EM-karsinta, C-lohko
20.11.2023 klo 21:45
EM-karsinnan maanantain kierroksen kuumin ottelu käydään C-lohkossa, jossa Ukraina ja Italia ratkovat keskenään suoran kisapaikan kohtalon. Kamppailu hurjastellaan nimellisesti Ukrainan kotipelinä Leverkusenin BayArenalla, ja nyt on aika jakaa ilmaiset jalkapallo vihjeet tähän huikeaan jännitysnäytelmään.
Ukrainan otteet ovat hieman heitelleen läpi karsinnan, mutta se on onnistunut naaraamaan seitsemästä ottelustaan kolmesoista pinnaa. Selviytyminen Saksan lopputurnaukseen vaatii kuitenkin päätöspelissä voiton Italiasta. Lokakuun karsintaikkunassa Ukraina voitti pienistä vaikeuksista huolimatta lohkon heikommat maat Pohjois-Makedonian ja Maltan.
Italian rekordi on Ukrainan kanssa identtinen 4-1-2, mutta koska joukkue voitti ensimmäisen keskinäisen ottelun riittää sille maanantaina tasapeli kisalipun lunastamiseen. Azzurri nousi viime perjantaina kolmeentoista pisteeseen kaadettuaan Pohjois-Makedonian Roomassa värikkäitten vaiheitten jälkeen lukemin 5-2.
Ukraina ei pääse tässäkään ottelussa nauttimaan todellisesta kotiedusta, eikä se ole varsinaisesti vakuuttanut pelillisesti karsinnan kuluessa. Myös Italialla on ollut omat ongelmansa, mutta sinipaidat tulee nostaa laadukkaamman ja leveämmän materiaalinsa turvin noin 55 prosentin suosikiksi. Ukraina on kerännyt markkinoilla hieman liikaa arvostusta, joten Italian suora voitto tasan kahden kertoimella muodostuu erinomaiseksi vetokohteeksi.
C-lohkon tilanne
Englannin mentyä jo menojaan C-lohkon kärjessä kohdistuvat katseet ryhmän päätöskierroksella Leverkuseniin. Ukraina on tahkonnut evakkonsa aikana kolme kotipeliään eri puolilla Eurooppaa, ja toistaiseksi se on selvinnyt nimellisistä kotiotteluistaan ilman tappioita. Joukkueen paras suoritus nähtiin syyskuussa, kun se puristi Wroclawissa Englantia vastaan 1-1 tasapelin. Pelillisesti Ukraina oli tuossa kamppailussa kuitenkin varsin heikko etenkin hyökkäyssuuntaan häviten pallonhallinnan prosentein 32-68 ja laukaukset lukemin 2-11.
Ukrainan maajoukkuetta on luotsannut kesäkuun alusta lähtien Sergei Rebrov, ja tuloksellisesti meno on ollut miehen alaisuudessa varsin vahvaa. Tilastollisesti joukkue on ollut kuitenkin vaisu, ja todellisuudessa touhu on ollut läpi karsinnan hyvinkin epävarmaa. Italian vieraana syyskuussa Ukraina oli kenttätapahtumissa selvästi kehnompi osapuoli, ja pallonhallintaprosentit kirjattiin Azzurrille 64-36 ja laukaukset peräti 22-9. Tappioon maalein 2-1 päättyneessä ottelussa Ukrainan kiri jäi Italian puristuksessa todella vaisuksi, eivätkä vieraat saaneet toisella puolikkaalla tappioasemassa aikaan ainuttakaan laukausta kohti maalia.
Ukrainan ottelut EM-karsinnassa
Myös Italialla vaihtui päävalmentaja kesken EM-karsinnan, ja projektia on vetänyt nyt viiden pelin verran Luciano Spalletti. Mies on ajanut omia kuvioitaan hiljalleen sisään, mutta mitään täysin mullistavaa joukkueen pelitavassa ei olla nähty. Ajoittain Italia vääntää ehkäpä hieman entistä rohkeammin, mutta uuden luotsin työkalupakista löytyy myös tiiviisti puolustava ja vaikeasti murrettava pelitapa. Syyskuussa Spalletti vei taktisen puolen taiston Rebrovia vastaan selvästi nimiinsä, ja on vaikea nähdä Ukrainan pystyvän merkittävästi petraamaan tuosta kiskaisusta.
Italian ottelut EM-karsinnassa
Ukrainalle kelpaa siis ainoastaan voitto, mutta se ei todennäköisesti lähde kovinkaan aikaisin nostamaan riskitasoja. Italia tulee olemaan hallitsevampi osapuoli, ja se pyrkii ensisijaisesti eliminoimaan tilat Ukrainan vastahyökkäyksiltä. Spalletti ei luultavasti tule tekemään kummempia muutoksia Pohjois-Makedoniaa vastaan nähtyyn kokoonpanonsa, ja Italia saa jalkeille jälleen hyvinkin iskukykyisen miehistön.
Mikäli ottelu etenee pitempään tasatilanteessa, on Ukrainan pakko avata hieman pakettiaan, ja avoimessa iskujenvaihdossa Italialla on enemmän aseita hyökkäyspäässä. Italia on jo parissa kotipelissään päästänyt johtoasemassa vastustajan kaventamaan, mutta normaalisti Azzurrilta pitäisi hoitua myös johdon puolustaminen.
Isossa painepelissä on tietenkin muutamia liikkuvia osia, mutta ilmaiset jalkapallo vihjeet saa hieman maltillisellakin arviolla Italian voitolle 55 prosentin todennäköisyyden. Sportunan, NordsCasinon ja Divas Luckin kohteeseen puskema tasan kahden kerroin on tulikuuma markkinatoppi, jonka suosittelemme ruuvaamaan pikimmiten talteen.