21.11.2023
klo
21:45
EM-karsinta
Kosovo - Valko-Venäjä
Alle 2,5 maalia
Slotamba 1,76
Oikein
ASETA VETO

EM-karsinta, I-lohko

21.11.2023 klo 21:45

Kosovo – Valko-Venäjä

EM-karsinnan I-lohko kisaillaan päätökseen tiistaina, ja Kosovo saattaa oman rupeamansa maaliin kohtaamalla kotonaan Valko-Venäjän. Panoksena on ryhmän neljäs sija, ja nyt virittelemme ilmaiset jalkapallo vihjeet illan peliin.

Kosovon otteet ovat heittelehtineet melkoisesti karsinnan aikana, ja maa on kerännyt yhdeksästä ottelustaan yhteensä yksitoista pistettä. Joukkue on tahkonnut marraskuun ikkunassa jo kaksi ottelua hyvinkin vahvoin tuloksin. Ensin Israel kaatui kotona maalein 1-0, ja viimeksi Kosovo haki pisteen Sveitsistä lukemin 1-1.

Valko-Venäjälle kuluva karsinta on ollut odotetun vaikea, mutta joukkue on onnistunut loppua kohden parantamaan menoaan. Maa on hävinnyt kuudesta edellisestä ottelustaan ainoastaan yhden, ja lokakuussa Valko-Venäjä sai ruuvattua yllätystasurit sekä Romaniaa että Sveitsiä vastaan. Viime lauantaina heppoinen Andorra kaatui niukasti mutta ansaitusti maalein 1-0, ja näin ollen pisteitä on plakkarissa yhteensä yhdeksän.

Joukkueitten välillä ei ole perustasossa valtavaa eroa, eikä kumpikaan ole kovinkaan tasainen suorittaja. Kosovo on kuitenkin kohtalaisen kova kotijoukkue, ja se saa tiistaina jälleen etua Pristinan stadionin muhkuraisesta pellosta. Kotivoitto toteutuu noin 55 prosentin todennäköisyydellä, mutta isäntien hyökkäys ei juurikaan herätä luottamusta. Illan parhaat vetoideat löytyvät matalista maalimääristä, ja panostukseen lähtee ottelun alle 2,5 osumaa mainiolla yli 1,70 kertoimella.

I-lohkon tilanne

  1. Romania, 5-4-0, 15:5, 19p
  2. Sveitsi, 4-5-0, 22:10, 17p
  3. Israel, 3-3-3, 9:11, 12p
  4. Kosovo, 2-5-2, 10:9, 11p
  5. Valko-Venäjä, 2-3-4, 8:14, 9p
  6. Andorra, 0-2-7, 3:18, 2p

Kosovosta on muodostunut varsin vaikeasti ennakoitava joukkue, ja myös kuluvassa karsinnassa sen touhu on ollut melko arvaamatonta. Joukkue jäi maaliskuussa kotonaan tasapeliin Andorran kanssa mutta onnistui myöhemmin puristamaan pistejaon myös Romaniaa ja Sveitsiä vastaan. Kosovo puolustaa Pristinassa hyvinkin kurinalaisesti, eikä sen kotipeleissä tempo pääse kohoamaan kummoiseksi.

Viimeksi isäntien seinään törmäsi reilu viikko sitten Israel, joka taipui melko tapahtumaköyhässä ottelussa tappioon lukemin 1-0. Stadionin nurmi oli jo tuolloin karmaisevassa kunnossa, eikä tuolla alustalla ole mahdollista toteuttaa kovinkaan kontrolloituja kuvioita. Tiistaina Kosovo tulee viettämään enemmän aikaa pallon kanssa, mutta tuskin senkään hitaanlainen pelinrakentelu tulee montaa tonttia tuottamaan.

Kosovon viisi viimeistä ottelua (EM-k)

  • 18.11.2023, Sveitsi – Kosovo, 1-1
  • 12.11.2023, Kosovo – Israel, 1-0
  • 12.10.2023, Andorra – Kosovo, 0-3
  • 12.9.2023, Romania – Kosovo, 2-0
  • 9.9.2023, Kosovo – Sveitsi, 2-2

Valko-Venäjä starttasi I-lohkoon viitoskorista, ja se on myös päätymässä ryhmän viidennelle sijalle. Karsinta alkoi kolmella odotetulla tappiolla lohkon suosikkeja vastaan, mutta kesäkuussa joukkue onnistui lyömään Kosovon Budapestissa maalein 2-1. Valko-Venäjä on Kosovon tapaan jokseenkin arvaamaton nippu, ja lokakuun ikkunassa se tahkosi Romanian kanssa kiikarit taululle ennen kuin hurjasteli Sveitsin vieraana räväkän 3-3 tasapelin.

St Gallenissa käyty koitos oli tilastollisesti melkoinen kummajainen, jossa Valko-Venäjän kaikki kolme maalia kohti osunutta kutia päätyivät myös verkon perukoille. Perustasoltaan vieraitten hyökkäys on kuitenkin Euroopan häntäpäätä, ja ilman osumaa jääminen Kosovossa ei tähän saumaan juurikaan yllättäisi.

Valko-Venäjän viisi viimeistä ottelua (EM-k)

  • 18.11.2023, Valko-Venäjä – Andorra, 1-0
  • 15.10.2023, Sveitsi – Valko-Venäjä, 3-3
  • 12.10.2023, Valko-Venäjä – Romania, 0-0
  • 12.9.2023, Israel – Valko-Venäjä, 1-0
  • 9.9.2023, Andorra – Valko-Venäjä, 0-0

Joukkueitten välisessä edellisessä ottelussa Kosovo lähti ottamaan aloitetta, mutta se ei kyennyt 59 prosentin pallonhallinnallaan luomaan montaakaan maalipaikkaa. Valko-Venäjä onnistui tuolloin yhden lyhyen painostusjaksonsa aikana veivaamaan kaksi osumaa, mutta kokonaisuudessaan 2-1 loppulukemat olivat pelitapahtumiin peilaten jonkin verran yläkanttiin.

Tiistain panoksettomasta ottelusta on odotettavissa melko seesteinen iskujenvaihto, jossa jäädään alle 2,5 maaliin lähes kuusi kertaa kymmenestä. Slotamban, House of Spinsin ja Sportunan underista tarjoamat kertoimet kelluvat 1,75 lukeman tuntumassa ja muodostuvat näin ollen mainioiksi vetokohteiksi.

Vihje: 
Alle 2,5 maalia