2.3.2022
klo
21:30
FA Cup
Southampton - West Ham
Alle 2,5 maalia
Pinnacle 2,01
Hävitty
ASETA VETO

FA Cup

2.3.2022 klo 21:30

Southampton – West Ham

FA Cupin viidennen kierroksen koitoksia hurjastellaan taas keskiviikkona, ja kahden Valioliigajoukkueen välisessä mittelössä kohtaavat Southampton ja West Ham. Nyt käymme läpi ottelun asetelmat ja jaamme ilmaiset jalkapallo vihjeet illan vääntöön. Kotijoukkue surffailee hurjassa vireessä, ja se on hävinnyt edellisestä 12 pelistään vain yhden kaikki kilpailut huomioiden. Kotonaan Saints on kärsinyt koko kaudella vain yhden tappion, joten West Ham joutuu erittäin kovan paikan eteen St Mary´s Stadiumilla.

Myös Hammers on juuri nyt kuitenkin hyvässä tikissä ainakin tuloksellisesti, sillä myös sillä on pohjalla viiden ottelun tappioton putki. Lontoolaiset kohentelivat asemiaan Valioliigan top-kuutosessa voittamalla Wolverhamptonin kotonaan viime sunnuntaina, ja joukkueella on alla ainoastaan kaksi lepopäivää ennen keskiviikon kamppailua. Miehistössä tullaan näkemään jonkin verran kierrätystä, ja Southampton kohoaa kotonaan niukaksi suosikiksi. Illan parhaat peli-ideat löytyvät ottelun matalista maalimääristä, sillä Hammers lähtee varmasti pitämään pelin tempoa melko matalana. Näin ollen alle 2,5 maalia noin kahden kertoimilla on upea valinta.

Southamptonin tie FA Cupissa

  • 5.2.2022, Southampton – Coventry, 2-1 AET
  • 8.1.2022, Swansea – Southampton, 2-3 AET

West Hamin tie FA Cupissa

  • 5.2.2022, Kidderminster – West Ham, 1-2 AET
  • 9.1.2022, West Ham – Leeds, 2-0

Southampton on noussut talven terävillä otteillaan mukavasti Valioliigan ylempään keskikastiin, jonne se materiaalinsa puolestakin jotakuinkin kuuluu. Saintsin kotisaldo on kivikova 5-7-1 maalierolla 18:10. Lisäksi joukkue kaatoi St Marysillä Coventryn jatkoajan jälkeen maalein 2-1 FA Cupin neljännellä kierroksella. Southamptonin pelikirja etenkin kotona perustuu vahvaan prässiin ja ylhäältä puolustamiseen, ja Saints onkin varjellut maaliaan erittäin mallikkaasti omalla nurmellaan.

Samalla sen oma tehtyjen maalien määrä on varsin nihkeä, ja etenkin liigan kärkipään joukkueitten puolustuksia vastaan tonttien luominen on ollut jokseenkin vähäistä. West Ham kuuluu juuri tähän vahvempien vihujen joukkoon, joten keskiviikon pelissä saattavat maalipaikat olla jälleen kortilla. Southamptonin voidaan odottaa panostavan cupiin täysillä ja avaavan vahvalla kokoonpanolla, joten sen tiiviin joukkuepuolustuksen pitäisi olla jälleen kunnossa.

Southamptonin viisi viimeistä ottelua

  • 25.2.2022, Southampton – Norwich, 2-0
  • 19.2.2022, Southampton – Everton, 2-0
  • 12.2.2022, Manchester United – Southampton, 1-1
  • 9.2.2022, Tottenham – Southampton, 2-3
  • 5.2.2022, Southampton – Coventry (FA Cup), 2-1 AET

West Ham taistelee keväällä monella rintamalla, ja se joutuu hieman jakamaan panoksiaan Valioliigan, Eurooppa-liigan ja FA Cupin välillä. Hammersilla on Southampton-pelin jälkeen ohjelmassa ensi lauantaina liigapeli Liverpoolin vieraana ja viikon päästä huipputärkeä EL-koitos Sevillassa. Manageri David Moyes joutuu varmasti säästelemään joitakin pelaajiaan keskiviikkona, ja ainakin kärkimies Michail Antonio sekä vähintään jompikumpi keskikentän kaksikosta Declan Rice ja Tomas Soucek saanee lepovuoron. West Hamin tulivoima on muutenkin ollut hieman kateissa viime viikkoina, ja joukkue saattaa lähteä Southamptonin kaatoon varsin puolustusvoittoisella taktiikalla.

West Hamin viisi viimeistä ottelua

  • 27.2.2022, West Ham – Wolverhampton, 1-0
  • 19.2.2022, West Ham – Newcastle, 1-1
  • 13.2.2022, Leicester – West Ham, 2-2
  • 8.2.2022, West Ham – Watford, 1-0
  • 5.2.2022, Kidderminster – West Ham (FA Cup), 1-2 AET

Joukkueet kohtasivat Tapaninpäivänä Lontoossa, ja tuolloin Southampton ravasi voittoon lukemin 3-2. Bookkerit ovat hieman ylireagoineet tuohon tulokseen ja kääntäneet tulevan ottelun papereissaan overin puolelle. Syyskuussa keskinäinen liigapeli päättyi Southamptonissa maalittomaan tasapeliin, ja samantyyppinen varovainen vääntö voi hyvinkin olla luvassa myös Cupin ottelussa.

Alle 2,5 maalia ottelussa toteutuu pari pinnaa yli 50 prosentin todennäköisyydellä, joten markkinoilta löytyvät noin kahden kertoimet ovat erinomaista pelattavaa. Kohde on naarattavissa muun muassa 888 Sportin ja DachBetin valikoimasta. Me tartumme tällä kertaa Pinnaclen tarjoukseen kertoimella 2,01 ja jäämme odottamaan tulista FA Cupin taistelua.

Southampton – West Ham, alle 2,5 maalia

Vihje: