15.10.2023
klo
21:45
EM-karsinnat
Puola - Moldova
Puola -1,5
HappySlots 1,67
Hävitty
ASETA VETO

EM-karsinta, E-lohko

15.10.2023 klo 21:45

Puola – Moldova

EM-karsintojen E-lohkossa käydään sunnuntaina kaksi isoa peliä, ja myöhäisillan ottelussa Puola isännöi Moldovaa. Isännille kelpaa kisapaikkaa ajatellen ainoastaan voitto, ja nyt ilmaiset jalkapallo vihjeet käy tarkemmin läpi kamppailun ennakkoasetelmat.

Puolalle viime torstain kierros oli erinomainen, sillä samalla kun isännät hakivat helpot kolme pinnaa Färsaarilta, ryhmän pääkilpailijaksi muodostunut Tshekki hävisi oman ottelunsa lohkokärki Albanialle. Puola ei joutunut omassa ottelussaan ihmeitä esittämään, mutta suoritus uuden päävalmentajan Michal Probierzin debyytissä oli ammattimainen.

Moldovallakin on edelleen saumat selviytyä lopputurnaukseen, mutta sen mahdollisuudet ovat todella kovan loppuohjelman vuoksi hyvin laihat. Joukkue oli karsinnassa torstaina huilivuorossa ja kävi häviämässä ystävyysottelussa Ruotsille maalein 3-1.

Moldova on venynyt karsinnoissa jo pariinkin kertaan lohkon isompia maita vastaan, mutta tasoero Puolaan on kuitenkin eittämättä valtava. Isännät tulee nostaa Varsovassa noin 85 prosenttiseksi suosikiksi, ja isojen kotivoittojen kertoimissa on tällä hetkellä mukavasti ilmaa.

E-lohkon tilanne

  1. Albania, 4-1-1, 11:3, 13p
  2. Puola, 3-0-3, 8:8, 9p
  3. Tshekki, 2-2-1, 7:5, 8p
  4. Moldova, 2-2-1, 5:5, 8p
  5. Färsaaret, 0-1-5, 2:12, 1p

Ilmaiset jalkapallo vihjeet kävi Puolan tilannetta läpi jo ennen sen torstain ottelua, ja täydet pisteet sekä nollapeli irtosivat Torshavnissa lopulta erittäin helposti. Kummoinen mittari Färsaaret ei ollut, ja Moldova on perustasoltaan saarelaisten kanssa samassa kastissa. Voittamalla sunnuntaina Moldovan ja marraskuussa päätöspelissä Tshekin Puola varmistaa paikkansa EM-lopputurnauksessa.

Puolustuspäässä Puolalla ei ollut Färsaaria vastaan minkäänlaista hätää. Se vei pallonhallinnan prosentein 66-34 ja laukaukset 13-2. Murtautumiset eivät tulleet aivan vaivatta, mutta Puolan hyökkäyspäässä löytyy Piotr Zielinskin ja Arkadiusz Milikin johdolla riittävästi osaamista maanosan heikompien maitten takalinjojen puhkomiseen. Kesäkuussa Puola oli edellisen päävalmentajansa Fernando Santosin kanssa jokseenkin hukassa, kun se hävisi Moldovalle Chisinaussa karmaisevan sulamisen päätteeksi maalein 3-2. Tappio on varmasti pelaajistolla tuoreessa muistissa, eikä isänniltä kannata odotella samanlaista törttöilyä toistamiseen.

Puolan ottelut EM-karsinnassa

  • 12.10.2023, Färsaaret – Puola, 0-2
  • 10.9.2023, Albania – Puola, 2-0
  • 7.9.2023, Puola – Färsaaret, 2-0
  • 20.6.2023, Moldova – Puola, 3-2
  • 27.3.2023, Puola – Albania, 1-0
  • 24.3.2023, Tshekki – Puola, 3-1

Moldovalla on ollut tapana jäädä arvokisakarsinnoissa lohkonsa jumboksi, joten nykyinen kiskaisu on ehdottomasti maan historian vahvin. Joukkue heitti ilmoille pientä varoitusta jo maaliskuussa, kun se puolusti kotonaan Tshekkiä vastaan upean maalittoman tasurin. Puola-voitto meneekin sitten maan futishistorian suoritusten kärkipäähän, mutta pelillisesti Moldova kuuluu edelleen Euroopan alimpaan koriin.

Moldovan ottelut EM-karsinnassa

  • 10.9.2023, Färsaaret – Moldova, 0-1
  • 20.6.2023, Moldova – Puola, 3-2
  • 17.6.2023, Albania – Moldova, 2-0
  • 27.3.2023, Moldova – Tshekki, 0-0
  • 24.3.2.23, Moldova – Färsaaret, 1-1

Puola joutuu tulemaan edelleen toimeen ilman Robert Lewandowskia, mutta Moldovaa vastaan hyökkäyksestä pitäisi löytyä riittävästi tehoja ilman ykkössentterin palveluksiakin. Probierzin aikakausi joukkueen puikoissa tulee jatkumaan sunnuntaina voittoisasti, ja uudella huolellisella suorituksella EM-kisapaikkaa hamuileva Puola ottaa varman voiton. Moldovalle ottelu ei ole sen harvinaisen hyvän lohkosijoituksen takia perinteinen puolustustaistelu, vaan omaa pakkovoittoaan metsästävältä vierasjoukkueelta voidaan odottaa jossakin kohtaa varsin aktiivista ja avointa menoa.

Asetelmat ovat Puolalle suotuisat, ja miinustasoitusta voi ruuvata mukaan haluamansa määrän. Kassanhallinnan kannalta parhaaksi linjaksi muodostuu Puolan -1,5 maalia, josta HappySlots puskee erinomaista kerrointa 1,67. Ottelu löytyy lisäksi muun muassa Flappy Casinon ja ExtraVegasin laajasta valikoimasta.

Vihje: 
Puola -1,5