Jääkiekon MM-kisat U20
10.8.2022 klo 05:00
USA lähtee U20 MM-kisoihin hallitsevana mestarina. Vuoden 2021 loppuottelussa kaatui Kanada komeasti 2-0 lukemin. Historian valossa USA on voittanut kultaa viidesti (5), hopeaa kahdesti (2) ja pronssia kuudesti (6).
Vuonna 2021 USA voitti oman lohkonsa suvereenisti. Maaliero oli alkulohkon jälkeen 25-5, ja koko turnauksen jälkeen 36-10. Ainoastaan Kanada päästi kisoissa vähemmän maaleja, vaikka loppuottelussa tulikin takkiin.
Ei tule varmasti yllätyksenä, että USA:n U20-joukkue on täynnä tulevia NHL-tähtiä. Kaikki joukkueen pelaajat on varattu NHL:ää (2 pelaajaa vielä varauskelpoisia).
Erityisesti silmällä kannattaa pitää Logan Cooleylta, joka varattiin NHL:ään numerolla 3. Myös maalivahti Drew Commesso kannattaa pitää tarkkailussa. Commesso pelasi kaudella 2021/22 lähes 30 ottelua NCAA:ssa, yli 0.91 % torjuntavarmuudella.
Seuraa näitä pelaajia:
Saksan U20-joukkueella ei ole kovinkaan suuria odotuksia tuleviin kisoihin. Joukkue nousi pääsarjaan vasta vuonna 2019, ja sitä ennen 1.divisioonassa meni neljät kisat. Yhtään mitalia nuoret saksalaiset eivät ole historian valossa voittaneet.
Vuonna 2021 Saksa pelasi samassa lohkossa Suomen kanssa. Alkusarjan jälkeen Saksa oli päästänyt eniten maaleja, maalieron ollessa 14-28. Kisoista muistettakoon ottelu Kanadaa vastaan, jossa takkiin tuli lukemin 2-16.
Saksan joukkueessa on vain yksi pelaaja, joka kiekkoilee Pohjois-Amerikassa. Luca Münzenberger pelaa NCAA:ssa. Maalivahtipeli on myös ratkaisevassa asemassa, ja vaihtoehtoja ykkösveskariksi on Florian Bugl sekä Niklas Lunemann.
Seuraa näitä pelaajia:
Saksa tulee eittämättä jäämään USA:n varjoon. USA:n voitolle on vain 1.10 kertoimet, ja Saksan voitolle 14.00. Voittajavetoa ei siis kannata lähteä tekemään.
Pohdimme kahden välillä, että vinkkaammeko USA:n vai Saksan maalinteolle. Päädyimme kuitenkin veikkaamaan Saksalle alle 1,5 maalia varsinaisella peliajalla. Mr Green tarjoaa vakuuttavat 1.83 kertoimet kyseiselle vedolle.
Jos rohkeampi veto kiinnostaa, tarjotaan USA:n voitolle nollapelillä 4.50 kertoimia. Sekin on mahdollista, mutta jo suhteellisen riskaabeli veto.