Ilmaiset jalkapallo vihjeet | MM Karsinta 31.3.2021 | Vihje
MM-karsinta
31.3.2021
Englanti – Puola 2, AH +1,5
888 Sport 1,94
ASETA VETO

MM-karsinta, I-lohko 31.3.2021

Helpon alun karsinnassa saanut Englanti pääsee ensimmäiseen kunnon testiin keskiviikkona, kun haastajaksi Wembleylle saapuu Puola. Lohkon kärkeen voitoilla San Marinosta ja Albaniasta asettunut isäntäjoukkue on suosikki kaappaamaan suoran kisapaikan, mutta viekkaalla Puolalla saattaa olla sanansa sanottavana ryhmän kärkikahinoissa. Vieraat nappasivat viime viikon kahdesta pelistään neljä pinnaa ja kärkkyvät nyt pientä yllätystä Lontoosta.

Englanti on ollut viimeisen vuosikymmenen aikana todella varma suorittaja arvokisakarsinnoissa, eikä se ole hävinnyt MM-karsintapeliä sitten vuoden 2009. Matkan kohti 2022 kisoja joukkue aloitti kahdella rutiinivoitolla, joissa päävalmentaja Gareth Southgate pääsi testailemaan kokoonpanokuvioitaan. Englanti ei päästänyt kummassakaan ottelussa yhtäkään laukausta kohti maaliaan, ja hyökkäyspäässä useat pelaajat saivat alle mukavia onnistumisia. Vastusten tason huomioiden tuloksista ei kuitenkaan voida vetää vielä vahvoja johtopäätöksiä.

Viime vuoden Kansojen Liigan A-sarjassa Englanti keräsi kuudesta pelistä 10 pistettä ja jäi lohkonsa kolmanneksi. Kolme Leijonaa kompasteli Tanskaa vastaan, mutta voitti vastaavasti vahvan Belgian kotonaan. Peli ei ollut aina säkenöivää, mutta etenkin puolustuspää oli hyvässä tikissä päästettyään yhteensä ainoastaan neljä maalia.

Englannin viisi viimeistä ottelua

  • 28.3.2021 Albania – England (MM-k) 0-2
  • 25.3.2021 Englanti – San Marino (MM-k) 5-0
  • 18.11.2020 Englanti – Islanti (KL) 4-0
  • 15.11.2020 Belgia – Englanti (KL) 2-0
  • 14.10.2020 Englanti – Tanska (KL) 0-1

Myös Puola on ollut väkevässä vedossa muutamassa edellisessä arvokisakarsinnassa, ja sen materiaali on nykyään Euroopan paremmasta päästä. Viime vuoden Kansojen Liigan A-sarja tuotti kuitenkin hankaluuksia, kun joukkue hävisi kovassa lohkossa kahdesti Hollannille ja sai Italialta kahdesta pelistä vain yhden pisteen. Puola oli näissä kamppailuissa myös pelillisesti vastustajiaan jäljessä. Englannin tapaan myös Puolan puolustus on yleensä hyvin organisoitu, eikä varsinaisia romahduksia tapahdu kovassakaan puristuksessa.

Puola aloitti kuluvan MM-karsinnan torstaina räväkällä 3-3 tasapelillä Unkarin vieraana. Joukkueelta kesti tunnin verran päästä vauhtiin, ja ensimmäisellä jaksolla sen puolustus sahattiin auki liian helposti. Toinen puoliaika oli kuitenkin Puolan hallintaa, ja tehokkaasti jauhanut hyökkäys osoitti vaarallisuutensa. Sunnuntaina köykäinen Andorra kaatui Varsovassa 3-0, mutta tuosta ylikävelystä ei voida tehdä sen suurempia päätelmiä koskien joukkueen iskukykyä.

Puolan viisi viimeistä ottelua

  • 28.3.2021 Puola – Andorra (MM-k) 3-0
  • 25.3.2021 Unkari – Puola (MM-k) 3-3
  • 18.11.2020 Puola – Hollanti (KL) 1-2
  • 15.11.2020 Italia – Puola (KL) 2-0
  • 14.10.2020 Puola – Bosnia (KL) 3-0

Englanti on materiaaliltaan hieman laadukkaampi, mutta vaikka Puolan ykköstykki Robert Lewandowski on loukkaantuneena sivussa, ei joukkueiden tasoero ole niin suuri kuin mitä ottelun kertoimet osoittavat. Vaikka molemmat ovat aloittaneet karsinnat varsin runsasmaalisesti, on nyt ennakoitavissa tiiviimpää ja tarkempaa pelaamista. Molemmat tietävät, että keskiviikkona panokset ovat jo valtavat lohkon kärkisijaa ja suoraa kisapaikkaa ajatellen.

Southgatea on arvosteltu useasti liian varovaisesta pelitavasta, kun mies on peluuttanut viittä puolustajaa ja puolustusvoittoisia keskikenttäpelaajia otteluissa, joihin Englanti on lähtenyt selvänä ennakkosuosikkina. Alkaneet karsinnat on toistaiseksi menty neljän pelaajan puolustuslinjalla, ja ylemmille oksille on isketty hieman enemmän luovuutta, mutta mikäli Englanti palaa Puolaa vastaan varautuneeseen taktiikkaan pääsevät vieraat turhan helposti organisoimaan laadukkaan puolustuksensa.

Englanti häviää harvoin kotonaan, mutta Puolalla on kaikki eväät järjestää tasainen kamppailu Lontoon illassa. Rohkeimmat voivat toki kokeilla vierasvoittoa, josta löytyy markkinoilta reilusti yli kympin kertoimia. Järkevin pelivalinta on kuitenkin Puola 1,5 maalin tasoituksella, josta useat bookkerit kuten Betsafe ja NordicBet palauttavat rahat lähes kaksinkertaisena. Painamme tämän jämäkän kohteen kiinni 888 Sportin kautta upealla kertoimella 1,94.

Englanti – Puola 2, AH +1,5

888 Sport 1,94