EFL Cup
20.12.2023 klo 22:00
Englannin liigacupin neljäs ja viimeinen puolivälierä huristellaan keskiviikkona, ja siinä kohtaavat Liverpool ja West Ham. Ottelu väännetään yksiosaisena ratkaisuun saakka, ja mahdollista tasapeliä seuraa rankkarikisa. Nyt ennakoimme kumpi puristaa jatkopaikan Anfield Roadin iltavalaistuksessa ja tarjoamme ilmaiset jalkapallo vihjeet tähän tuliseen taistoon.
Liverpoolin kausi on edennyt erinomaisissa merkeissä. Valioliigan puolella joukkue painelee toisena, ja Eurooppa-liigassa irtosi lohkovoitto. Viime sunnuntaina punapaidat jäivät vahvasta hallinnastaan huolimatta sarjaottelussa kotonaan maalittomaan tasapeliin Manchester Unitedia vastaan.
Myös West Hamin sesonki on ollut toistaiseksi varsin positiivinen, ja lontoolaiset majailevat Valioliigassa sijalla kahdeksan. Myös Hammers voitti oman EL-lohkonsa, ja viikonlopulta on alla mainio 3-0 kotivoitto Wolverhamptonista kotimaisessa liigassa.
Liverpool tulee tälläkin kierroksella kierrättämään miehistöään jonkin verran, sillä ensi lauantaina sillä on ohjelmassa Valioliigan mestaruustaistelun kannalta huipputärkeä ottelu Arsenalia vastaan. West Hamille EFL Cupin pokaali olisi hieman isompi saavutus, joten vierailta voidaan odottaa hyvinkin vahvaa kokoonpanoa. Pool on toki kotoaan suosikki, mutta markkinoilla on hieman aliarvioitu West Hamin mahdollisuuksia. Vierasvoitto erilaisilla tasoituksilla muodostuukin erinomaiseksi vetokohteeksi.
Liverpoolin viisi viimeistä ottelua
Liverpool on upeasti mukana Valioliigan mestaruuskamppailussa, kun kausi on pian puolessavälissä. Myös euromenestys on keväällä kiikarissa, ja EFL Cup on tänäkin vuonna joukkueelle hieman toissijainen kilpailu. Edellisellä kierroksella Pool peluutti Bournemouthin vieraana hieman kierrätettyä kokoonpanoa ja voitti ottelun niukasti mutta ansaitusti maalein 2-1. Manageri Jürgen Klopp antoi peliminuutteja keskikentällä kolmikolle Curtis Jones, Harvey Elliott ja Wataru Endo, ja puolustuksessa luutivat Konstantinos Tsimikas, Jarell Quansah ja Joe Gomez. Suurin osa edellä mainituista nimistä saanee vastuuta myös Hammersia vastaan.
West Hamin viisi viimeistä ottelua
West Ham on selviytynyt talven peliruuhkasta kohtalaisen hyvin, ja se taistelee tällä hetkellä Valioliigan taulukon viimeisitä eurosijoista. Hammers on ollut siis jälleen vahva myös euro-otteluissa, ja on mielenkiintoista nähdä kuinka vahvasti manageri David Moyes lähtee jahtaamaan liigacupin välieräpaikkaa. Itälontoolaiset kohtaavat ensi viikonloppuna sarjapelissä Manchester Unitedin, joten jotkut ykkösnyrkin miehet saattavat olla keskiviikkona lepovuorossa.
West Ham kaatoi viime kierroksella kotonaan Arsenalin maalein 3-1 tahkottuaan kamppailun lähestulkoon ykkösillään. Penkille jäi ainoastaan James Ward-Prowsen, jonka tilalle nostettiin Said Benrahma. Toisena topparina hääräsi Konstantinos Mavropanos, joka on jäänyt Valioliigassa vähemmille minuuteille. Hammersin leirissä terveystilanne on tällä hetkellä erinomainen, joten Moyesilla on saumat tehdä pientä säätöä kokoonpanoonsa ilman että joukkueen taso valtavasti laskee.
Liverpoolin ottelut EFL Cupissa
West Hamin ottelut EFL Cupissa
Riippumatta avauskokoonpanoista Liverpool tulee hallitsemaan tapahtumia ja viettämään valtaosan ajasta pallon kanssa. West Hamin pelitapa perustuu tässäkin kilpailussa tiiviiseen joukkuepuolustukseen, vastahyökkäyksiin ja erikoistilanteisiin. Poolin materiaali on leveää, mutta näistä asetelmista on vaikea ostaa markkinan isännille antamaa lähes 70 prosentin suosikin asemaa.
Meidän papereissamme Hammersilla on saumat pitää kamppailu Liverpoolin kierrätettyä miehistöä vastaan tasaisena, ja tällä kertaa lapulle lähtee kakkonen +1,5 maalin tasoituksella. Merkin kerroin keikkuu muun muassa VivatBetin, RevolutionCasinon ja SG Casinon lipulla mukavasti 1,75 lukeman tuntumassa.