EM-karsinta, I-lohko
16.6.2023 klo 21:45
EM-karsinnan I-lohko jatkuu perjantaina kolmella ottelulla, ja Kosovo lähtee metsästämään rupeaman avausvoittoaan Romanian kustannuksella. Nyt perkaamme läpi kamppailun lähtökohdat ja jaamme ilmaiset jalkapallo vihjeet illan peliin.
Kosovon karsinta alkoi mainiolla vieraspisteellä Israelin luolasta, mutta toisessa pelissään joukkue jäi surkeaan tasuriin kotonaan Andorraa vastaan. Viime vuoden Kansojen Liigan C-sarjassa Kosovo oli melko pirteä mutta jämähti kuitenkin kakkoseksi selvästi Kreikan perässä.
Romania otti maaliskuun EM-karsintapeleissään odotetut voitot Andorrasta ja Valko-Venäjästä, eikä joukkueen tarvinnut vielä venyä läheskään parhaimpaansa. Viime syksynä Romania putosi niukasti Kansojen Liigan B-tasolta jäätyään huipputasaisessa lohkossa Suomen ja Montenegron taakse.
Materiaaliltaan Romania on jonkun verran vahvempi, mutta kotietu tasaa luonnollisesti puntteja. Kosovo on varsin arvaamaton, mutta melko laadukasta Romanian nippua vastaan sitä on vaikea nostaa suosikin asemaan. Meidän papereissamme ottelu on likipitäen tasabookki, joten vieraitten kertoimista on nipistettävissä mukavasti ilmaa.
I-lohkon tilanne
Kosovo oli vuoden 2021 MM-karsinnassa haastavan lohkonsa jumbo, ja 2022 Kansojen Liigassa se voitti ne, kenet piti mutta hävisi kahdesti Kreikalle ja kertaalleen Pohjois-Irlannille. Maan perustaso ei ole kovin vahva, mutta hyvänä päivänä joukkue pystyy kiusailemaan isompiaan. EM-karsinnan avauksessa Kosovo oli lähellä yllätysvoittoa Israelin vieraana, mutta ottelu päättyi lopulta aika lailla ansaittuun pistejakoon. Andorra-peli olikin sitten hermostuneilta isänniltä melkoinen rimanalitus, ja pisteitten pudottaminen kääpiömaata vastaan jotakuinkin pudotti Kosovon EM-kisaspekulaatioista pois.
Kosovon viisi viimeistä ottelua
Romania esiintyi vuoden 2021 MM-karsinnassa ajoittain erinomaisesti, mutta viime vuoden Kansojen Liigassa tuli lopulta lunta tupaan ja putoaminen C-tasolle. Joukkueen menosta puuttuu tasaisuutta, ja vuoristorata aaltoilee railakkaasti jopa yksittäisten otteluitten sisällä. Montenegro-tappioita lukuun ottamatta homma oli kuitenkin KL-riennoissa melko hyvin koossa, ja syksyn otteluissa Romania otti Suomelta ja Bosnialta yhteensä neljä pinnaa.
EM-karsinnan avauspeleissä Romanian iskukyvystä ei vielä saatu kummoistakaan kuvaa, sillä Andorra ja Valko-Venäjä olivat molemmat varsin heikossa kuosissa. Romania otti molemmista rutiinivoitot ilman erityistä revittelyä. Kuudella pinnalla joukkue on vahvassa asemassa I-lohkon kakkosena tasapisteissä Sveitsin kanssa, ja Kosovon ja Israelin välinen ensimmäisen kierroksen tasuri oli Romanialle erittäin tervetullut tulos.
Romanian viisi viimeistä ottelua
Kosovo joutuu tulemaan perjantaina toimeen ilman muutamaa avainpelaajaansa. Armeniaa vastaan avauksessa nähty kolmikko Florent Hadergjonaj, Valon Berisha ja Arber Zeneli puuttuu tällä kertaa rosterista. Romania sen sijaan pääsee kesän vääntöihin jotakuinkin optimiavauksellaan.
Kosovon tilanne on siis tukala, eikä sille kelpaa perjantaina mikään muu kuin voitto. Kotijoukkueen pitäisi lähteä viemään peliä rohkeasti, mutta sen varsin kevyellä materiaalilla hallinnan ottaminen tulee olemaan hankalaa. Romanian hyökkääminen on laadukkaampaa, ja avoimessa kamppailussa sillä on erinomainen mahdollisuus jatkaa karsintaa puhtaalla pelillä.
Kosovo on silloin tällöin yllätysvalmis etenkin kotonaan, mutta ero perustasossa kallistaa vaakaa tällä hetkellä melko vahvasti Romanian suuntaan. Parhaaksi vetomuodoksi valikoituu kakkonen Draw No Bet -lisällä, jolloin mahdollisella tasapelillä panokset palautetaan. Muun muassa Gomblingo, Pinnacle ja Mr Green puskevat merkille fantastisia ylikertoimia.