28.3.2021
klo
NHL
New Jersey Devils ML
ComeOn 2,70
ASETA VETO

28.3 Boston Bruins - New Jersey Devils

NHL:n sunnuntain kierrokselle New Jersey Devils jatkaa vieraskiertuettaan seuraavaksi Bostonin vieraaksi. Kaksi tappiota niskassaan Washingtonista saapuva New Jersey tulee varmasti sisuuntuneena paluu voittojen tielle mielessä. Ottelussa suomalaisvärejä kentälle tuovat New Jerseyn Sami Vatanen sekä Janne Kuokkanen.

Boston Bruins

Bostonin viimeaikaiset otteet ovat olleet hyvin vaihtelevia. Viimeisestä kuudesta ottelusta joukkue on voittanut tasan puolet. Koko kauden otannalla Boston on tällä hetkellä Itäisen Divisioonan neljäntenä viimeisessä pudotuspelipaikassa kiinni. Maalinteko on ollut hankalaa läpi kauden, sillä Boston on tehnyt ainoastaan 83 maalia 30 ottelussa, mikä on kärkipään joukkueista selvästi alhaisin lukema.

Kotona Bruins aloitti kauden terävästi, mutta sama ailahtelevuus on alkanut näkyä myös kotikentillä. Edelliset kuusi kotimatsia ovat tuoneet kolme voittoa maalierolla 15-12. Koko kautta silmällä pitäen Boston on divisioonassaan vasta viidenneksi paras kotijoukkue.

Bostonin loukkaantuneiden listalla on tällä hetkellä järkyttävä ruuhka. Ottelusta sivussa on yhteensä 10 pelaajaa, joiden joukossa on muun muassa Brad marchand, Tuukka Rask, Jake DeBrusk, Ondrej Kase ja Brandon Carlo. Ei siis puhuta mistään joukkueen rivimiehistä.

Bostonin ykkösketju osaa parhaimmillaan olla murhaavan hyvä, mutta Marchandin poissaolon huomaa välittömästi ketjun pelaamisessa. Erityisesti Marchandin poissaolo näkyy entisestään jo heikossa Bostonin viimeistelyssä. Edellisessä ottelussa Boston oli ajoittain todellisessa pulassa jopa sarjan häpeäpilkku Buffalo Sabresia vastaan, joten helppoa tulee tuskin Devilsiäkään vastaan olemaan.

New Jersey Devils

Devilsin viimeaikaiset otteet ovat olleet hyvin samaa tasoa Bostonin kanssa. Viimeiset kuusi peliä ovat tuoneet kolme voittoa, mutta edelliset kaksi ottelua Capitalsin vieraana toivat kaksi tappiota, joten orastavaa tappioputkea on käsillä Devilsin leirissä. Sarjataulukossa Devils on Itäisen Divisioonan toiseksi viimeisenä, ja Bostoniin matkaa on kertynyt jo 11 pistettä, joten New Jerseyn ylpeyden tarvii pikaisesti herätä, mikäli mielivät vielä pudotuspelitaisteluun.

Vaikka edelliset kaksi vieraspeliä päättyivätkin tappioon, on Devils ollut läpi kauden kohtalaisen vahva vierasjoukkue. New Jersey onkin napsinut noin 60% pisteistään vieraskentiltä, mikä on Divisioonan neljänneksi paras lukema. Ennen Capitals otteluita joukkue oli voittanut neljä edellisestä viidestä vierasmatsistaan.

Devilsin loukkaantumistilanne on huomattavasti parempi, sillä poissa eivät ole kuin kapteeni Hischier sekä Nathan Bastian. Muutoin laadultaan Devils ei yllä Bostonin tasolle, joten nykyinen sijoitus sarjataulukossa ei ole suoranainen ihme. 

Edelliset keskinäiset kamppailut tällä kaudella

  • Boston Bruins - New Jersey Devils 0-1
  • Boston Bruins - New Jersey Devils 2-3
  • New Jersey Devils - Boston Bruins 2-1 JA.
  • New Jersey Devils - Boston Bruins 2-3 JA.

Yhteenveto

Devils on laadultaan tosiaan heikompi joukkue, mutta Bostonin loukkaantumissuma tasoittaa tilannetta melko paljon, joten pelaavissa kokoonpanoissa ei ole niin suurta eroa. Kirjoitushetkellä ei ole vielä tietoa Bostonin aloittavasta maalivahdista. Halak huilasi eilen, joten on mahdollista että hän aloittaa maalilla. Devilsillä todennäköisesti pelaa Blackwood, joka on Halakia astetta parempi maalivahti.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella neljä kertaa, joista Devils on onnistunut voittamaan jopa kolme kamppailua. Näistä kaksi on mennyt jatkoajalle ja kaksi päättynyt maalin erolla, joten edessä on todennäköisesti jälleen tiukka kamppailu.

Boston on asetettu kertoimissa melko selkeäksi suosikiksi - mielestäni jopa liian suureksi suosikiksi ottaen huomioon edelliset keskinäiset ottelut ja Bostonin loukkaantumistilanteen.

New Jerseyn suoralle voitolle tarjotaan jopa yli neljän kertoimia, ja siinä on jonkin verran ilmaa. Kuitenkin pelissä on suuri tasapelin riski, joten napataan lapulle New Jerseyn moneyline voitto, mikä antaa myöskin loistavan 2,7 kertoimen.

Valinta: New Jersey Devils ML

Kerroin: 2,70, ComeOn