7.9.2023
klo
21:45
EM-karsinta
Slovenia - Pohjois-Irlanti
Slovenia (1X2)
BetPlays 1,87
Oikein
ASETA VETO

EM-karsinta, H-lohko

7.9.2023 klo 21:45

Slovenia – Pohjois-Irlanti

EM-karsintojen huipputasaisen H-lohkon toisessa iltapelissä kohtaavat Slovenia ja Pohjois-Irlanti. Nyt arvioimme isäntien mahdollisuudet täysiin pisteisiin ja jaamme kamppailuun ilmaiset jalkapallo vihjeet.

Slovenia on kerännyt neljästä ensimmäisestä ottelustaan seitsemän pistettä. Kesäkuun peleissä joukkue kohtasi lohkon päävastustajansa häviten Suomelle vieraissa maalein 2-0 ja niistäen kotonaan Tanskalta pisteen 1-1 tasurilla.

Pohjois-Irlannilla on kasassa vasta kolme pinnaa, jotka se onnistui nappaamaan San Marinolta karsinnan avausottelussaan. Kesän kamppailuissa maa hävisi sekä Tanskalle että Kazakstanille maalein 1-0, eikä joukkueella olisi varaa enää yhteenkään tappioon.

Pohjois-Irlannin futiksella pyyhkii tällä hetkellä todella heikosti, eikä sen kisapaikka ole enää mitenkään realistinen. Materiaali on heikkoa, ja itseluottamus pohjamudissa. Slovenia nousee kotiedun turvin hieman yli 55 prosenttiseksi suosikiksi, ja markkinoilla on hieman aliarvioitu sen iskukykyä. Kotivoiton mainiosti yli 1,80 lukeman ylittävät kertoimet ovatkin upeita kohteita timanttiseen futisiltaan.

H-lohkon tilanne

  1. Suomi, 3-0-1, 10:3, 9p
  2. Kazakstan, 3-0-1, 8:4, 9p
  3. Tanska, 2-1-1, 7:5, 7p
  4. Slovenia, 2-1-1, 5:4, 7p
  5. Pohjois-Irlanti, 1-0-3, 2:3, 3p
  6. San Marino, 0-0-4, 0:13, 0p

Slovenia on neljän kierroksen jälkeen tiukasti mukana taistelussa EM-kisapaikasta. Materiaaliltaan maa on Euroopan tasaista keskikastia, ja pelillisesti joukkue on esiintynyt karsinnoissa kohtalaisesti. Kazakstania ja San Marinoa vastaan rutiinisuoritus riitti voittoihin, mutta kesäkuussa Helsingissä huolimattomuus maalipaikoissa maksoi pisteitä. Viime ottelussa laadukasta Tanskaa vastaan Slovenia oli askeleen jäljessä, mutta vahva puolustustaistelu riitti Ljubljanassa jotakuinkin ansaittuun pisteeseen.

Slovenian ottelut EM-karsinnassa

  • 19.6.2023, Slovenia – Tanska, 1-1
  • 16.6.2023, Suomi – Slovenia, 2-0
  • 26.3.2023, Slovenia – San Marino, 2-0
  • 23.3.2023, Kazakstan – Slovenia, 1-2

Pohjois-Irlannilla oli ennen EM-karsintaa alla melko surkea kiskaisu Kansojen Liigan C-sarjassa, jossa se nappasi kuudesta ottelustaan ainoan voittonsa kotona Kosovoa vastaan. Etenkin hyökkäys on tälläkin hetkellä todella tahmeaa, ja joukkue sai kotipeleissään niin Suomea kuin Kazakstaniakin vastaan aikaiseksi ainoastaan yhden laukauksen kohti maalia. Kolmen peräkkäisen tappion myötä kisapaikka on karannut auttamatta tavoittamattomiin. Periaatteessa voitolla torstaina Pohjois-Irlanti säilyttäisi näennäisen sauman kivuta lohkossa kahden parhaan joukkoon, mutta todellisuudessa joukkue ei tule karsinnassa enää montaa pistettä kairaamaan.

Pohjois-Irlannin ottelut EM-karsinnassa

  • 19.6.2023, Pohjois-Irlanti – Kazakstan, 0-1
  • 16.6.2023, Tanska – Pohjois-Irlanti, 1-0
  • 26.3.2023, Pohjois-Irlanti – Suomi, 0-1
  • 23.3.2023, San Marino – Pohjois-Irlanti, 0-2

Slovenialle ottelussa on valtavasti panosta, eikä sillä olisi varaa tiputtaa torstaina pisteitä. Nähtäväksi jää minkälaisella pelirohkeudella isännät lähtevät kamppailuun, mutta kotijoukkueen hallintaa on joka tapauksessa luvassa. Isännät lähtevät otteluun todennäköisesti varsin tiiviillä 4-4-2 muodollaan, jossa keskikentän Adam Cerin ja Petar Stojanovic tulevat avaamaan vieraitten puolustuksen muutamaan kertaan. Slovenia on sekä puolustuksessa että hyökkäyksessä melko selvästi Pohjois-Irlantia edellä, ja Suomea sekä Tanskaa vastaan nähdyllä peli-ilmeellä kolme pistettä tulee jäämään Ljubljanaan.

Näistä asetelmista vetomielessä parhaiksi ideoiksi muodostuvat Slovenian voitto sekä Pohjois-Irlannin jääminen nollille. Ilmaiset jalkapallo vihjeet valikoi lapulle suoran kotivoiton, josta BetPlays puskee erinomaista kerrointa 1,87. Ottelu on ruksittavissa lisäksi muun muassa Flappy Casinon ja WeltBetin listoilta.

Vihje: 
Slovenia (1X2)