Mestarien Liiga, C-lohko
12.12.2023 klo 22:00
Napoli lähtee tiistaina varmistamaan paikkaansa Mestarien Liigan pudotuspeleissä, mutta illan vastustajalla Bragalla on vielä mahdollisuus kiilata taulukossa italialaisten ohitse. Asetelmat ovat herkulliset, ja nyt jaamme kamppailuun parhaat ilmaiset jalkapallo vihjeet.
Napolin formi on heikko, ja se on voittanut viimeisestä kuudesta ottelustaan ainoastaan yhden. Serie A:n kärki on jo karannut, eikä joukkue onnistunut viime kierroksella naulaamaan paikkaansa CL-jatkopeleissä. Perjantaina tuli sarjaottelussa käkeen Juventuksen vieraana maalein 1-0.
Braga painelee sen sijaan jo viiden ottelun tappiottomassa putkessa, ja sillä on Portugalin liigassa alla jo neljä peräkkäistä voittoa. Mestarien Liigassa joukkue jäi viime kierroksella kotonaan 1-1 tasuriin Union Berliniä vastaan, joten pudotuspelipaikkaa ajatellen vieraille kelpaa Napolista tiistaina vain ja ainoastaan voitto.
Tulivoimainen Napoli lähtee vaikeuksistaan huolimatta illan otteluun selvän suosikin asemasta. Se sai tästä kuitenkin väännettyä itselleen melkoisen painepelin, ja tappio merkitsisi kauden lässähtämistä pahasti jo ennen puolivälin krouvia. Bragan on pakko hakea osumia riskilläkin, ja kun Napolin puolustustyöskentely ei oikein vakuuta, on valintamme molempien joukkueitten onnistuminen maalinteossa vähintään kertaalleen.
C-lohkon tilanne
Manageri Walter Mazzarrin paluu Napolin peräsimeen yli vuosikymmenen jälkeen on sujunut varsin töyssyisissä merkeissä. Toki ohjelmakin on ollut miehen neljässä ensimmäisessä ottelussa hyvin haastava, ja nyt meneillään on jo orastava kolmen ottelun tappioputki. Napoli putosi pari viikkoa sitten toisella jaksolla Real Madridin kyydistä Mestarien Liigan ottelussa, ja tuon jälkeen tuli Serie A:ssa kuokkaan Interiltä maalein 3-0 ja Juvelta 1-0.
Mazzarrin nippu on ollut molemmissa otteluissa kuitenkin kohtalaisen yritteliäs ja vienyt laukaukset kummallakin kerralla nimiinsä. Laatua Napolin hyökkäyksestä löytyy edelleen runsaasti, ja joukkue palaa varmasti lähiaikoina voittojen tielle. Edellisessä Mestarien Liigan kotipelissä isäntien esitys oli Union Berliniä vastaan tahkotussa 1-1 tasurissa varsin heikko, ja tuossa vaiheessa manageri Rudi Garcian kohtalo alkoi jo olla sinetöity. Tiistaina toiveissa on Mazzarrin alaisuudessa nälkäinen ja motivoitunut nippu, joka lähtee taistelemaan CL-jatkopaikasta rohkeasti hyökäten.
Napolin viisi viimeistä ottelua
Braga on ollut vaikeuksissa etukäteen vaikeassa CL-lohkossa, mutta se on kuitenkin säilyttänyt ohuen sauman pudotuspeleihin. Tämä vaatii kuitenkin nyt vähintään kahden maalin voiton Napolista, ja tappiolla joukkue saattaa jäädä jopa lohkon viimeiseksi. Braga on vääntänyt Mestarien Liigassa melko rohkeasti ryhmän suosikkeja Real Madridia ja Napolia vastaan, mutta miehekkäistä esityksistä huolimatta se ei ole onnistunut toistaiseksi kairaamaan kummaltakaan pistettäkään. Portugalilaisten hyökkäys on kuitenkin hyvänä päivänä vahvaa, ja vierailla on ehdottomasti tiistaina saumat horjuttaa Napolin alakertaa.
Bragan viisi viimeistä ottelua
Molemmat joukkueet saavat jalkeille lähes ykkösavauksensa, joten luvassa on laadukas ja viihdyttävä iskujenvaihto. Ainostaan vieraitten toppari Sikou Niakate on sivussa pelikiellon takia. Mikäli Bragan leirissä haaveillaan edelleen jatkopaikasta, eivät vieraat voi lähteä Stadio Maradonalle peruuttelemaan. Joukkue tulee todennäköisesti aloittamaan kovaa, ja mikäli Napoli ei ole alusta saakka hereillä, saattaa isännillä olla edessä tukala iltapuhde.
Napoli tuskin jää avoimessa ottelussa ilman maalia, ja näistä asetelmista Both Teams To Score muodostuu NordsCasinon tarjoamalla mainiolla 1,72 kertoimella erinomaiseksi vetokohteeksi. Peli löytyy lisäksi muun muassa SG Casinon ja RevolutionCasinon eurofutiksen valikoimasta.