30.1.2024
klo
13:30
AFC Asian Cup
Uzbekistan - Thaimaa
Thaimaa alle 0,5 maalia
NuBet 2,10
Hävitty
ASETA VETO

AFC Asian Cup

30.1.2024 klo 13:30

Uzbekistan – Thaimaa

Aasian mestaruuskisojen neljännesvälierät jatkuvat tiistaina, ja iltapäivän ensimmäisessä ottelussa jatkopaikasta taistelevat Uzbekistan ja Thaimaa. Uzbekistan keräsi alkulohkostaan viisi pistettä ja sijoittui ryhmän kakkoseksi Australian jälkeen. Joukkueen paketti on ollut hyvin kasassa, ja etenkin puolustaminen on ollut vahvaa.

Thaimaan saldo alkusarjasta oli myös viisi pistettä, ja se piti maalinsa puhtaana kaikissa kolmessa ottelussaan. Näin ollen maa nappasi hieman yllättäen lohkon kakkospaikan Saudi-Arabian takana.

Uzbekistan on perustasoltaan vahvempi ja nousee päivän pelissä lähes 60 prosentin suosikiksi. Thaimaan takalinjat ovat olleet toistaiseksi tiiviit, ja odotettavissa on varsin nihkeä ja niukkamaalinen vääntö. Uzbekistanin puolustustekeminen on myös laadukasta, ja matalista maalimääristä löytyy erinomaisia vetokohteita. Ilmaiset jalkapallo vihjeet seuloo lapulle Thaimaan alle 0,5 osumaa upealla kertoimella 2,10.

Uzbekistanin viisi viimeistä ottelua

  • 23.1.2024, Australia – Uzbekistan (AC), 1-1
  • 18.1.2024, Intia – Uzbekistan (AC), 0-3
  • 13.1.2024, Uzbekistan – Syyria (AC), 0-0
  • 21.11.2023, Uzbekistan – Iran (MM-k), 2-2
  • 16.11.2023, Turkmenistan – Uzbekistan (MM-k), 1-3

Uzbekistan väijyy Aasian futiksen terävimmän kärjen takana, ja sen perustekeminen on ollut viime vuosina jälleen AFC- ja MM-karsinnoissa vahvaa. Kuluvassa turnauksessa maalla on kohtalaisen väkevä nippu, ja alkulohkossa napsahti rutiininomaiset ja helpot nollapelit Syyriaa ja Intiaa vastaan. Uzbekistanin taso mitattiin kunnolla vasta Australia-ottelussa, josta muodostui odotetusti erittäin tasaväkinen. Uzbekistanin pakka pysyi erinomaisesti kasassa, ja lopulta laadukkaat tontit ja myös maalit menivät tasan 1-1.

Thaimaa varmisti jatkopaikkansa kaatamalla heikon Kirgisian maalein 2-0 ja puolustamalla Omania vastaan maalittoman tasurin melko heikkotasoiseksi jääneessä kamppailussa. Alkulohkon viimeisessä ottelussa Saudi-Arabiaa vastaan Thaimaa kierrätti miehistöään reippaasti, ja taululle saatiin kiikarit vihun rajusta painostuksesta huolimatta. Oman-kamppailun perusteella Thaimaan puolustusvoittoinen pelitapa toimii alaspäin mallikkaasti, mutta hyökkäyspäässä joukkueella on erittäin vähän tarjottavaa.

Thaimaan viisi viimeistä ottelua

  • 25.1.2024, Saudi-Arabia – Thaimaa (AC), 0-0
  • 21.1.2024, Oman – Thaimaa (AC), 0-0
  • 16.1.2024, Thaimaa – Kirgisia (AC), 2-0
  • 21.11.2023, Singapore – Thaimaa (MM-k), 1-3
  • 16.11.2023, Thaimaa – Kiina (MM-k), 1-2

Thaimaa hävisi Omania ja Saudi-Arabiaa vastaan pallonhallinnan prosentein 70-30, ja myös Uzbekistan tulee viettämään tiistaina suurimman osan ajasta pelivälineen kanssa. Luvassa on matalatempoinen taisto, jossa Thaimaa luottaa puolustuksensa pitävyyteen. Altavastaajan vastaiskuille ei löydy juurikaan tilaa organisoidun Uzbekistanin viedessä peliä, ja ottelun maaliodottama jää näistä asetelmista hyvin matalaksi.

Thaimaa jää ilman tehtyä osumaa hieman yli kerran kahdesta, joten NuBetin kohteeseen antama kerroin 2,10 lähtee heittämällä mukaan päivän peleihin. Ottelu löytyy lisäksi esimerkiksi Slots Hammerin ja WikiLuckin valikoimasta.

Vihje: 
Thaimaa alle 0,5 maalia