EM-karsinta, C-lohko
17.10.2023 klo 21:45
EM-karsinnan C-lohkossa lähestytään ratkaisun hetkiä, ja tiistai-illan huippuottelussa pisteistä taistelevat Englanti ja Italia. Nyt puimme tarkemmin läpi kamppailun lähtökohdat ja laitamme kehiin illan parhaat ilmaiset jalkapallo vihjeet.
Englanti koki karsinnan ensimmäisen pistemenetyksensä viime kierroksella jäätyään Ukrainan vieraana 1-1 tasapeliin. Joukkue painaa edelleen kuitenkin lohkon kärkipaikalla, ja voitolla kisapaikka varmistuisi ennen marraskuun otteluita. Englannilla ei ollut viikonloppuna karsintapeliä, mutta se voitti harjoitusottelussa perjantaina Australian kakkosmiehistöllään maalein 1-0.
Italia keikkuu C-lohkon kakkosena kolme pinnaa Englannin perässä. Azzurri voitti lauantaina ryhmän jumboksi jääneen Maltan kotonaan helposti lukemin 4-0. Italia tarvitsee kisapaikkaa ajatellen kipeästi pisteitä, sillä Ukraina on tällä hetkellä sen kanssa tasapisteissä.
Englannilla on jalkeilla todella laadukas ryhmä, ja maa nauttii varsin vahvaa kotietua. Markkinoilla on kuitenkin hieman yliarvioitu joukkueitten välistä tasoeroa, joten Italian menestyksistä on tarjolla mainioita ylikertoimia.
C-lohkon tilanne
Englanti on tekemässä tässäkin arvokisakarsinnassa väkevää työtä, ja napatakseen lopputurnauspaikan se tarvitsee kolmesta jäljellä olevasta ottelustaan enää yhden voiton. Syyskuun Ukraina-peli oli joukkueelta etenkin hyökkäyssuuntaan harvinaisen vaisu, vaikka Englanti tosin tuotakin ottelua kontrolloi varsin vahvasti. Myös perjantainen esitys Australiaa vastaan oli hieman lepsu, mutta tuon pelin päävalmentaja Gareth Southgate käytti täysin pelaajakokeiluihin. Italiaa vastaan kehissä on luonnollisesti ykkösnyrkki, joka on tasoltaan tällä hetkellä Euroopan ehdotonta eliittiä.
Englannin ottelut EM-karsinnassa
Italian uusi aikakausi tuoreen päävalmentajan Luciano Spallettin johdolla on alkanut kohtalaisen mukavasti. Azzurri tosin tiputti pisteitä miehen debyytissä syyskuun alussa Pohjois-Makedoniaa vastaan, mutta joukkueen peli-ilme oli kuitenkin erittäin hyvä. Voitot Ukrainasta ja Maltasta tulivat rutiinilla, ja Ukraina-ottelukin olisi pitänyt saada pakettiin hieman nähtyä helpommin. Englantia vastaan Spalletti pääsee toistaiseksi selvästi kovimpaan testiin, ja on erittäin mielenkiintoista nähdä, minkälainen taktinen taisto illan väännöstä kehkeytyy.
Italian ottelut EM-karsinnassa
Italian ottelut Kansojen Liigan finaaliturnauksessa
Englanti saa kehiin vahvan kokoonpanon, vaikkakin Bukayo Saka ja Luke Shaw missaavat ottelun vammojen takia. Southgate luottanee 4-2-3-1 muotoonsa, joka on kaikilla osa-alueilla hyvässä kuosissa. Italialla on muutama merkittävä poissaolo, ja joukkueelta puuttuvat Lontoon reissulta Federico Chiesa, Ciro Immobile, Mattia Zaccagni, Sandro Tonali sekä Nicolo Zaniolo. Sinipaitojen materiaali on juuri nyt kuitenkin varsin laadukas ja leveä, ja myös vieraat pääsevät taistoon kovalla avauksella.
Italiasta löytyi viime kesän Kansojen Liigan finaaliturnauksessa hyvinkin vauhdikas ja runsasmaalinen puoli, mutta tuolloin puikoissa oli vielä edellinen päävalmentaja Roberto Mancini. Spallettin pelitapa on periaatteessa melko hyökkäävä, mutta Wembleyllä Italian voidaan odottaa ainakin alkuvaiheissa vetäytyvän hieman puolustusasemiin. Englannin vahvasta hyökkäyksestä huolimatta ottelun maaliodottama ei kohoa erityisen korkeaksi, ja luvassa on hieman markkinan arviota tasaisempi mittelö.
Tiistaina taistellaan isoista pisteistä, ja meidän papereissamme Italia yltää vähintään tasuriin hieman yli 45 prosentin todennäköisyydellä. Ilmaiset jalkapallo vihjeet ottaa tällä kertaa tasoitusta aasialaiselta puolelta tasan maalin verran. EmirBet puskee kohteeseen maistuvaa kerrointa 1,68, ja ottelu löytyy lisäksi muun muassa ExtraVegasin ja SG Casinon listoilta.