3.7.2021
klo
19.00
EM-kisat
Molemmat joukkueet tekevät maalin
ComeOn 2,10
Oikein
ASETA VETO

EM-kisat, puolivälierät

Lauantain ensimmäisessä ottelussa välieräpaikkaa metsästävät pirteästi esiintyneet Tshekki ja Tanska. Menoaan huomattavasti kisojen edetessä parantanut Tanska on suosikki etenemään jatkoon, ja se laittaakin vastustajansa kovaan pyöritykseen Bakun illassa. Tshekki ei ole läheskään kisojen tulivoimaisin ryhmä, mutta se on arvaamaton vihulainen tiukassa pudotuspelissä. Tshekin mahdollisuudet maalintekoon on hieman aliarvioitu markkinoilla, joten molempien joukkueitten osuminen vähintään kerran muodostuu timanttiseksi pelikohteeksi.

Tanska on ollut pirteämpi osapuoli kisojen jokaisessa ottelussaan tähän saakka, mutta maalijyvä oli pahasti hukassa avausottelussa Suomea vastaan ja vielä toisessa koitoksessa kovan Belgian isäntänä. Joukkue nousi jatkopeleihin kuilun partaalta nuijittuaan Venäjän maalein 4-1 ja marssi puolivälieriin murhaamalla Walesin peräti 4-0. Hyökkäys on siis fiksattu kohdilleen, mutta puolustuspäässä Tanska on näyttänyt haavoittuvaisuutensa.

Tanskan ottelut EM-kisoissa

  • 26.6 Wales – Tanska 0-4
  • 21.6 Venäjä – Tanska 1-4
  • 17.6 Tanska – Belgia 1-2
  • 12.6 Tanska – Suomi 0-1

Tanska puolustaa normaalisti omaa aluettaan tiiviisti ja on erinomainen estämään vastustajan vastaiskut. Se jäi kuitenkin alkulohkossa ilman nollapeliä, kun puolustus nukahti kohtalokkaasti muutamaan otteeseen. Kolmen topparin linja kapteeni Simon Kjaerin johdolla on kokenut ja sitkeä mutta ei missään nimessä läpäisemätön. Hyökkäyssuuntaan Tanska on iskenyt kahdessa edellisessä kamppailussa railakkaasti, ja onnistumisia on tullut laajalla rintamalla. Joukkue tuskin lähtee jarruttelemaan Tshekkiäkään vastaan, joten parhaassa tapauksessa lauantaina nähdään värikäs iskujenvaihto.

Tshekki raivasi tiensä jatkoon alkulohkosta melko helposti, vaikka oli varsin vaisu päätöspelissä Englantia vastaan. Kisojen otsikoihin on hurjastellut jokaisessa kolmessa muussa ottelussa maalannut sentteri Patrik Schick. Rosterista löytyy useita muitakin ylöspäin vaarallisia Euroopan huippusarjoissa ravaavia tähtiä, kuten Tomas Soucek ja Vladimir Darida. Tshekki joutui hieman hienosäätämään hyökkäävää 4-2-3-1 ryhmitystään, kun luova Darida oli pikkuvamman takia sivussa neljännesvälierästä Hollantia vastaan. Nyt kapteeni palaa kuitenkin kokoonpanoon pyörittämään peliä yläoksilla.

Tshekin ottelut EM-kisoissa

  • 27.6 Hollanti – Tshekki 0-2
  • 22.6 Tshekki – Englanti 0-1
  • Kroatia – Tshekki 1-1
  • Skotlanti – Tshekki 0-2

Tanska on hivenen laadukkaamman materiaalinsa ja hurjan maalivireensä ansiosta ottelun hienoinen suosikki. Markkinat ovat arvioineet voimasuhteet hyvin kohdilleen, mutta pientä ylikerrointa löytyy Both Teams to Score -kohteesta. Tanskan hyökkäys on nykyformissaan hankala nollata, ja Tshekin taitava hyökkäys on Schickin johdolla nälkäinen ja yllätysvalmis.

Kohde löytyy muun muassa 888 Sportin ja Unibetin tarjonnasta. ComeOnin hehkuva kerroin 2,10 keikkuu markkinatopin tuntumassa, joten naulaamme sen kiinni ja jatkamme upeista EM-pudotuspeleistä nauttimista.

Tshekki – Tanska, molemmat joukkueet tekevät maalin

ComeOn 2,10