Konferenssiliiga, G-lohko
21.9.2023 klo 19:45
HJK:n tämän syksyn eurotaival saa alkunsa torstaina, kun sen vieraaksi Konferenssiliigan tuliseen otteluun saapuu PAOK. Nyt perkaamme läpi pelin lähtökohdat ja jaamme ilmaiset jalkapallo vihjeet alkuillan taistoon.
Klubi on löytänyt viime aikoina kovan vireen ja painelee Veikkausliigassa kärkipaikalla. Konferenssiliigan karsinnan Playoff-kierroksella joukkue nappasi toisessa osaottelussa upeasti jatkopaikan itselleen romanialaista Farul Constantaa vastaan.
PAOK ok Kreikan liigassa neljän kierroksen jälkeen kolmantena seitsemän pisteen saaliillaan. Kahden viime pelin saldo on kuitenkin vain yksi piste ja nolla tehtyä maalia. Paikan Konferenssiliigan lohkovaiheessa PAOK varmisti murjomalla Playoff-kierroksella Heartsin yhteismaalein 6-1.
Kreikan pääsarjassa rutinoitunut PAOK on vieraissakin noin 45 prosentin suosikki, mutta HJK on osoittanut pystyvänsä venymään eurokentillä. Isäntien saumat piilevät tälläkin kertaa puolustuksen nappisuorituksessa, ja odotettavissa on hyvinkin tarkkaa ja varovaista peliä. Markkinoilla on hieman yliarvioitu kamppailun maaliodottamaa, joten illan valintamme on ottelun alle 2,5 osumaa.
HJK:n viisi viimeistä ottelua
HJK:n mahdollisuudet selviytyä Eurooppa-liigaan päättyivät reilu kuukausi sitten, kun Qarabag paineli karsinnassa jatkoon yhteismaalein 4-2. Klubi hävisi Bakussa luvuin 2-1 mutta aloitti kotiosansa vahvasti siirtyen aikaiseen johtoon. Homma kaatui kuitenkin Kevin Kouassivi-Benissanin ulosajoon, eikä HJK kyennyt pysäyttämään vastustajaansa vajaamiehisenä.
Aiemmin Mestarien Liigan karsinnassa Klubi nollasi kotonaan sekä FC Larnen että Molden voittaen molemmat lukemin 1-0. Joukkue tahkosi viime kaudella Eurooppa-liigan lohkovaiheessa, ja siellä kotipelien tuloksina olivat 1-1 tasuri Ludogoretsin kanssa ja tappiot Betisille 0-2 ja Romalle 1-2. Helsinkiläisten pelitapa on varsin tiivis ja kurinalainen, ja muun muassa Joona Toivion, Miro Tenhon ja Lucas Lingmanin taso on riittänyt europeleissäkin varsin mukavasti. Klubin maalille elokuun alussa hankittu Niki Mäenpää on ollut mainiossa iskussa, ja mies teki Farulia vastaan muutaman erittäin tärkeän torjunnan.
PAOK:n viisi viimeistä ottelua
PAOK putosi viime kaudella Kreikan liigassa terävimmän kärjen vauhdista ja sijoittui sarjassa lopulta neljänneksi. Kyseessä on kokenut eurokävijä, jonka on tällä hetkellä juurikin Konferenssiliigan tasoa. PAOK aloitti KL-karsinnan toiselta kierrokselta, jossa se jäi kotonaan maalittomaan tasuriin Beitar Jerusalemia vastaan mutta voitti vierasosan maalein 4-1. Myös Hajduk Splitiä vastaan ensimmäinen osa tahkottiin ilman osumia ennen kuin PAOK vei toisen ottelun kotonaan lukemin 3-0. Playoff-kierroksella Hearts kaatui varsin kevyesti kotona ja vieraissa.
PAOK:n luotsiksi reilu kaksi vuotta sitten palannut Razvan Lucescu on tehnyt seurassa melko väkevää työtä, vaikkakin viime kaudella joukkueen europelit tyssäsivät heti alkuunsa Konferenssiliigan karsinnan tappioon Levski Sofiaa vastaan. Kreikkalaisryhmä puolustaa kuitenkin etenkin vieraissa usein tarkasti, eikä PAOK lähde myöskään Helsingissä liiemmin nostelemaan riskitasoja.
PAOK:n hyökkäyksen pitämisen kurissa ei pitäisi olla Klubille kotinurmella mikään mahdottomuus. Toisaalta myös isäntien päävalmentaja Toni Korkeakunnas tulee lähestymään ottelua todennäköisesti melko puolustusvoittoisesti, ja näistä asetelmista ottelun maaliodottama jää matalaksi.
Vetomielessä kamppailun kiinnostavimmiksi kohteiksi nousevat HJK:n venyminen sekä niukkamaalisuus. Klubin voitto +0,5 maalin tasoituksella tarjoaa maistuvia yli 1,80 kertoimia, mutta ilmaiset jalkapallo vihjeet seuloo tällä kertaa kupongille ottelun alle 2,5 osumaa. Muun muassa ExtraVegas, KikoBet ja Flappy Casino puskevat kohteelle erinomaista hintaa 1,80, jonka suosittelemme ilman muuta nappaamaan talteen.