14.11.2021
klo
21:45
MM-karsinnat
Espanja - Ruotsi
Ruotsi +1.5
Unibet 1,72
Oikein
ASETA VETO


MM-karsinta, B-lohko

14.11.2021 klo 21:45

Espanja – Ruotsi

Euroopan MM-karsinnassa käsillä ovat ratkaisuvaiheet, ja B-lohkossa päätöskierrokselle lähdetään äärimmäisen jännittävistä asetelmista. Taulukon ykkönen Espanja on toisena väijyvää Ruotsia pisteen edellä, kun joukkueet kohtaavat sunnuntaina Sevillassa. Nyt kertaamme ottelun lähtökohdat ja tarjoamme jälleen parhaat ilmaiset jalkapallo vihjeet. Isännille siis riittää suoraan kisapaikkaan voitto tai tasapeli, kun taas Ruotsin tarvitsee raapia täydet kolme pistettä noustakseen lohkovoittoon.

Espanja kuuluu ehdottomasti Euroopan terävimpään kärkeen, minkä se osoitti jälleen kesän MM-kisoissa ja lokakuisessa Kansojen Liigan finaaliturnauksessa. Ruotsi on tasainen suorittaja, ja sillä on tapana tehdä kovaa jälkeä arvokisakarsinnoissa. Tasoeroa laadukkaampaan Espanjaan on, mutta yksittäisessä huipputärkeässä pelissä sinikeltaiset pystyvät pistämään kampoihin kenelle tahansa. Kertoimet ovat aivan liikaa kallellaan kotijoukkueelle, joten Ruotsin menestyksistä tasoituksilla on tarjolla mahtavaa pelattavaa.

B-lohkon kärki

  1. Espanja, 5-1-1, 14:5, 16p
  2. Ruotsi, 5-0-2, 12:5, 15p

Espanjan meininki on ollut jälleen kuluvassa karsinnassa vahvaa mutta ei lähimainkaan virheetöntä. Joukkue pudotti pisteitä kotonaan jo rupeaman avauspelissä keskinkertaisen Kreikan syleilyssä, ja myös seuraavissa kamppailuissa heikkoja Georgiaa ja Kosovoa vastaan Espanja oli tehdä homman todella vaikeaksi itselleen naaraten molemmista varsin epävarmat voitot. Syyskuun alussa Luis Enriquen miehistö menetti lohkon kärkipaikan hävittyään Ruotsille vieraissa maalein 2-1.

Myös kesän EM-kisoissa Espanjalla oli ajoittain suuria vaikeuksia naulata otteluita voitoiksi, vaikka se hallitsi jatkuvasti palloa suvereenisti ja loi maalipaikkoja liukuhihnalta. Joukkue voitti kuudesta ottelustaan varsinaisella peliajalla vain yhden. Alkulohkossa niin Ruotsi kuin Puolakin pakottivat Espanjan Sevillassa tasapeliin, kun isäntien viimeistely oli hermostunutta ja huolimatonta.

Espanjan viisi viimeistä ottelua

  • 11.11.2021, Kreikka – Espanja (MM-k), 0-1
  • 10.10.2021, Espanja – Ranska (KL), 1-2
  • 6.10.2021, Italia – Espanja (KL), 1-2
  • 8.9.2021, Kosovo – Espanja (MM-k), 0-2
  • 5.9.2021, Espanja – Georgia (MM-k), 4-0

Ruotsin alku MM-karsinnassa oli väkevä, ja joukkue oli marssimassa kohti lohkovoittoa kaadettuaan ensin Georgian ja Kosovon ja nujerrettuaan seuraavaksi päävastustajansa Espanjan kotonaan. Syksyn vierastappiot Kreikassa ja Georgiassa pudottivat Jan Anderssonin suojatit kuitenkin ryhmän kakkoseksi ja tarjosivat mukavan voittoputken löytäneelle Espanjalle etulyöntiaseman ennen päätöskierrosta.

Joukkueitten edellinen MM-karsinnan kohtaaminen pari kuukautta sitten Friends Arenalla meni jotakuinkin Ruotsin käsikirjoituksen mukaan. Espanja pyöri tuttuun tapaansa pallon kanssa valtaosan ottelusta vieden hallintaprosentit lukemin 75-25. Isännät kestivät tuon hennon paineen kuitenkin hienosti, ja laukaukset maalia kohti menivät tasan 4-4. Kumpikaan ei päässyt juurikaan juhlimaan vaarallisilla maalintekopaikoilla Ruotsin 2-1 voittoon lopulta päättyneessä väännössä.

Ruotsin ottelut syksyn MM-karsinnassa

  • 11.11.2021, Georgia – Ruotsi, 2-0
  • 12.10.2021, Ruotsi – Kreikka, 2-0
  • 9.10.2021, Ruotsi – Kosovo, 3-0
  • 8.9.2021, Kreikka – Ruotsi, 2-1
  • 2.9.2021, Ruotsi – Espanja, 2-1

EM-kisojen keskinäisessä kohtaamisessa kesäkuussa Espanja vei pallonhallinnan vieläkin murskaavammin peräti 85 prosentillaan, ja tuolloin se onnistui luomaan kotikentällään tonttejakin pelin ratkaisuun. Ruotsin tuhrittua omat vastaiskupaikkansa koitoksessa päädyttiin lopulta maalittomaan tasapeliin. Sunnuntaina pelin kuva tulee jälleen olemaan tuttua Espanjan pallon liikuttelua, mutta mikäli lopputuote jää taas puuttumaan, on viekkaalla Ruotsilla ilman muuta eväät pitää isännät kurissa.

Joukkueitten välinen tasoero ei ole Espanjan kotiedun tukemanakaan niin suuri kuin mitä markkinoilla on laskeskeltu. Rutinoitunut Ruotsi luottaa omaan pelitapaansa, ja vaikka pakkovoiton hakeminen Espanjasta on vähintäänkin vaativa tehtävä, pystyvät vieraat todennäköisesti pitämään ottelun tasaisena pitkään.

Rohkeat voivat viritellä lapuille Ruotsia 0,5 maalin tasoituksella, josta bookkerit tarjoavat upeita noin 3,20 kertoimia. Paras pelivalinta on kuitenkin vierasvoitto 1,5 maalin etumatkalla, jolloin veto osuu myös Ruotsin yhden maalin tappiolla. Kohde löytyy muun muassa Pinnaclen ja Betssonin listoilta tulisilla lähes 1,70 kertoimilla. Unibetin puskema hinta 1,72 värisee markkinatopin tuntumassa, joten niittaamme merkin sieltä kiinni ja jäämme jännittämään upeaa taistelua MM-kisapaikoista.

Espanja – Ruotsi 2, AH +1,5

Unibet 1,72