5.6.2022
klo
21:45
Kansojen Liiga
Portugali - Sveitsi
Sveitsi +1
Pinnacle 1,61
Hävitty
ASETA VETO

Kansojen Liiga

5.6.2022 klo 21:45

Portugali – Sveitsi

Kansojen Liigan A-sarjan kakkoslohkossa tahkotaan sunnuntaina jo toinen kierros, ja Portugali lähtee metsästämään avausvoittoaan Sveitsin kustannuksella. Nyt arvioimme isäntien mahdollisuudet täyteen pistepottiin ja tarjoamme ilmaiset jalkapallo vihjeet illan taistoon. Portugalin meno on hieman takunnut viime aikoina. Se luisui syksyn heikoilla otteillaan MM-karsintalohkonsa kakkoseksi, mutta naarasi kuitenkin kisapaikan jatkokarsinnan kautta. Torstain KL-avauksessa Portugali oli pelillisesti Espanjaa jäljessä, mutta onnistui nousemaan lopussa arvokkaaseen 1-1 tasuriin.

Sveitsi paahtoi syksyn MM-karsintapelinsä todella vahvasti ja nousi lohkovoittoon Italian ohitse. Kansojen Liigan avauksessa se kuitenkin hävisi vieraissa Tshekille vaiherikkaan ottelun päätteeksi lukemin 2-1. Portugali on materiaaliltaan hivenen laadukkaampi, mutta Sveitsi ei ole tällä hetkellä kovin kaukana Euroopan kärjestä. Vieraitten mahdollisuuksia on aliarvioitu markkinoilla, joten Sveitsin menestyksistä löytyy erittäin maistuvia vetoideoita.

Lohkon 2 tilanne

  1. Tshekki, 1-0-0, 2:1, 3p
  2. Portugali, 0-1-0, 1:1, 1p
  3. Espanja, 0-1-0, 1:1, 1p
  4. Sveitsi, 0-0-1, 1:2, 0p

Portugalin viime kesän EM-kisat päättyivät jo neljännesvälieriin, ja meno MM-karsinnan loppuvaiheessa oli varsin heikkoa. Joukkue kuitenkin paransi peliään jatkokarsinnassa, mutta syksyn vaisut otteet Irlantia ja Serbiaa vastaan herättävät pieniä kysymysmerkkejä Portugalin iskukyvystä. Kansojen Liigan torstain ottelussa joukkue pysytteli Sevillassa jotenkuten Espanjan kyydissä, vaikka oli koko avausjakson pahasti isäntiä jäljessä. Portugalin tulee parantaa tekemistään edelleen, mikäli se mielii vielä kaahailla lohkovoittoon.

Portugalin viisi viimeistä ottelua

  • 2.6.2022, Espanja – Portugali (KL), 1-1
  • 29.3.2022, Portugali – Pohjois-Makedonia (MM-k), 2-0
  • 24.3.2022, Portugali – Turkki (MM-k), 3-1
  • 14.11.2021, Portugali – Serbia (MM-k), 1-2
  • 11.11.2021, Irlanti – Portugali (MM-k), 0-0

Sveitsistä on kehkeytynyt viime vuosina hyvin vaikeasti voitettava nippu. MM-karsinta oli upea työnäyte, jonka maa klaarasi lopulta mahtavalla saldolla 5-3-0 ja maalierolla 15:2. Sveitsi taisteli viime syksynä kaksi huipputärkeää tasapeliä tuoretta Euroopan mestaria Italiaa vastaan ja jätti Azzurrin lopulta taulukossa taakseen kahden pisteen turvin. Sveitsin rutiinitaso on tätä nykyä erittäin korkea. Kansojen Liigan avaus torstaina Prahassa kaatui kuitenkin pariin virheeseen, kun Tshekki paineli voittoon lukemin 2-1. Sveitsi oli ottelussa selvästi hallitsevampi osapuoli ja loi itsekin useita laadukkaita maalipaikkoja. Kunhan puolustuspelin huolellisuus saadaan taas viime syksyn erinomaiselle tasolle, tulee joukkue jälleen olemaan viheliäinen vastus ryhmän muille maille.

Sveitsin viisi viimeistä ottelua

  • 2.6.2022, Tshekki – Sveitsi (KL), 2-1
  • 15.11.2021, Sveitsi – Bulgaria (MM-k), 4-0
  • 12.11.2021, Italia – Sveitsi (MM-k), 1-1
  • 12.10.2021, Liettua – Sveitsi (MM-k), 0-4
  • 9.10.2021, Sveitsi – Pohjois-Irlanti (MM-k), 2-0

Serbia pääsi yllättämään Portugalin syksyllä MM-karsinnan ratkaisupelissä aktiivisella pelitavallaan, ja Sveitsi saattaa hyvinkin lähteä käyttämään samantyylistä pelikirjaa. Molemmat joukkueet puolustavat normaalisti varsin organisoidusti, joten mitään suurta maalijuhlaa ottelusta ei kuitenkaan välttämättä kehkeydy. Portugali on kotonaan noin 50 prosentin suosikki, ja markkinoilla sen etulyöntiasemaa on liioiteltu.

Laadukas Sveitsi omaa hyvät mahdollisuudet horjuttaa isäntiä, ja sen suoran voiton jopa yli viiden ja puolen kertoimissa on reippaasti ilmaa. Portugali on kuitenkin vahva kotonaan, joten vierasmenestyksiin on hyvä ladata hieman tasoitusta mukaan. Ehdottomasti paras pelivalinta on Sveitsi +1 maalin aasialaisella tasoituksella. Merkin kerroin on useilla bookkereilla kuten DachBetillä ja Mr Greenillä 1,60 tuntumassa, ja Portugalin voittaessa tasan maalilla panokset palautetaan. Pinnaclen tarjoama hinta 1,61 on kuumaa tavaraa sunnuntain upealle Kansojen Liigan kierrokselle.

Vihje: 
Sveitsi +1