13.10.2023
klo
21:45
EM-karsinnat
Hollanti - Ranska
Ranska DNB
ExtraVegas 1,66
Oikein
ASETA VETO

EM-karsinta, B-lohko

13.10.2023 klo 21:45

Hollanti – Ranska

EM-karsintojen perjantain huippuottelussa iskevät yhteen Hollanti ja Ranska. Nyt käymme läpi futisjättiläisten välisen ottelun ennakkoasetelmat ja jaamme ilmaiset jalkapallo vihjeet illan huikeaan taistoon.

Hollanti on kerännyt neljästä ottelustaan yhteensä yhdeksän pinnaa ja on tällä saldolla lohkon kakkosena. Suora kisapaikka on mukavasti Oranjen hyppysissä, sillä syyskuun karsintaikkunassa joukkue löi sekä Kreikan että Irlannin.

Ranska paahtaa B-lohkon kärjessä voitettuaan kaikki viisi ensimmäistä otteluaan. Viime kierroksella Irlanti meni Pariisissa rutiininomaisesti nurin maalein 2-0. Näin ollen Ranska ei ole edelleenkään päästänyt kuluvassa karsinnassa yhtäkään maalia omiin.

Ranskan materiaali on hieman laadukkaampi ja leveämpi, ja sen rutiinitaso on kivikova. Voitolla Les Bleus varmistaisi EM-kisapaikkansa ennen kahta viimeistä kierrosta. Hollannin puolustus ei ole täysin vakuuttanut päävalmentaja Ronald Koemanin alaisuudessa, ja isäntien rosteria nakertavat useat merkittävät poissaolot. Näistä asetelmista me saamme Ranskan hieman markkinan mielipidettä suuremmaksi suosikiksi, joten vierasvoitosta on hyvä lähteä liikkeelle päivän vetoja viritellessä.

B-lohkon tilanne

  1. Ranska, 5-0-0, 11:0, 15p
  2. Hollanti, 3-0-1, 8:5, 9p
  3. Kreikka, 3-0-2, 10:5, 9p
  4. Irlanti, 1-0-4, 5:7, 3p
  5. Gibraltar, 0-0-5, 0:17, 0p

Koemanin paluu Hollannin luotsiksi ei ole sujunut kovin vahvoissa merkeissä, vaikkakin kahdessa viime ottelussa joukkue on ollut kohtalaisessa tikissä. EM-karsinnan avauksessa Oranje tuhri omat tonttinsa ja sähläsi puolustuspäässä, ja tuloksena oli ruma 4-0 tappio Ranskan vieraana. Syksyn ottelut Kreikkaa vastaan kotona ja Irlantia vastaan vieraissa olivat suorituksina selvästi ehjempiä, vaikkakin Dublinissa Hollanti joutui yllättävän tiukoille.

Hollannin ottelut EM-karsinnassa

  • 10.9.2023, Irlanti – Hollanti, 1-2
  • 7.9.2023, Hollanti – Kreikka, 3-0
  • 27.3.2023, Hollanti – Gibraltar, 3-0
  • 24.3.2023, Ranska – Hollanti, 4-0

Hollannin peli oli varsin sekavaa kesäkuussa potkitussa Kansojen Liigan finaaliturnauksessa, ja joukkue hävisi sekä Kroatialle että Italialle avoimissa ja runsasmaalisissa otteluissa. Koeman ei ole kummoinen mestari puolustuksen organisoinnissa, ja vastustajat käyttivät Hollannin takalinjojen heikkouksia armotta hyväkseen. Oranjesta on toki sanottava, että sen hyökkäys on ajoittain todella laadukasta. Tällä hetkellä hyökkäyspään kokoonpanosta puuttuvat kuitenkin Cody Gakpo, Memphis Depay, Frenkie de Jong, Noa Lang ja Steven Berghuis, joten isäntien syömähampaat ovat juuri nyt varsin tylsät.

Hollannin ottelut Kansojen Liigan finaaliturnauksessa

  • 18.6.2023, Hollanti – Italia, 2-3
  • 14.6.2023, Hollanti – Kroatia, 2-4 aet

Ranska toipui viime talven MM-kisojen dramaattisesta finaalitappiosta nopeasti, ja joukkue on ollut mukavassa vireessä EM-karsintapeleissään. Mitään hurjaa ilotulitusta ei olla tuota avauspäivän Hollanti-voittoa lukuun ottamatta nähty, mutta päävalmentaja Didier Deschampsin nippu osaa ruuvata voittoja pienemmilläkin kierroksilla. Kreikan ja Irlannin hyökkäykset Les Bleus on pysäyttänyt oikeastaan ilman minkäänlaisia pulmia, ja hyökkäyksestä on löytynyt tarpeeksi rutiinia ja tulivoimaa mainion viiden pelin mittaisen voittoputken rakenteluun.

Ranskan ottelut EM-karsinnassa

  • 7.9.2023, Ranska – Irlanti, 2-0
  • 19.6.2023, Ranska – Kreikka, 1-0
  • 16.6.2023, Gibraltar – Ranska, 0-3
  • 27.3.2023, Irlanti – Ranska, 0-1
  • 24.3.2023, Ranska – Hollanti, 4-0

Hollannilla on tapana tarjota etenkin kotonaan varsin värikästä futisviihdettä, ja Koemanin pelikirja on kokonaisuudessaan hyvinkin hyökkäysvoittoinen. Poissaolojen takia isännillä saattaa kuitenkin olla melkoisia vaikeuksia, ja edellä mainittujen ukkojen lisäksi Hollannilta puutuu puolustuspäästä Matthijs de Ligt, Sven Botman, Jurrien Timber ja Tyrell Malacia sekä lisäksi ykkösmaalivahti Mark Flekken.

Myös Ranskalla on muutamia loukkaantumisia, mutta leveästä rosterista löytyy päteviä paikkaajia. Etenkin mikäli ottelun tempo kehkeytyy korkeaksi, tulevat vieraat repimään Hollannin puolustukseen voittoon riittävät aukot. Meidän papereissamme Ranska ansaitsee siipirikkoista vihua vastaan 45 prosentin suosikin aseman, joten kakkosesta tarjolla olevat yli 2,30 hinnat kohoavat kelpo pelikohteiksi.

Maltillisemmille suosittelemme Ranskaa Draw No Bet -muodossa. ExtraVegas antaa merkille maistuvat kertoimen 1,66, ja tämä huippupeli löytyy lisäksi muun muassa SG Casinon ja ZodiacBetin valikoimasta.

Vihje: 
Ranska DNB