EM-karsinta, H-lohko
10.9.2023 klo 16:00
Kazakstan yrittää pitää EM-kisahaaveensa hengissä, kun se kohtaa karsinnan sunnuntain kierroksella Pohjois-Irlannin. Nyt puimme läpi ottelun lähtökohdat ja jaamme ilmaiset jalkapallo vihjeet iltapäivän taistoon.
Pirteästi karsinnan kevään ja kesän otteluissaan esiintynyt Kazakstan sai torstaina pahan kolauksen, kun se hävisi kotonaan Suomelle maalein 1-0. Näin ollen joukkueella on viiden kierroksen jälkeen kasassa edelleen yhdeksän pistettä, ja sijoitus valahti ryhmässä neljänneksi.
Pohjois-Irlanti koki karsinnassa jo neljännen peräkkäisen tappion, kun se kävi torstaina ottamassa Slovenialta kuokkaan lukemin 4-2. Maan kisaunelmat on jo kuopattu, ja syksyn loput pelit voidaan käyttää hieman treenimielessä ja uusia pelaajia sisään ajaessa.
Kamppailuun lähdetään erittäin tasaisista asetelmista, ja markkinoilla kamppailu onkin saatu jotakuinkin tasabookiksi. Kazakstanin toipuminen Suomi-tappiosta on pieni kysymysmerkki, ja muutenkin ottelussa on hieman liikaa muuttujia, jotta 1X2-kertoimista löytyisi pelattavaa. Maalimäärästä löytyy sen sijaan napakka tärppi. Bookkerit ovat painaneet pelin kertoimissaan todella vahvasti underin puolelle, joten ilmaiset jalkapallo vihjeet lähtee rohkeasti haistelemaan runsasmaalisia vaihtoehtoja.
H-lohkon tilanne
Kazakstanin yllätykset saivat siis tylyn lopun, kun Huuhkajat kävi naaraamassa Astanasta ansaitun 1-0 voiton. Isännät ovat edelleen näennäisesti mukana taistelussa kisapaikoista, mutta kun edessä ovat vielä vierailut Tanskaan, Suomeen ja Sloveniaan, vaikuttaa nousu lohkon kahden kärkeen lähes mahdottomalta.
Kazakstan tahkosi altavastaajana kevään kotipeleissään varsin runsasmaalisesti häviten ensin Slovenialle maalein 2-1 ja kaadettuaan perään Tanskan hurjan loppuhetkien nousun jälkeen lukemin 3-2. Kenttätapahtumissa joukkue oli vastustajiaan melko selvästi jäljessä, mutta vastaiskuihin lähdettiin ajoittain napakasti ja ennakkoluulottomasti. Suomen puristuksessa Kazakstanin hyökkäys hyytyi kuitenkin hyvinkin kevyesti, ja isännät saivat 43 prosentin pallonhallinnallaan aikaiseksi ainoastaan viisi maalintekoyritystä. Heikompaa Pohjois-Irlantia vastaan luvassa saattaa hyvinkin olla hieman rohkeampaa menoa ylöspäin, ja odotettavissa on astetta avoimempaa touhua.
Kazakstanin ottelut EM-karsinnassa
Pohjois-Irlanti ei ole onnistunut repimään heikosta materiaalistaan tulosta irti, ja sen karsinta lässähti viimeistään kesäkuussa, kun sekä Tanskalta että Kazakstanilta tuli tukkaan maalein 1-0. Viime torstaina joukkue lähti ennakkoluulottomasti ja ilman paineita Slovenian kaatoon, ja tuloksena oli 4-2 tappio värikkään ja aaltoilevat rallin jälkeen. Pohjois-Irlannin hyökkäys oli karsinnan alussa todella heikkoa, mutta Ljubljanassa joukkue nakutteli pirteästi kolmetoista maalintekoyritystä ja seitsemän kutia kohti maalia.
Pohjois-Irlannin ottelut EM-karsinnassa
Vieraat eivät todennäköisesti lähde Astanassakaan peruuttelemaan, ja ottelusta voidaan odottaa hieman markkinan arviota avoimempaa ja runsasmaalisempaa. Pohjois-Irlannin päävalmentaja Michael O´Neill saattaa tehdä ottelussa joitakin pelaajakokeiluita, joista vieraitten koheesio voi hieman kärsiä. Mikäli Pohjois-Irlanti ryhtyy hyökkäämään rohkeasti, on Kazakstanilla ehdottomasti saumat rokottaa terävillä vastaiskuillaan.
Näistä asetelmista runsasmaalisuus ansaitsee kokeilun, ja parhaaksi linjaksi muodostuu ottelun yli kaksi osumaa. BetPlays puskee merkille tulikuumaa markkinatoppia 2,01, ja tasan kahdella maalilla panokset palautetaan. Kohde on napsittavissa lisäksi muun muassa Bet247:n ja Flappy Casinon listoilta.