Brasilian Serie A
25.6.2022 klo 03:30
Brasilian Serie A:ssa hurjastellaan jälleen viikonloppuna, ja lauantaiaamuna Suomen aikaa Internacional kohtaa Coritiban. Isännät ovat mukavassa tikissä ja majailevat sarjataulukossa paikalla viisi. Joukkueen upea kuudentoista tappiottoman ottelun putki katkesi viime viikonloppuna, kun Botafogo ryösti siltä pisteet kuumassa ottelussa maalein 2-3. Kyseessä oli Internacionalin kauden ensimmäinen kotitappio.
Coritiba ampaisee kierrokselle sijalta viisitoista. Joukkue oli alkukaudella pirteä ja napsi pisteitä kovalla tahdilla. Edellisen viiden pelin saalis on kuitenkin vain kaksi pinnaa, ja tappioputki venähti viime sunnuntaina jo kolmen ottelun mittaiseksi. Internacional kuuluu materiaaliltaan lähelle sarjan kärkipäätä, ja se nauttii vahvasta kotiedusta. Coritiba alkaa hyytyä pahasti kovassa ottelutahdissa, eikä se tule pysymään isäntien vauhdissa täyttä ysikymppistä. Kotivoitto toteutuu lähes kaksi kertaa kolmesta, joten ilmaiset jalkapallo vihjeet suosittelee nappaamaan maistuvat yli 1,60 kertoimet talteen.
Joukkueet Serie A:ssa 2022
Internacionalin meno on ollut viime kauden vaikeuksien jälkeen jälleen vahvaa. Se on keikkunut aivan sarjakärjen kintereillä koko alkukesän, ja joukkue marssi Copa Sudamericanassa vakuuttavaan lohkovoittoon ilman tappioita. Hyökkäys on saatu viime kierroksilla rajuun vireeseen, ja Colorados jätti kesäkuun puolivälissä vauhdikkaalla menollaan sekä Flamengon että Goiasin jalkoihinsa. Ottelu Botafogoa vastaan meni kuitenkin täysin penkin alle, kun Internacional päästi vieraat nousemaan kahden maalin takaa-ajoasemasta lopulta voittoon lisäajan viime hetkillä.
Internacionalin viisi viimeistä ottelua
Coritiba voitti kauden kahdeksasta ensimmäisestä pelistään peräti neljä, mutta viime aikoina sen koneesta on ollut bensa lopussa. Palmeirasin ja Bragantinon kanssa joukkue oli pahasti hukassa, ja viime kierroksella raju yritys Athletico Paranaensea vastaan päättyi lisäajalla valtavaan pettymykseen ja 0-1 tappioon. Näiden tappioitten myötä Coritiba on valahtanut lähelle putoamisrajaa, jonne se materiaalinsa puolesta jotakuinkin kuuluukin.
Coritiban viisi viimeistä ottelua
Kummassakin leirissä on muutamia poissaoloja. Internacionalilta puuttuvat pelikieltoa kärsivät Gabriel Mercado ja David. Rene, Bruno Gomes ja Gabriel Boschilia missaavat pelin loukkaantumisten takia. Coritibalta puuttuvat Diego Porfirio ja Warley, jotka napsivat itselleen punaiset kortit viime kierroksella. Lisäksi sivussa ovat loukkaantumisista kärsivät Andrey sekä Robinho. Isäntien laajempi materiaali kestää poissaolot vieraitten melko kapeaa rosteria paremmin.
Internacionalilla on ollut tapana aloittaa erittäin vauhdikkaasti, ja se tulee myös lauantaina iskemään kotonaan lujaa Coritiban kimppuun. Joukkue on onnistunut maalinteossa avausjaksolla kuudessa edellisessä kotipelissään, ja tulivoimainen nippu ei tule päästämään vieraita tälläkään kertaa helpolla pelin rytmiin mukaan. Viime kierroksen karmaiseva sulaminen pitää karistaa mielestä, ja Internacional tulee kävelemään Coritiban ylitse ja parantelemaan asemiaan taistelussa sarjan top-4 sijoituksista.
Internacional kotona 2022
Coritiba vieraissa 2022
Tasoero joukkueitten välillä on selvä, ja kotietu painaa vaakaa entisestään ykkösen suuntaan. Useat bookkerit kuten Betfair ja Mr Green tarjoavat kotivoitosta napakoita yli 1,60 kertoimia. Pinnaclen hinta 1,66 komeilee markkinatopissa, joten raapustamme Internacionalin voiton sieltä lapulle Juhannusviikonlopun iloksi.