtavalle Turkille, eikä tässä ottelussa kummallakaan olisi varaa jäädä pisteittä. Hollanti on vieraissakin selvä ennakkosuosikki, eikä se lähde hakemaan pinnoja pakittelemalla. Avoimessa kamppailussa Norjallekin avautuu paikkoja, joten yli 2,5 maalia on upea valinta illan taistoon.

Hollanti on hieman vaikeamman jakson jälkeen rakennellut viime vuosina hienoa paluuta Euroopan huippujen joukkoon. Kesän EM-kisoissa se rykäisi erittäin väkevän alkulohkon mutta lipsahti neljännesvälierässä yllätystappioon Tshekin kiemuroissa. MM-karsinta alkoi keväällä huteralla esityksellä Turkin vieraana, mutta Hollanti korjaili asemiaan heikkojen Latvian ja Gibraltarin kustannuksella. Hollannilla on vielä edessään kotiottelut sekä Turkkia että Norjaa vastaan, mutta tappio Oslossa jättäisi sen jo melko tukalaan tilanteeseen lohkon voittokamppailua ajatellen.

Hollannin ottelut 2021

  • 27.6.2021 Hollanti – Tshekki (EM) 0-2
  • 21.6.2021 Pohjois-Makedonia – Hollanti (EM) 0-3
  • 17.6.2021 Hollanti – Itävalta (EM) 2-0
  • 13.6.2021 Hollanti – Ukraina (EM) 3-2
  • 30.3.2021 Gibraltar – Hollanti (MM-k) 0-7
  • 27.3.2021 Hollanti – Latvia (MM-k) 2-0
  • 24.3.2021 Turkki – Hollanti (MM-k) 4-2

Hollanti pelasi EM-turnauksessa iloista futista ja hallitsi suvereenisti kenttätapahtumia joka pelissä, kunnes joutui Tshekkiä vastaan alivoimalle toisen jakson alussa. Joukkue rakenteli maalipaikkoja liukuhihnalta ja tuhlaili lukuisia tontteja joka ottelussa. Norjaakin vastaan Hollanti tulee pyörittämään peliä suurimman osan ajasta, ja sen hyökkäysarsenaali Memphis Depayn ja Frenkie de Jongin johdattamana tulee aiheuttamaan isäntien puolustukselle valtavia ongelmia.

Hollannin päävalmentajaksi palannut Louis van Gaal saa karsinnoissa käyttöönsä Virgil van Dijkin, joka missasi lähes koko viime kauden polvivamman takia. Huipputoppari tuo lisää varmuutta Oranjen puolustukseen, jolla on ollut viime aikoina hieman vaikeuksia pitää omaa maaliaan puhtaana. Linjan toimivuus on kuitenkin miehen paluuottelussa vielä pieni kysymysmerkki. EM-kisoissa kaikki ottelut torjunut maalivahti Maarten Stekelenburg lopetti maajoukkueuransa, ja torjuntavastuu palannee hivenen epävarman Tim Krulin hyppysiin.

Norjan MM-karsinta on alkanut vaihtelevasti, ja kasassa on kolmen pelin jälkeen tyydyttävät kuusi pistettä. Joukkue ei ole vielä päässyt pelaamaan karsintaa kotimaassaan, sillä sen kevään kotiottelu Turkkia vastaan jouduttiin siirtämään puolueettomalle kentälle. Tuossa 0-3 tappioon päättyneessä pelissä Norjalta ei onnistunut juuri mikään, mutta Gibraltarilta ja Montenegrolta päävalmentaja Ståle Solbakkenin johtama nippu haki rutiinilla täyden pinnat.

Norjan ottelut 2021

  • 30.3.2021 Montenegro – Norja (MM-k) 0-1
  • 27.3.2021 Norja – Turkki (MM-k) 0-3
  • 24.3.2021 Gibraltar – Norja (MM-k) 0-3

Norjalla on hyökkäyksessä valtavasti potentiaalia, mutta Erling Braut Haalandin tähdittämä kärkikaarti on ollut MM-karsintojen alussa todella vaisu. Seurajoukkueessa hurjia tehoja pommitteleva Haaland ei ole osunut kuluvissa karsinnoissa vielä kertaakaan, vaikka miehelle on onnistuttu petaamaan mukavasti tilanteita. Miehen pitäisi nyt Martin Ødegaardin ja Mohamed Elyonoussin säestämänä availla maalihanoja, mikäli Norja aikoo tosissaan taistella MM-paikasta.

G-lohkon tilanne

  1. Turkki 2-1-0 10:5 7p
  2. Hollanti 2-0-1 11:4 6p
  3. Montenegro 2-0-1 6:3 6p
  4. Norja 2-0-1 4:3 6p
  5. Latvia 0-1-2 4:7 1p
  6. Gibraltar 0-0-3 1:14 0p

Molemmista rostereista löytyy tulivoimaa, ja kun Hollanti lähtee puolustamaan lähinnä hyökkäämällä, syntyy ottelussa vähintään kolme osumaa selvästi yli 50 prosentin todennäköisyydellä. Over on pelattavissa Betssonin, Betsafen ja NordicBetin kautta jykevällä kertoimella 1,96, jonka kiskaisemme ilolla mukaan päivän kupongeille.

Norja – Hollanti, yli 2,5 maalia

Betsson 1,96