EM-karsinta, B-lohko
18.11.2023 klo 21:45
Hollannilla on mahdollisuus varmistaa voitolla EM-kisapaikkansa, kun se saa lauantaina vastaansa Irlannin. Nyt kertaamme tarkemmin ottelun lähtökohdat ja jaamme ilmaiset jalkapallo vihjeet illan mielenkiintoiseen taistoon.
Hollanti on tehnyt karsinnassa toistaiseksi jokseenkin varmaa työtä, ja se on kerännyt kuudesta ottelusta kaksitoista pistettä. Ainoat kaksi tappiota ovat tulleet lohkon kärkimaata Ranskaa vastaan. Viime kierroksella Oranje otti valtavan harppauksen kohti lopputurnausta kaatamalla Kreikan Ateenassa nihkeästi maalein 1-0.
Irlannin karsinnasta on tulossa täysi katastrofi. Joukkue on kairannut ainoat pisteensä kahdessa ottelussa pikkuista Gibraltaria vastaan, ja kisahaaveet haudattiin jo kauan sitten. Lokakuussa Irlanti hävisi kotonaan Kreikalle maalein 2-0 todella vaisun esityksen jälkeen ennen kuin onnistui lyömään Gibraltarin vieraissa lukemin 4-0.
Hollanti on materiaaliltaan useamman pykälän vahvempi, ja se tulee nostaa Amsterdamin illassa yli 80 prosentin suosikiksi. Ilman panosta palloileva Irlanti tuskin pysyy isäntien vauhdissa mukana, ja näistä asetelmista parhaaksi pelivalinnaksi muodostuu vähintään kahden maalin kotivoitto.
B-lohkon tilanne
Hollannin meno ei ole ollut kuluvassa karsinnoissa erityisen säkenöivää, mutta se on onnistunut voittamaan lohkon ykköshaastaja Kreikan sekä kotona että vieraissa. Oranje on jo nyt erittäin lähellä kisapaikkaa, sillä se kohtaa päätöskierroksella vielä Gibraltarin samalla kun Kreikka hakee pakkovoittoa Ranskaa vastaan. Hollanti haluaa kuitenkin varmistaa homman myös matemaattisesti jo lauantaina, joten odotettavissa on jälleen ammattimainen kiskaisu kotiyleisön edessä.
Hollannilla on pari merkittävää poissaoloa, ja ainakin Steven Bergwijn ja Nathan Ake ovat loukkaantumisten takia sivussa. Rosterissa on kuitenkin runsaasti laatua, ja manageri Ronald Koeman on suorittamassa hiljalleen pientä sukupolvenvaihdosta. Ranskaa ja Kreikkaa vastaan vastuuta saivat muun muassa Tijjani Reijnders, Quilindschy Hartman ja Lutsharel Geertruida. Oranssipaitojen pelitapa on edelleen hyvinkin hyökkäävä, ja ylöspäin tehoista vastaavat muun muassa Xavi Simons ja Cody Gakpo.
Hollannin ottelut EM-karsinnassa
Irlannin futis kyntää edelleen varsin syvällä, ja joukkueen ilonaiheet ovat olleet viime vuosina todella harvassa. Materiaali on korkeintaan keskinkertaista, eikä päävalmentaja Stephen Kenny ole saanut piiskattua miehistöään ihmetekoihin. Etenkin hyökkäys on erittäin vaisua, ja Gibraltar-pelit pois lukien Irlanti on neppaillut kuluvassa karsinnassa ainoastaan neljä maalia. Lauantaina rosterista puuttuvat todennäköisesti sekä Evan Ferguson että Chiedozie Ogbene, ja on vaikea nähdä mistä vieraat pystyvät Cruijff Arenalla kaivamaan pistesuoritukseen tarvittavat tehot.
Irlannin ottelut EM-karsinnassa
Joukkueet kohtasivat viimeksi syyskuun alussa Dublinissa, ja tuolloin Irlanti pääsi alun rymistelyllään yllättämään Koemanin suojatit. Isännät siirtyivät johtoon alkuminuuttien rankkarilla, mutta tuo sutaisu jäi lopulta Irlannin ainoaksi laukaukseksi kohti maalia. Hollanti otti toisella jaksolla kontrollin itselleen ja marssi lopulta helpohkoon voittoon. Oranje tulee dominoimaan kenttätapahtumia kotonaan vieläkin väkevämmin, ja vieraitten tontit tulevat olemaan todella harvassa.
Hollannin nollapeli toteutuu yli kuusi kertaa kymmenestä, eikä Irlannin puolustaminen tappioasemassa herätä luottamusta. Vähintään kahden maalin kotivoitolle voidaan antaa jopa lähes 65 prosentin todennäköisyys, joten esimerkiksi Quick.Betin, Slotamban ja ZodiacBetin merkille puskemat noin 1,65 kertoimet riittävät mukavasti peleille.