30.3.2021
klo
MM-karsinta
Turkki – Latvia 1, AH -2,5
Betsson 1,90
ASETA VETO

MM-karsinta, G-lohko 30.3.2021

Karsintoihin täydellisen alun kiskaissut Turkki haluaa jatkaa voittoputkeaan Latvian kustannuksella, kun taistelu MM-kisapaikoista jatkuu tiistaina. Isännät säntäsivät kahdella upealla voitolla lohkon kärkeen ja ovat lähellä saalistaa maksimipisteet kevään karsintaurakasta. Latvia sen sijaan jahtaa yhä avauspistettään kärsittyään viime viikolla kaksi niukkaa tappiota. Joukkue oli täysin viennissä molemmissa peleissä, ja nälkäinen Turkki tulee tekemään väsyneistä vieraista selvää jälkeä Istanbulin illassa.

Turkki oli ensimmäisen karsintaviikon ehkä positiivisin yllättäjä, kun se tyrmäsi ensin keskiviikkona Hollannin kotonaan 4-2 ja löi lauantaina Norjan puolueettomalla kentällä Malagassa 3-0. Lukemat ovat hieman mairittelevia, sillä Turkki paukutti otteluissa yhteensä kahdeksan kutia kohti maalia tehden siis peräti seitsemän rysää. Osumista suurin osa tuli täydellisesti onnistuneilla kaukovedoilla ja osittain vastustajan puolustuksen ja maalivahdin avustuksellakin. Otteista kuitenkin loisti ennakkoluulottomuus ja itseluottamus, ja näillä eväillä Turkki iskee varmasti lujaa myös heiveröisen Latvian kimppuun.

Useamman heikon MM- ja EM-karsinnan jälkeen Turkki paransi tekemistään huomattavasti vuoden 2019 EM-karsinnoissa. Se jäi ryhmässä toiseksi Ranskan jälkeen, mutta kisapaikka irtosi vahvalla saldolla 7-2-1 ja maalierolla 18-3. Kotona Turkki voitti viidestä pelistään neljä kokonaismaalierolla 8-0 kammettuaan muun muassa Ranskan upeasti 2-0. Viime vuonna Kansojen Liigan B-tasolla vauhti kuitenkin hyytyi, ja tiukassa kolmoslohkossa joukkue jäi viimeiseksi Unkarin, Venäjän ja Serbian taakse. Tuon kilpailun kaksi tappiota ovat kuitenkin ainoat, jotka Turkki on kokenut edellisessä 16 ottelussaan.

Turkin viisi viimeistä ottelua

  • 27.3.2021 Norja – Turkki (MM-k) 0-3
  • 24.3.2021 Turkki – Hollanti (MM-k) 4-2
  • 18.11.2020 Unkari – Turkki (KL) 2-0
  • 15.11.2020 Turkki – Venäjä (KL) 3-2
  • 14.10.2020 Turkki – Serbia (KL) 2-2

Viitoskorista MM-karsintalohkoon arvotulla ja Euroopan futiskääpiöitten joukkoon viime vuosina luisuneella Latvialla on takanaan masentava vuosikymmen. Voitot ovat olleet arvokisakarsinnoissa ja Kansojen Liigassa todella harvinaista herkkua, eikä suunta näytä muuttuvan lähiaikoina paremmaksi. Viime vuoden KL:ssa tuli käkeen jopa Maltalta, ja sekä Färsaaria että Andorraa vastaan Latvia sähläsi tasapelit.

Alkaneessa MM-karsinnassa Latvia on tuloksellisesti pärjännyt molemmissa peleissään kohtalaisesti, mutta pelillisesti se on ollut tiukasti jyrän alla. Keskiviikon kotiavauksessa joukkue käväisi jopa 1-0 johdossa, mutta Montenegro paineli ohi 2-1 voittoon pommitettuaan kärryistä pudonneita isäntiä vastaan toisella jaksolla peräti 20 laukausta. Lauantaina Hollannin vieraana Latvia oli täysi vastaantulija, ja isännät tykittivät ottelussa huikeat 36 kutia. Hollanti voitti vaatimattomasti 2-0 tuhlailtuaan kymmenkunta hyvää maalipaikkaa.

Latvian viisi viimeistä ottelua

  • 27.3.2021 Hollanti – Latvia (MM-k) 2-0
  • 24.3.2021 Latvia – Montenegro (MM-k) 1-2
  • 17.11.2020 Andorra – Latvia (KL) 0-5
  • 14.11.2020 Latvia – Färsaaret (KL) 1-1
  • 13.10.2020 Latvia – Malta (KL) 0-1

Vaikka Latvia onnistui viime viikolla heikoista esityksistä huolimatta välttämään selkäsaunan, alkaa sen rasituskyky tiistaina olla koetuksella joukkueen pyörittyä viimeiset puolitoista peliä täysin kujalla palloa jahdaten. Turkin laadukas ryhmä on kotonaan täynnä itseluottamusta kahden riemastuttavan voiton jälkeen ja haluaa parannella maalieroaan ja vahvistaa asemaansa lohkon kärjessä.

Turkki tulee hallitsemaan pelitapahtumia mielin määrin, ja mikäli sekin päästetään tulittamaan kolmisenkymmentä maalintekoyritystä, on tiedossa rumat lukemat. Isäntien yli 2,5 maalista ottelussa löytyy markkinoilta houkuttelevia noin 1,60 kertoimia. Koska Latvian maalintekouhka on köykäinen, otamme hieman rohkeammin pelivalinnaksi isäntien vähintään kolmen maalin voiton.

Bookkerit eivät ole reagoineet yltiöpäisesti Turkin upeaan avaukseen ja kovaan maalimäärään karsinnassa, ja useat firmat tarjoavat kotivoitosta -2,5 maalin tasoituksella mahtavan kertoimen 1,90. Merkki on pelattavissa esimerkiksi NordicBetin, Betsafen ja Betssonin listoilla.

Turkki – Latvia 1, AH -2,5

Betsson 1,90